Sivun toiminnot

Millaista eloa nähtiin?

Kivistön kirkolla vietettiin elojuhlaa sateisena sunnuntaina 24. elokuuta.

Eeva Pihlajamäki, 57

Miten kuulit elojuhlasta?

— Tiesin ennestään elojuhlasta. Se on jokavuotinen tapahtuma kirkolla, ja ne jotka osallistuvat kirkolla raamattupiiriin ja muuhun vapaaehtoistoimintaan muistavat sen kyllä. Touhukkaat naiset olivat koristelleet kirkon kasvimaidensa ja puutarhojensa tuotteilla, porkkanoista, punajuurista ja omenoista lähtien.

Mitä juhlassa tapahtui?

— Puhallinorkesteri Louhi soitti kevyemmänpuoleista puhallinorkesterimusiikkia, kesäisiä kappaleita. Mieleenpainuvinta oli se, mitä Kirkon Ulkomaanavun työntekijä Sabina Lönnrot kertoi Naistenpankista. Alettiin siinä ääneenkin miettiä, voisimmeko saada kasaan 750 euroa seuraavaan elojuhlaan mennessä. Summalla voitaisiin perustaa kehitysmaahan yksi kyläpankki, josta naiset voisivat saada pienlainoja.

Pisteillä 1–5, millaista oli?

— Annan 4+. Plussa tulee koristelulle.

Siiri Maanvilja, 71

Miten kuulit elojuhlasta?

— Elojuhlasta on puhuttu pitkin kesää. Juhla on perinne Kivistön kirkolla, ja jo kevätkaudella puhuimme raamattupiirissä siitä. Olen itse osallistunut elojuhlaan neljä, viisi kertaa. Asun Keimolassa, noin viiden kilometrin päässä kirkolta ja käyn kirkolla säännöllisesti raamattupiirissä.

Mitä juhlassa tapahtui?

— Oli ikävä, että sadesää verotti osanottajien määrää. Ulkona ei myöskään voitu olla, niin kuin oli suunniteltu. Silti tilaisuus oli mukava ja kaunis. Parasta oli hyvä tarjoilu — kahvit, pasteijat ja kakut — ja lopuksi kirkossa pidetty iltakirkko. Siihen kuului myös ehtoollisen vietto.

Pisteillä 1–5, millaista oli?

— Annan pisteitä 5–. Miinus tulee siitä, että etukäteen luvattu sahansoitto jäi puuttumaan.

Pasi Kilpeläinen, 40

Kuinka valmistauduit elojuhlaan?

— Elojuhlaa alettiin suunnitella kevätkesällä pienen seurakuntalaisryhmän kanssa. Kesän mittaan tarkistimme suunnitelmien etenemistä kanttorin kanssa. Sovittiin vieraileva puhuja Kirkon Ulkomaanavusta, ja kanttori sopi musiikin esittäjien tulosta. Muutamien seurakuntalaisten kanssa sovittiin, että he hoitavat tarjoilujärjestelyt.

Mitä juhlassa tapahtui?

— Sateen sattuessa ja viileän +12-asteisen sään takia jouduimme viettämään juhlaa sisällä. Jos sää olisi ollut lauantain tapaan auringonpaisteinen, olisi juhlan alkuosa pidetty sisäpihalla. Puhallinyhtyeen säestyksellä päästiin myös laulamaan. Ennen iltakirkkoa kuultiin Naistenpankista ja juotiin kahvit.

Pisteillä 1–5, millaista oli?

— Annan 5– pistettä. Monet asiat olivat hienosti, vain sää ja inhimillisen unohduksen takia pois jäänyt sahansoitto jäivät harmittamaan.

Ulla-Maija Vilmi
kuva Markku Mattila
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...