Miten kapea-alaisia meistä onkaan huomaamattamme tullut. Suurin osa meistä ei näe asioita kuten ne ovat, vaan kuten ne hyvä–paha-akselilla haluamme nähdä. Viha, ylpeys, itsepetos, kateus, ahneus, valta ja muut intohimomme sokaisevat näkömme.

Tämä koskee myös kristillisyyttä. Kristillisyytemme on dualistista joko–tai-ajattelua. Se jakaa ja kontrolloi sulkien joko–tain välissä olevan tilan.

Mielemme on tämän kaksinapaisuuden ansassa eikä kykene olemaan läsnä. Se kykenee vain pyörittämään vanhaa tai on huolissaan tulevaisuudesta. Nyt-hetki tuntuu tyhjältä, ei miltään. Siksi kehitämme mielen melua, tunnetta että teen jotakin ja olen fiksu.

Kaksinapainen ajattelu, jossa liikutaan vain akselilla joko–tai, hyvä–paha tai tykkään – en tykkää, ei toimi. Sillä ei tavoiteta suuria asioita kuten rakkautta, kärsivällisyyttä ja Jumalaa. Sen seurauksena emme näe, miten asiat todella ovat. Olemme sokeita emmekä tiedä sitä. On siis linssien puhdistamisen aika.

Hyvä itsetuntemus ja hiljentyminen irrottavat meitä kaksinapaisuuden ja itsekeskeisyyden ansoista. Itsetuntemus paljastaa, hiljaisuus ratkaisee ongelmia.

Descartesin lausuma "ajattelen, siksi olen", ei ole totta. Olet jo jotain ennen kuin alat ajatella ja tuntea. Olet Luojan luoma ihme. Syvin todellisuus tavoitetaan paljaana itsenä Jumalan läsnäolossa.