Sivun toiminnot

Muita uutisia

  • Kestovaippayhdistyksen laskelmien mukaan lapsi käyttää noin 5000 kertakäyttövaippaa vaippaikänsä aikana. Vaipoista syntyy pääkaupunkiseudulla jätettä noin 5200 tonnia vuodessa. Kestovaipat ovat paitsi ekologisempia, myös huomattavasti taloudellisempia ja oikein käytettynä terveellisempiä kuin kertakäyttövaipat. Mikäli aihe kiinnostaa, kannattaa osallistua kestovaippapäivään Vantaan kierrätyskeskuksessa, Horsmakuja 6, sunnuntaina 24.8. kello 10–13. Kestovaippayhdistyksen ohjaajat opastavat ja neuvovat osallistujia vaippojen tekemisessä ja käytössä. Kierrätyskeskus tarjoaa ilmaista kangasmateriaalia vaippojen ompeluun.
  • Oikeusministeriön työryhmä ehdottaa, että rekisteröidyssä parisuhteessa olisi mahdollista adoptoida toisen osapuolen lapsi. Perheen sisäisen adoption jälkeen lasta pidettäisiin parin yhteisenä lapsena. Kirkkohallituksen lausunnon mukaan ratkaisu on seuraus rekisteröidyn parisuhteen lainsäädännöllisen aseman kehityksestä. Se parantaa lapsen oikeudellista asemaa ja on tästä näkökulmasta perusteltu. Vaikka Kirkkohallitus hyväksyy perheen sisäisen adoption, se painottaa, että lapsella on oikeus sekä äitiin että isään. Se ei pidä hyvänä sitä, että luodaan sellainen perhetyyppi, jossa lähtökohtaisesti tämä oikeus ei toteudu.
  • Kirkon Ulkomaanapu on myöntänyt katastrofirahastostaan 50 000 euroa avustustyöhön Georgian konfliktialueella. Avustusoperaatiota Georgiaan ja lähialueille suunnitellaan parhaillaan. Lisäksi Ulkomaanapu valmistautuu lähettämään Georgiaan yhden työntekijän, joka tulee toimimaan osana kirkollisten järjestöjen kokoamaa kansainvälistä arviointiryhmää.
  • Hammashoidon jonossa on peräti 7500 vantaalaista. Vantaan sosiaali- ja terveystoimi aloittaa jonon purkamisen syyskuussa. Uusia kiireettömiä yli 25-vuotiaita asiak­kaita otetaan seuraavan kerran hoitojonoon 1.10. Kiireelliset asiak­kaat, kuten särkypotilaat, hoidetaan heti.
kuva Heini Kettunen
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...