Hevi-vaihtoehto
Metallimessun puuhamies Mikko Saari haluaa tarjota vaihtoehtoja perinteisille jumalanpalveluksille.
Metallimessu on parissa vuodessa kerännyt kirkkoihin ja jäähalleihin useita tuhansia suomalaisia. Hevillä ei siis hävitä kirkossakaan. Mutta mistä oikein on kyse?
— Metallimessu on jumalanpalvelus toteutettuna tämän hetken kansanmusiikin eli hevimetallin keinoin, linjaa Metallimessu-yhdistyksen sihteeri Mikko Saari.
— Se ei eroa tavallisesta messusta muutoin kuin musiikkinsa puolesta.
Metallimessussa veisataan virsiä, mutta ne ja muu messumusiikki ovat sovituksiltaan raskaampaa tyyliä.
— Musiikista vastaa bändi ja taustakuoro sekä yleensä hieman nimekkäämpi esilaulaja. Messuissa on laulanut Taage Kilpi-yhtyeestä, Kärtsy Waltarista sekä Sami S. Asp.
Kokoaa kaiken näköistä ja kokoista kansaa
Idea Metallimessusta lähti liikkeelle Helsingin seurakuntayhtymän syksyllä 2005 järjestämästä Hevi-seminaarista.
— Ajatus oli kytenyt ensimmäisten messujen tekijöiden mielissä jo pitkään, mutta vasta Hevi-seminaarissa kipinät yhtyivät.
Pikkuhiljaa pyörät lähtivät pyörimään, ja kesäkuussa 2006 järjestetty ensimmäinen Metallimessu oli yleisömenestys.
— Temppeliaukion yli 700-paikkainen kirkko täyttyi ääriään myöten ja 300 ihmistä jäi ulkopuolelle. Näin suurta osanottajamäärää emme osanneet odottaa.
Metallimessuja on järjestetty jo toistakymmentä ympäri maata eikä loppua näy. Järjestäjät ovat saaneet paljon myönteistä palautetta. Se antaa lisäpotkua jatkaa.
— Ihmeen vähän on kuulunut soraääniä. Asia on jo löydetty, ja aika moni tietää, mistä on kysymys. Monet ovat kiittäneet saaneensa messusta paljon hengellistä antia.
Saari tyrmää ajatuksen, että Metallimessu olisi vain pienen kohderyhmän oma juttu.
— Metallimessu on tarkoitettu ehdottomasti kaikille. Se ei ole vain heviväen oma messu. Messuissa on ollut kattava otos kansaa vauvoista 90-vuotiaisiin mummeleihin.
Vaihtoehtoinen kattaus
Metallimessun monitoimimies on yhdistänyt messujen järjestämiseen myös leipätyönsä Töölön seurakunnan nuorisotyönohjaajana.
— Tuon messuihin töölöläisiä nuoria auttamaan: jakamaan virsikirjoja ja keräämään kolehtia.
Nuoriso-ohjus on mukana myös Töölön kirkossa kerran kuussa järjestettävissä Popmessuissa. Mitenkä metallimies on hairahtunut popin pariin?
— Ne eivät sulje toisiaan pois vaan ovat kuin sisarjumalanpalveluksia. Molemmissa on käytössä perhemessun kaava ja niissä lauletaan virsiä.
Saari itse kehuu kuuntelevansa vain hyvää musiikkia.
— Minuun uppoaa aito ja rehellinen musiikki. Metalli on rehellistä. Listakamaa en suostu kuuntelemaan.
Metallimessumies nauttii myös perinteisistä messuista, mutta kokee, että vaihtoehtoja on hyvä olla tarjolla.
— Suurin ongelma on ajankohta. Sunnuntaiaamu kello 10 perustuu agraarikulttuuriin, kun lehmät lypsettiin neljältä ja sen jälkeen lähdettiin soutamalla kirkkoon. Se ei sovi kaupungistuneelle nykyihmiselle. Messussa on upea draamankaari, mutta ihmisille pitää luoda vaihtoehtoja.
Samaa sanomaa kannattaa Saaren mukaan tarjota eri muodoissa.
— Eihän kukaan jaksa päivästä toiseen syödä yhtä ja samaa ruokaakaan.
Vantaa vielä valloittamatta
Elokuun lopulla kauppojen hyllyille ilmestyvä Metallimessu-levy jatkaa messun linjoilla. Siltä löytyy puheosuuksina muun muassa raamatunkohtia ja Herran siunaus.
— Messumainen olemus saattaa kummastuttaa joitakin, mutta halusimme, että levystäkin tulee messu. Se on monikäyttöinen kokonaisuus.
Messun mukaisesti levyllä kuullaan pääosin virsiä, mutta mukana on myös pari muuta hengellistä laulua, esimerkiksi Saviruukku.
— Osa virsistä on samoja kuin messuissa, mutta sovitukset ovat uusia, monipuolisempia ja soitinmaailmaltaan rikkaampia.
Ja totta kai metallia. Levy on tehty ammattitaidolla, ja se kuuluu. Artisteina on mukana liuta tunnettuja suomalaisia metallimuusikoita. Klassisen musiikin taituruutta levylle tuo ainakin viulisti Pekka Kuusisto.
Saari on ilmeisen tyytyväinen levyyn, sillä kehusanoja löytyy vaikka millä mitalla. Metallimessu näyttää tulleen jäädäkseen, mutta messun puuhamies suhtautuu tulevaisuuteen matalalla profiililla.
— Mennään, minne kutsu käy, ja pidetään mielet nöyrinä. Vantaalla emme ole tainneet vielä olla, mutta olisihan se rankkaa päästä tekemään Metallimessua Pyhän Laurin kirkkoon.
Metallimessu-levy ilmestyy kauppoihin ke 27.8.

