Taru sormusten herrasta -trilogia ja Harry Potter -elokuvat ovat nostaneet fantasiaelokuvan suosion uudelle tasolle. Myös C. S. Lewisin Narnia-tarinoille on ollut kysyntää. Nyt elokuvateattereissa on seitsenosaisen Narnia-sarjan toinen suurtuotantofilmatisointi Narnian tarinat: Prinssi Kaspian.

Ensimmäisen episodin tapahtumista on kulunut vuosi. Kuten Velho ja leijona –elokuvassakin kehystarinassa eletään toisen maailmasodan aikaisessa Lontoossa. Lapset huomaavat siirtyvänsä metroasemalta suoraan takaisin Narniaan, mutta tällä kertaa siellä näyttää hyvin erilaiselta. Tämä siksi, että Narniassa aikaa on vierähtänyt lasten viime käynnistä toista tuhatta vuotta.

Toki faunit ja kentaurit ovat vielä olemassa, mutta maan alla vainottuna vähemmistönä. Paha kuningas Miraz on syössyt "oikean" hallitsijan, prinssi Kaspianin valtaistuimeltaan ja aikoo luovuttaa kruunun vastasyntyneelle pojalleen. Kaspian on oikeamielinen hallitsija, joka ei janoa verta, vaan rauhaa Narnian kansalle. Kruunun palauttamiseen tarvitaan myös Aslan-leijonaa.

Kyse on vanhakantaisesta fantasiasta, jolla ei ole sinällään mitään tekemistä scifin tai teknologian kanssa. Prinssi Kaspianissa kuten koko Narnia-sarjassa on runsaasti yhtymäkohtia aikalaisteokseensa J. R. R. Tolkienin Taruun sormusten herrasta. Vesivyöry lakaisee pahan tieltään, puut liikkuvat ja suuret taistelut kaatavat pahan rakennelmat.

Prinssi Kaspian ei ole ehkä Narnia-sarjan vetovoimaisimpia ja painavimpia osia, mutta Andrew Adamson on saanut sovitettua kirjasta mukiinmenevän elokuvaelämyksen korostamalla, mutta jossain määrin myös pitkittämällä, suurta lopputaistelua hyvän ja pahan välillä. Tärkeintä on palauttaa alkuperäiset arvot Narniaan. Se tapahtuu nöyryyden ja armon hyveillä, eikä suinkaan ole helppoa.

Kristus-hahmoon vertautuva Aslan-leijona ei enää näyttäydy kuin lapsista sille, jolla on vielä oikeasti lapsen usko tallella. Valitettavasti digitaalitekniikalla toteutetulla Aslanilla ei ole nyt samaa glamouria kuin sarjan ensimmäisessä elokuvassa. Koska on kyse elokuvaksi sovitetusta fantasiasta, mukana on tietenkin romanttinen sivujuonne. Kirjasta poiketen Susanin ja Kaspianin välillä vaihdetaan merkitseviä silmäyksiä.

Elokuva on myös vauhdikas kannanotto luonnon puolesta. Kuten fantasiaboomiin kuuluu, Prinssi Kaspian on kuvattu Uuden-Seelannin mielikuvituksellisen kauniissa ja vaihtelevissa maisemissa. Adamsonin elokuvassa toimii oikeastaan kaikki muu paitsi näytteleminen. Sisarusten esittäjät ovat samat kuin ensimmäisessä osassa eli Georgie Henley, Skandar Keynes, William Moseley ja Anna Popplewell. Kaspiania näyttelee Ben Barnes.

Henkeäsalpaavan hienot kohtaukset lievästi vesittyvät lähiotoksissa, jossa lapsia esittävät näyttelijät ovat enemmän tai vähemmän hämmentyneen ja kömpelön oloisia. Onneksi aikuista pahaa edustavat ammattinäyttelijät eivät näytä siltä kuin olisivat kesätöissä. Aslanin äänenä kuullaan Liam Neesonia.

Mallina lapsen usko

rlantilaissyntyinen kirjailija C. S. Lewis (1898–1963) sai jo lapsena mielikuvan lastenkirjasta, jossa olisi kentauri kantamassa sateenvarjoa. 1940-luvulla, kun kirjailija lähestyi viidettäkymmenettä ikävuotta, näky täydentyi reessä olevalla kuningattarella ja mahtavalla leijonalla.

Näin yksi maailman tunnetuimmista lastenkirjoista oli saanut alkuasetelmansa. Loput ainekset Narnia-sarjaan löytyivät brittiläisestä lastenkirjallisuuden perinteestä ja lukemattomista taruista ja myyteistä, joita Lewis saattoi vedellä avukseen ilmiömäisen muistinsa lokeroista.

Kirjailija halusi myös välittää alkuperäisen tuntemuksen Jumalasta ja Kristuksen kärsimyksistä, omien sanojensa mukaan ohi perinteisten lasimaalausten ja pyhäkoulumielleyhtymien. Esimerkiksi ensimmäisessä julkaistussa Narnia-sarjan kirjassa Lewis tarkoitti Aslan-leijonan kuoleman ja ylösnousemuksen ymmärrettäväksi piilotajuisesti.

Lewis kiteytti ajatuksensa mottoon "jos etsii lohdutusta, sitä ei saa, mutta jos etsii totuutta, löytää myös lohdutuksen". Lewisin hyvä ystävä J. R. R. Tolkien valmisteli samaan aikaan Taru sormusten herrasta –trilogiaansa. Hän myös varoitteli aikuisiällä ateistista kristityksi kääntynyttä Lewisiä liian ilmeisestä kristillisestä sanomasta.

Narnia-sarjassa on keskiaikainen maailmanjärjestys, jonka mukaan maa on litteä suuri pyöreä pöytä ja vedet virtaavat laitojen yli. Niin Lewisin kirjasarjassa kuin Tolkienin trilogiassakin keskiaikainen kehys ja myös maailmanselitys antavat uskottavuutta fantasialle.

Lewis oli tunnettu keskiajan ja renessanssin kirjallisuuden tutkija. Häntä kiinnostivat paitsi keskiaikaiset legendat, pohjoismaiset tarut ja eurooppalaiset sadut myös muinaisegyptiläinen mytologia sekä kreikkalaiset ja roomalaiset myytit. Lewisin ystävä Tolkien varoitti tätä myös eri aikakausien myyttien sekoittelusta.

Kaikista käytössä olleista myyteistä huolimatta Raamattu oli Lewisille keskeinen lähdeteos, ja ehkä juuri sen vuoksi sarjan sisäinen rakenne kantaa monista käänteistä huolimatta. Lewis itse halusi muistuttaa lukijoita, jotka etsivät hänen kirjoistaan erilaisia sanomia, että kaikki perustuu viime kädessä hyviin tarinoihin. Ilman niitä ei ole hyvää kirjallisuutta.

Lähteet:

Roger Langley-Green ja Walter Hooper: C. S. Lewisin elämäkerta. Otava 2006.
C. S. Lewis: 365 päivää C. S. Lewisin seurassa. Kirjapaja 2008.