Muistatko sen päivän, kun sait tietää, että Diana on kuollut? Minä muistan.

Oli sunnuntai-iltapäivä. Olimme nukkuneet pitkään ja ruuan jälkeen lähdimme koko perhe ulkoilemaan. Rappukäytävässä tuli vastaan naapurinmies ja kertoi, että Diana on loukkaantunut ja ehkä jopa kuollut auto-onnettomuudessa Pariisissa.

Itseäni pari vuotta vanhempi Diana oli minun prinsessani, jonka elämän käänteitä seurasin loppuun asti — ja vielä sen jälkeenkin. Kun tänä vuonna ilmestyi suomeksi Tina Brownin tiiliskivielämäkerta Dianan tarina (Ajatus-kirjat 2008), ahmin sen.

Kirja julkaistiin Isossa-Britanniassa viime vuonna, kun Dianan kuolemasta tuli 10 vuotta. Siinä käydään perusteellisesti läpi Dianan naisenelämä: rakkaudeton lapsuus, mukava nuoruus, naimisiinmeno, äitiys, lapset, yksinäisyys, pelottava anoppi, aviomiehen toinen nainen, avioero, seurustelusuhteet, bulimiat, terapiat, vaatteet ja kännykkäaddiktiot — sekä halu olla tarpeellinen.

Kirjan mukaan yksi Dianan elämän käänteentekevä hetki oli se, kun hän vuonna 1992 vieraili Intiassa äiti Teresan perustamassa hoitolaitoksessa. "Tänään löysin suunnan, jota olen etsinyt kaikkien näiden vuosien ajan. Sisaret lauloivat minulle saapuessani. Se oli syvällisen hengellinen kokemus, ja mieleni kohosi korkeuksiin", kirjoitti Diana vierailusta, jonka jälkeen hän alkoi määrätietoisesti paneutua hyväntekeväisyystyöhön.

Kun pesti Walesin prinsessana päättyi avioeron jälkeen, Diana tahtoi olla sydänten prinsessa. Hän vieraili sairaaloissa ja hoitokodeissa, tuki maamiinojen uhreja ja aidsia sairastavia.

Dianan viimeiselle matkalle arkkuun laitettiin hänen rakkaimmat esineensä: omilta pojilta ja sisarusten lapsilta saadut kortit sekä äiti Teresalta saatu rukousnauha.

Prinsessa Dianan kuolemasta tulee kuluneeksi 11 vuotta sunnuntaina 31.8.