Sivun toiminnot

Mikä oli Martin Luther Kingin viesti?

Kesän toiseksi viimeistä Toivon Tuulet ‑iltaa vietettiin Martinristissä ma 18.8.

Ritva Nuurtio, 64

Kuinka löysit Toivon Tuulet -illan?

— Asun tässä aivan nurkalla. Talvikaudella Sana ja rukous -tyyppinen yhteysilta pidetään kerran kuukaudessa, kesällä kerran viikossa. Pari vuotta on illan nimenä ollut kesäaikana Toivon Tuulet.

Mitä illassa tapahtui?

— Ilta oli siitä erikoinen, että me keskityimme negrospirituaaleihin ja rotukysymykseen, kun teemana oli Martin Luther King. Yleensä meillä on jokin raamatullinen tai muuten selvästi hengellinen aihe, nyt oli toisella mantereella vaikuttanut henkilö.

Pisteillä 1–5, miten ilta onnistui?

— Annan 4,5 pistettä. Ilta hoitui hienosti maallikkovoimin. Valmistelut, musiikin yhteissoiton harjoitteleminen ja faktojen kerääminen joudutaan hoitamaan parissa päivässä, kun iltoja on kesällä viikoittain. Ihan ammattilaistasoa ei tietenkään voi vaatia.

Juliette Väyrynen, 47

Kuinka löysit Toivon Tuulet -illan?

— Olen asunut Martinlaaksossa viitisen vuotta, ja ollut kirkon jäsen noin kaksi vuotta. Vantaan Laurista ja nettisivuilta katselin, mitä Martinristissä tapahtuu. Viime keväänä aloin käydä laulupiirissä, ja minut toivotettiin tervetulleeksi myös vuorotorstaisin kokoontuvaan rukouspiiriin. Olen saanut täältä sisaria ja ystäviä.

Mitä illassa tapahtui?

— Kuulimme, miten Martin Luther Kingin koko elämä oli led by God. Hänellä oli vahva viesti: antakaa anteeksi ja rakastakaa vihollisianne. Vihollinen on kova sana. Anteeksi antaminen ja rakastaminen koskee kaikkia ihmissuhteita, ei vain rasismia. Se koskee myös esimerkiksi työpaikan ihmissuhteita, kun joku pahoittaa mielensä.

Pisteillä 1–5, miten ilta onnistui?

— Annan 4 pistettä. Olen vähän tiukka arvioinneissani. Vaikka mikään ei ole täydellistä, voi Jumala toimia ja vaikuttaa, johdattaa ja vakuuttaa anteeksiantoaan meidän ihmisten välityksellä.

Marja-Liisa Lamminmäki, 50

Kuinka valmistauduit iltaan?

— Sain kipinän illan aiheeseen vuosi sitten. Poikani oli ostanut minulle divarista kaksi kirjaa: Coretta Scott Kingin Elämäni Martin Luther Kingin rinnalla ja Kingin itsensä kirjoittaman Ei väkivaltaa. Vaikka vaimolla oli kiinnostavia muistoja miehestään, suuremman vaikutuksen minuun teki se, miten King perustelee Raamatun pohjalta väkivallatonta kansalaistottelemattomuutta. Valitsin kirjoista otteita luettavaksi ja laulut nuottikirjoista.

Mitä illassa tapahtui?

— Kerroin Kingin elämänvaiheista. Tämä yhdysvaltalainen kansalaisoikeusaktivisti ja baptistipappi ammuttiin 40 vuotta sitten 1968. Illan lopussa rukoiltiin rukousaiheiden puolesta.

Pisteillä 1–5, miten ilta onnistui?

— Annan 5 pistettä lauluille, jotka olivat illan sydän, ja siis säestäjillemme ja Juliettelle, joka myös kirjoitti laulujen sanat powerpointille ja lauloi englanninkieliset negrospirituaalit.

Ulla-Maija Vilmi
kuva Markku Mattila
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Tapahtumia
Syötettä ei ole saatavilla.
Facebook