Meille on tuttua kristillinen ajatus lähimmäisen rakkaudesta ja siitä, kuinka Jeesus kehottaa meitä rakastamaan lähimmäistämme yli kaiken inhimillisen oikeutuksenkin. Se on hirmuisen vaikeaa, ja saammekin huomata, että käytännössä usein rakastamme vain niitä, joita on helppo rakastaa ja jotka rakastavat myös meitä.

Kuitenkin aika ajoin Jeesuksen esimerkin mukaan ja hänen avullaan, onnistumme rakastamaan lähimmäistämme niin kuin itseämme. Silloin, ainakin hetken, voi tuntea Jumalan rakkauden läsnäolon väkevästi.

Mutta entäpä palkka tästä hyvästä työstä? Ja kaikesta muustakin kristityn elämästä? Onhan työmieskin palkkansa ansainnut. Me kristityt saatamme nimittäin ajatella pyhien erottuvan pahoista.

Jumalan rakkaus meitä kohtaan on järjetöntä ja epäoikeudenmukaista. Siksi ne lähimmäisemme, jotka noudattavat meidän mielestämme huonommin rakkauden käskyä, saavat palkaksi Jumalalta, ja toivottavasti meiltäkin, hyvää.

Tästä Jeesus puhuu sanoessaan auringon tulevan myös jumalattomille. Siksi hyvistä teoista ja elämästä ei tule odottaa palkkaa. Ja ennen kaikkea siksi meidän on niin vaikeaa hyväksyä Jumalan rakkautta osaksemme. Tässä epäoikeudenmukaisuudessa piilee meidän toivomme ja pelastuksemme. Hullua kyllä, Jumala rakastaa meitä kaikkia.

Ensi sunnuntai on 14. sunnuntai helluntaista. Sen aihe on Lähimmäinen. Alttarilla on vihreä liina ja kaksi kynttilää. Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 112:5–9, 1. Sam. 24:9–12, 17–21, 1. Joh. 3:11–18 ja Matt. 5:43–48.