Aamu on sateinen. Märkä hiekka ratisee kenkien alla kiirehdittäessä kirkkoon. Sisällä Pyhän Laurin kirkossa penkkien päädyt on koristeltu valkoisin rusetein. Pylväissä kiertää viininpunaisia höyheniä. Kukka-asetelmat alttarilla toistavat valkeaa ja punaista.

Juhlaväki istuu kirkonpenkeillä odottamassa, katsomassa ympärilleen, aistien tunnelmaa. Videokameraa asetetaan jalustan kanssa paikoilleen. Onkohan se nyt hyvin? Onkohan se nyt siinä missä sen piti olla? Läsnä on Tuula Kontion ja Eero Lindforsin lähimpiä sukulaisia ja ystäviä. Kaikki odottavat sitä yhtä hetkeä: milloin ne oikein tulevat?

Sitten urkuparvelta alkaa kaikua häämarssi, Edward Elgarin Maa tulevaisuuden. Ovensuusta astelevat rinta rinnan morsiusneito ja sulhaspoika. Seuraavaksi käytävää pitkin astelevat morsian ja sulhanen.

Parin vihkipappi Hans Tuominen näkee suositussa hääpäivämäärässä vahvaa symboliikkaa. Luku kahdeksan, sehän on aivan kuin kaksi vihkisormusta olisi asetettu päällekkäin.

Hääpari vaihtaa jatkuvasti katseita. Tämän hääseremonian aikana myös suudellaan paljon. Lopetan laskemisen jossain neljännen ja viidennen suukon välillä.

Tuula ja Eero halusivat, että heidän häissään olisi rento, välitön ja lämmin tunnelma. Juuri sellaisissa häissä pappi voi hypätä välillä alttarin toiselle puolelle laulamaan ja soittamaan kitaraa.

Alttarilta poistuu iloinen pariskunta Lindfors, ja kirkossa soi Johann Sebastian Bachin Ave Maria.

Vihkitilaisuuden jälkeen on pakko kipaista sakastin puolelle kysymään, kuinka monta paria pääkaupunkiseudun suosituimmassa vihkikirkossa vihitään näin erityisenä päivänä?

— Kahdeksan paria, kuuluu vastaus.

Hääjuhlaa vietetään Klaukkalassa, Holman kurssikeskuksessa, Jukola-nimisessä hirsirakennuksessa, joka on rakennettu 1800-luvun lopussa. Jukolassa on monta huonetta ja melkein yhtä monta vanhaa kaunista kaakeliuunia. Ulkona ripottaa vettä.

Huoneissa ja käytävillä käy kuhina. Äkkiä lapsille varatusta leikkitilasta kuuluu tytön ääni.

— Nyt ne tuli!

Ikkunasta näkyy, kuinka vihreä avoauto ajaa pihaan.

Ennen kuin hääparia päästään onnittelemaan, morsian ehtii antaa ohjeita tyttärilleen: Lapsivieraille löytyy vahavärejä autosta. Ne pitää hakea ja cd-levyt täytyy toimittaa dj:lle.

Vieraat haluavat ottaa kuvia hääparista. Bestman kantaa värikkäitä lahjapaketteja hääpöytään.

Sitten päästään onnittelemaan ja halaamaan hääparia. Tarjottimelta putoaa pari onnittelumaljaa lattialle. Se ei haittaa mitään. Sanotaanhan, että sirpaleet tietävät onnea, aivan kuten sadekin.

Välitön tunnelma jatkuu hääjuhlassa. Kaasona ja bestmanina ovat Tuulan pikkusisko Tarja Kortesmaa ja Eeron lapsuuden ystävä Reijo Jumppanen. Hääpari kertoo, että heidän apunsa on ollut järjestelyissä korvaamatonta.

Morsiamelle oli tullut omien juhlajärjestelyjensä kanssa kiire.

— Tulostin meni eilen jumiin. Sen vuoksi täällä ei ole käsiohjelmia vieraille. Ja hääpuvussa piti olla laahus. Sain sen valmiiksi, mutta en ehtinyt kiinnittää sitä, Tuula paljastaa.

Morsiusneitona ja sulhaspoikana toimivat Tuulan yksitoistavuotias tytär Hanna-Marie ja Eeron samanikäinen poika Mattus. Molempien mielestä kirkon käytävää pitkin asteleminen oli "vähän jännittävää".

— Yleisön määrä pelotti, Hanna-Marie sanoo.

— Se vähän jännitti, että osaanko kävellä oikeaa vauhtia, Mattus kertoo.

Sulhasen mielestä päivän jännittävin hetki on häävalssi. Tanssiaskelia on harjoiteltu kotona. Viimeksi maanantaina pari siirsi tavarat lattialta nurkkaan ja alkoi treenata valssia.

— Jännittää, Eero sanoo ennen häävalssia.

— Minua ei, Tuula vastaa salamannopeasti.

Valssin valitseminen ei ollut mikään helppo juttu.

— Piti löytää kappale, jossa on helposti tanssittava rytmi ja meihin sopivat sanat, Tuula sanoo.

Muutama päivä ennen häitä täydellisen sopiva valssi sitten löytyi: Tää päivä — hääpäivä.

Hiiren klikkaus vei alttarille asti

Tuula Lindforsin, 40, mielestä yhteinen taival tuoreen aviomiehen kanssa on tuntunut siltä, kuin olisi astuttu samaan veneeseen, joka on vain soljunut eteenpäin omalla painollaan. Kaikki on tapahtunut nopeasti. Kihloihin mentiin vain puolitoista kuukautta ensi tapaamisen jälkeen.

Aika pian tuli puhetta myös naimisiinmenosta. Erikoisen hääpäivämäärän valitsemiseen ei ollut mitään erityistä syytä. Vai oliko sittenkin?

— Tämä päivämäärä valittiin siksi, että minä muistaisin helpommin meidän hääpäivämme, Eero Lindfors, 42, sanoo nauraen.

Edellisenä kesänä Tuulan työpaikalla oli tullut puhetta pareista, jotka menivät naimisiin 7.7.2007.

— Työkaverit kysyivät, että koska meidän häitä vietetään? Sanoin, että 8.8.2008 tietysti. Joku vielä lisäsi, että kello kahdeksalta. Kerroin jutun Eerolle, jonka mielestä idea oli erikoinen ja hauska, Tuula kertoo.

Pelkästään nollista ja kahdeksikoista muodostuva hauska numeroyhdistelmä tuntuu sopivan hääpäiväksi erityisen hyvin pariskunnalle, jonka hyväntuulisuus on tarttuvaa laatua.

Sattuman oikkuja internetissä

Tuula ja Eero tapasivat toisensa internetin deittisivustolla. Tuula ei uskonut löytävänsä sopivaa kumppania netin kautta ja oli juuri poistamassa tietojaan sivustolta, kun sattuma puuttui peliin.

— Sivulla oli kohta, jossa luki "hae sinun tyyppiäsi etsiviä". Ajattelin, että klikataan nyt vielä tuosta, Tuula kertoo.

Yhden hiiren painalluksen myötä tietokoneen ruudulle tuli Eeron profiili. Siitä alkoi viestien vaihtelu. Lupaava alku oli vähällä kaatua teknisiin ongelmiin.

— Minä sain Tuulan viestit, mutta jostain syystä minun viestini eivät menneet Tuulalle, Eero kertoo.

Kaikki alkoi sujua, kun saatiin vaihdettua puhelinnumeroita. Pian päästiin ensimmäisille treffeille. Tuula sopi tapaamisen läheiseen pitseriaan.

— Jännitin kamalasti, sillä emme olleet nähneet toisistamme edes valokuvaa, Tuula muistelee.

Ilmassa oli sähköä molemmin puolin — ja heti ensi näkemältä.

— Tuulan hymy on ihan mieletön. Putosin siihen ihan ensimmäisenä. Kun Tuula hymyilee, niin sillä menee silmätkin ihanasti ihan sikkaralle, Eero sanoo ja sitten nauretaan, silmät sikkaralla.

Äidin ja isän uusi liitto

Vasta solmittu avioliitto on molemmille toinen. Eerolla on 16 vuotta kestäneestä edellisestä liitosta 17-vuotias tyttö ja 11-vuotias poika, jotka asuvat äitinsä luona. Tuula asuu yhdessä kolmen tyttärensä kanssa. Tuulan avioerosta on aikaa kahdeksan vuotta.

Molempien lapset olivat aluksi hieman mustasukkaisia uutta puolisoa kohtaan.

— Tytöt kuitenkin myös tykästyivät Eeroon heti, Tuula kertoo.

— Päätimme heti alussa, että minä en yritä olla isä Tuulan lapsille. Heillä on jo isä. Minä olen heille ystävä. Luulen, että tämä auttoi lapsia sopeutumaan uuteen tilanteeseen, Eero pohtii.

Tuulan tytöt Hanna-Marie, 11, Henrietta, 14, ja Jenny, 15, osallistuivat myös häävalmisteluihin. Perheen naisväki askarteli yhdessä hääkarkit ja tytöt leipoivat juhliin sydämenmuotoisia pikkuleipiä. Jenny piirsi ja leikkasi koristeiksi pahvisydämiä.

Morsiuspuvut sekä kaason ja tyttöjen juhlapuvut Tuula ompeli itse.

— Olen kotoisin Pohjanmaalta, ja siellä on sellainen perinne, että kaikki tehdään itse. Juuri mitään ei osteta valmiina, Tuula sanoo.

Unelmana yhteinen koti

Tuula vertasi hänen ja Eeron suhteen alkua samaan veneeseen astumisella. Jos parisuhde on kuin vene, niin avioliiton solmimista voisi kuvailla satamana, josta lähdetään yhteiselle matkalle.

Tuula ja Eero ovat miettineet reitin varrelle tavoitteita ja unelmia. Yksi niistä on yhteinen asunto. Vielä toistaiseksi pariskunta asuu eri osoitteissa, muutaman kilometrin päässä toisistaan.

— Haluamme saman katon alle, yhdessä hankittuun kotiin, Eero toteaa.

Pariskunnan kaikkein suurin haave on loppuelämän mittainen, yhteinen arki.

— Olemme miettineet, että ehdimme vielä olla yli neljäkymmentä vuotta yhdessä, jos Luoja suo, Tuula sanoo.

— Se olisi hienoa, kun saisi eläkepäivillä kiikutella toisen keinutuoliin päiväunille, Eero sanoo ja taas kahvipöydän ääressä vaihdetaan lempeitä katseita — ja nauretaan.