Muistatko, kuinka lapsena piirsimme, askartelimme ja kerroimme tarinoita. Kiipeilimme vain siksi, että se oli hauskaa. Makoilimme onnellisina pilviä pällistellen.

Sitten saimme kuulla, että piru keksii kyllä käyttöä toimettomille käsille.

Monet kristityt ovat oppineet pitämään joutilaisuutta syntinä. Hyvä ihminen pitää talonsa siistinä, hoitaa pihansa tai parvekekukkansa hyvin, ja telkkari, no, pakkohan sitäkin on toljottaa, jotta tietäisi, mistä työpaikalla puhutaan. Ja mikä ihminen se sellainen on, jolla ei ole kehittäviä, ohjattuja iltaharrastuksia! Luova turhuus on hautautunut tonnin painoisen "pitäisi"-listan alle.

Taru sormusten Herrasta -tarinastaan tunnettu J. R. R. Tolkien eli toisin. Aikuisella iällä hän loi kieliä, piirteli mielikuvituskarttoja ja kertoi tarinoita haltioista. Hän piti luomisvoimaansa todisteena siitä, että Luoja loi ihmisen omaksi kuvakseen.

"–– tulemalla ’alemmaksi luojaksi’ ja keksimällä tarinoita ihminen voi tavoitella täydellisyyden tilaan, jonka hän tunsi ennen syntiinlankeemusta. Myyttimme voivat olla harhaanjohdettuja, mutta ne ohjaavat, vaikka horjuen, kohti todellista satamaa", Tolkien selitti ystävälleen C. J. Lewisille.

Lewis tuli uskoon ja rupesi kirjoittamaan Narnia-kirjojaan.

Kumman moni ihminen on juuri luovan taideteoksensa äärellä kokenut syvintä yhteyttä Herransa kanssa. Vastaavasti useat kokevat rukouksen jälkeen tai sen aikana suurimmat inspiraationsa. Kun yhteys kaiken hyvän lähteeseen ei ole tukossa, vapaina virtaavat myös luovat ajatukset ja energia niiden toteuttamiseen.

Ehkäpä Tolkien olikin oikeilla jäljillä pitäessään luovia harrastuksia suorastaan kristityn velvollisuutena: "Kristitty voi nyt huomata, että kaikille hänen taipumuksilleen ja kyvyilleen on tarkoituksensa, joka voidaan täyttää –– hän voi nyt ehkä arvella voivansa fantasian avulla osallistua luomistyön rikastamiseen ja viimeistelyyn."