Reppu, penaali ja kännykkä
Askistossa asuva Annika Yli-Ketola on jo varustautunut ensimmäiseen kouluvuoteensa.
Koulunkäynnin aloittavien ekaluokkalaisten siunaaminen on Vantaalla jo perinne. Tänä syksynä ensimmäiselle luokalle menevä Annika Yli-Ketola saa siunauksen kotiseurakuntansa Hämeenkylän kirkossa.
Kun Yli-Ketolan perheen kuopuksesta tulee koululainen, muuttuu arki monella tavalla. Päiväkotiaamut ovat lopullisesti taakse jäänyttä elämää. Aamuisin Annika aikoo startata koulumatkalle yhdessä 12-vuotiaan isosiskonsa Jennan kanssa.
Koulun alkamiseen on jo varauduttu hankkimalla kuopukselle oma kännykkä. Sillä saa tarpeen vaatiessa yhteyden äitiin ja isään koulupäivien jälkeen. Hankittu on myös reppu ja penaali.
Kysyttäessä miltä ekan luokan aloittaminen tuntuu, Annika vastaa yhdellä sanalla.
— Jännittää.
Uudessa luokassa on monta vanhaa ystävää
Annika menee oman kylän lähikouluun, jota isosiskokin käy. Kouluun Annika on käynyt tutustumassa jo keväällä. Hän aloittaa koulutaipaleensa yhdysluokalla, jossa on sekä eka- että tokaluokkalaisia lapsia. Luokassa aloittaa Annikan lisäksi viisi muuta ekaluokkalaista. He kaikki ovat toisilleen entuudestaan tuttuja, oman kylän lapsia, jotka ovat käyneet samaa päiväkotia.
Äiti Paula Yli-Ketolan mukaan Annika on huoleton tyttö, joka ei kanna turhaan murhetta tulevaisuudesta. Kun viimeisenä esikoulupäivänä tyhjennettiin omaa lokerikkoa, äidillä oli haikea mieli ja itketti. Annika ei sen sijaan haikaillut menneitä eikä myöskään murehtinut tulevaa.
Lukemaan Annika oppi jo esikouluvuoden aikana. Se oli kuulema helppoa.
— Otin vaan isosiskon aapisen ja aloitin, Annika kertoo.
Entä mikä mahtaa koulunkäynnissä olla kaikkein hauskinta? Vastaus tulee hetken miettimisen jälkeen.
— Kivointa voi olla välitunnit, Annika arvelee ja hymyilee leveästi päälle.
Majanrakentelua, lavatanssit ja yöuinti
Kesälomaansa Annika on viettänyt kotimaassa lomaillen. Isän kanssa on käyty kylpylässä Nokialla ja huvipuistossa Tampereella. Äidin ja tyttären yhteinen harrastus on tanhu. Vierailu kansantanssitapahtumassa on muodostunut joka kesäiseksi perinteeksi. Tänä kesänä Annika pääsi esiintymään — kansallispuku yllään.
Vaarin luona Lappajärvellä rakennettiin yhdessä majaa. Isoisä laittoi suuren pressun pihakeinun rungon yli. Keinun alle muodostui pikkuinen maja, johon tehtiin myös pieni ikkuna.
— Veimme Jennan kanssa sinne maton ja pari pientä tuolia. Sitten söimme majassa eväitä, Annika muistelee.
Yksi kesäperinteistä on vaarin ja tyttöjen yhteinen retki karkkikauppaan. Sille reissulle ei muita aikuisia oteta mukaan.
— Vaari ostaa meille tosi paljon karkkia, Annika kertoo.
Koko perheen voimin vietettiin aikaa mökillä Asikkalan kupeessa. Kesäisenä lauantai-iltana käveltiin yhdessä Lystintöyryn lavalle tansseihin. Paluumatkalla pulahdettiin yöuinnille järveen.
Läksyjä tehdään vaaleansisnisessä huoneessa
Paula Yli-Ketola kertoo, että perheen lapset saavat nauttia kesästä viimeiseen saakka ennen koulujen alkua.
— Turvallinen koulureitti ja ulko-oven lukkoon laittaminen opetellaan vasta sitten, kun loma on lopuillaan. Siihen saakka Annika voi ottaa rennosti ja leikkiä kavereiden kanssa.
Kotona lomasta otetaan ilo irti käymällä läheisellä Myllylammella uimassa melkein joka päivä. Kodin laajennuksen myötä Annika on saanut oman huoneen. Se on suunniteltu yhdessä äidin kanssa.
— Huoneeni on vaaleansininen. Se on lempivärini. Olen itse saanut maalata seiniä, Annika sanoo.
Koulun alkamisen myötä jatkuvat myös tanhuharrastus ja pyhäkoulu, jossa "väritetään ja rukoillaan". Ensimmäisenä koulupäivänä äiti tulee mukaan saattamaan.
Suurta päivää aiotaan juhlistaa kotona pullakahveilla. Mutta sitä ennen leikitään vielä hetki.
— Sehän on meidän lasten työ, Annika sanoo tomerasti ja asettelee pikkuruiset leikkilemmikkinsä niiden taskukokoiseen kotiin.
Vantaalla koulunsa aloittavat ekaluokkalaiset siunataan ma 11.8. klo 18.

