Telttaretkelle isän kanssa
Kesän ei tarvitse olla takanapäin vielä, kun syyskuu alkaa. Isät ja lapset voivat lähteä toteamaan sen omin silmin Vantaankosken seurakunnan järjestämälle leirille, joka pidetään syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna Asikkalan Tontunniemessä.
Lauantain ja sunnuntain välinen yö nukutaan teltoissa.
— Majoittumiseen käytetään ensisijaisesti seurakunnan telttoja, puolijoukkuetelttoja ja tiipii-telttoja. Näin siksi, että alueella on telttapaikkoja rajallinen määrä, kertoo pappi Pasi Kilpeläinen.
Leiriläiset tarvitsevat mukaansa retkivarusteet: makuualustan, makuupussin ja vaatteita sään mukaan. Leirielämään kuuluvat tehtävät, kuten ruoanlaitto ja tiskaaminen, hoidetaan yhteistoimin. Ohjelmaan kuuluu myös saunomista, uimista, makkaranpaistoa ja leirikirkko.
Leirin hinta on 50 euroa isältä lapsineen. Hintaan sisältyvät myös kuljetukset Myyrmäen kirkolta Asikkalaan ja takaisin. Ilmoittautumiset 12.–29.8. Pasi Kilpeläiselle p. 050 381 6223. Etusijalla ovat Vantaankosken seurakunnan jäsenet.
Isä–lapsi-leiri 6.–7.9. Asikkalassa

