Niina Hakalahden romaani kuvaa erilaisten nelikymppisten elämää. Kirjan nimi Uimataito viittaa turkkilaisen maahanmuuttajan, pizzayrittäjä Ahmetin haluun oppia uimaan sekä laajemmin kirjan teemaan, erilaisiin tapoihin selviytyä elämän myrskyissä ja suvannoissa. Kukin ui tai kelluu kuten parhaiten taitaa.

Keskushenkilö, varakas Kristiina on kotona eskari-ikäisen poikansa kanssa ja yrittää rakentaa elämästä täydellisen turvallista, aiheuttamatta lapselleen pettymyksiä ja tämän luovuutta inspiroiden. Pyrkimys on tietenkin tuhoon tuomittu ja johtaa huvittaviin ääri-ilmiöihin kuten siihen, että pukemista vastaan hangoitteleva lapsi menee sisävaatteilla ulos keskellä talvea.

Kristiina haluaa miellyttää niin uhmakasta lastaan, itsekeskeistä miestään kuin hyvää ystäväänsä hippiäiti Marjaa. Mutta selviytyykö elämästä toisia miellyttämällä?

Kirjassa rakentuu herkullisia vastakkainasetteluja toisaalta yltiöhuolehtivaisen äidin ja hippiäidin välille, toisaalta työtä nureksivan ja paineisen aviomiehen sekä nöyrän ja sosiaalisesti lahjakkaan Ahmetin välille. Poliittisia vastakkaisuuksiakin syntyy.

Ahmetin näkökulma suomalaisuuteen ja omaan elämäänsä on kiinnostava, ja siitä lukisi enemmänkin. Ahmet on muuten kirjan ainoa hahmo, jota ei nähdä koomisessa valossa. Romaanin tärkeä sanoma on, että keskellämme elää kasvava joukko maahanmuuttajia, joilla olisi annettavaa suomalaiselle työ- ja suorituskeskeiselle kulttuurille.

Lukija löytää helposti itsestään samoja ikäviä, mutta hullunkurisia piirteitä kuin liioitelluissa henkilöhahmoissa — ja se kirvoittaa naurua. Silti välillä tuntuu, että hauskuus syö kirjan vakavampaa pohjavirettä. Miten syvälle kepeällä asenteella on mahdollista päästä elämänpelon käsittelyyn? Sillä siitähän Kristiinan pakkomielteisessä tarpeessa ennakoida ja varmistella kaikkea on lopulta kysymys.