Tunnustava kristitty
"Tunnustava kristitty" — mikä se on? Emmekös me kaikki kristityt ole tunnustavia?
Emme suinkaan. Aidon tunnustavan kristityn voi löytää seurakuntien nettisivuilta ja uskonnollisista nettikeskusteluista, nimimerkeistäkin. Hän seikkailee silloin tällöin myös sanomalehdissä, seurakuntien tapahtumissa, saattaapa häneen törmätä kirkollisissa luottamuselimissäkin.
Tämä itselleni hieman epäselväksi jäänyt termi on vihdoin alkanut edes pikkuisen hahmottua. Näin asia minulle näyttäytyy: tunnustava kristitty on jotakin aivan erityistä. Kaikki kristityt eivät tähän valiojoukkoon yllä, vaikka kuinka tunnustaisivat ja tunnustaisivat.
Tiesittekö esimerkiksi, että humanisti on tunnustavan kristityn vihollinen? Ei se mitään, en tiennyt ennen minäkään.
Feministi ei voi myöskään missään nimessä olla aito tunnustava kristitty. Siinähän menevät perhesuhteetkin ihan sikin sokin. Tunnustavan kristityn perheessä mies on perheen pää, näin tasa-arvo toteutuu kivuttomimmin. Yksinhuoltajan perhe on vajaa, ja ho-ho-seks-seks… no, niitä perheitä ei tunnustavan kristityn tuttavapiiriin onneksi kuulukaan.
Epäily ei liity tunnustavan kristityn uskoon. Usko ja epäilys ovat toistensa vastakohtia, tietenkin. Tunnustavalla kristityllä on sekä uskon- että pelastusvarmuus. Ja vahva näky.
Jos Raamatun lauseet näyttäytyvät ristiriitaisessa valossa, kannattaa pikaisesti kääntyä tunnustavan kristityn puoleen. Hän osaa kertoa miten asiat oikeasti ovat. Näin pysytään suoralla polulla eikä eksytä epäilyttävien tulkintojen loppumattomaan rämeikköön, jonne on kuulemma huolestuttavan moni Suomen papistostakin jo kadonnut.
Tunnustavan kristityn titteliin ei riitä yhteen ääneen lausuttu uskontunnustus, ei lapsuudessa saatu kaste, saati vapaaehtoinen kuuluminen Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon. Tunnustava kristitty on toki huolissaan kirkkomme hupenevasta jäsenmäärästä. Hänen velvollisuutensa on kuitenkin seistä etuvartiossa tarkastamassa, että ovelle kolkuttavat uskovat oikein. Ja jos eivät usko, niin pistetään porukat kurssille. Niitä on tähän tarkoitukseen ihan varta vasten.
Mitä se tunnustava kristitty sitten haluaa tunnustaa? Uskonsa varmaan, mutta toisaalta sehän selviää jo sanasta kristitty. Joten täytyy tunnustaa: en tiedä.

