Venetsialainen säveltäjä Antonio Vivaldi (1678–1741) tunnetaan ennen kaikkea viulukonserttosarjastaan Neljä vuodenaikaa. Barokki-innostuksen virittyä Euroopassa ja Suomessakin soi kaikkialla kaksi myöhäisbarokin kaunista teosta: Albinonin Adagio ja Vivaldin Vuodenajat. Mutta tämä tuottelias säveltäjä kirjoitti suorastaan hämmästyttävän määrän muutakin musiikkia. Elokuussa sitä on tilaisuus kuulla Vantaan Barokin konserteissa.

Antonio Vivaldi sai jo lapsena viuluopetusta isältään. Hän kouluttautui papiksi, mutta ilmeisesti astmansa takia ei pystynyt toimittamaan messuja ja sai työpaikan venetsialaisten hienostorouvien aviottomien tytärten ja muiden sosiaaliorpojen kodissa, Ospedale della Pietassa.

Hän opetti tytöille viulunsoittoa ja laulua, ja takasi näille erinomaisen musiikkikasvatuksen. Melkein kaikki yli viidestäsadasta konsertostaan ja paljon muuta hän sävelsi tyttöjen orkesterille, josta tuli vähitellen hyvin taitava ja kuuluisa.

Tunteellista ja villiä musiikkia

Vivaldi kirjoitti kiihkeällä tempolla, ja julkaisi aikanaan paljon musiikkia. Kuolemansa jälkeen hänet kuitenkin lähes unohdettiin kahdeksisadaksi vuodeksi.

Vuonna 1926 italialainen luostarinjohtaja myi remonttia rahoittaakseen ullakolta löytyneitä pölyisiä käsikirjoituksia, jotka paljastuivat aarteeksi: niissä oli satoja alkuperäisiä Vivaldin sävellyksiä. Siihen asti Vivaldin maine oli levännyt lähinnä Bachin muunnelmien varassa, mutta viime vuosisadalla havahduttiin mestarin valtavan tuotannon monipuolisuuteen ja taitavuuteen.

Myöhäisbarokin säveltäjistä tärkeimpiin kuulunut Vivaldi loi epäsäännöllistä, eleganttia, tunteellista ja suorastaan villiä musiikkia. Neljän vuodenajan rauhallinen maine levollisena barokkimusiikkina on antanut Vivaldista maailmalle liian kapean kuvan. Oikullinen, kekseliäs säveltäjä teki kirkkomusiikin, konserttojen, messujen ja sooloteosten lisäksi melkein sata oopperaa, joista on säilynyt 77.

Lemmenjuonia ja hartautta

Pappissäätyyn kuuluva Vivaldi oli komea ja punatukkainen. Hänen elämästään ei tiedetä kovin paljon, mutta naimattomana hän ei elänyt.

Kun hän innostui kirjoittaman oopperoita, hän joutui ottamaan yleisön maun huomioon. Huvittelevassa Venetsiassa piti olla lemmenjuonia, kimallusta, uskomattomia käänteitä ja pukuloistoa. Useimmat Vivaldin oopperoista ovatkin paljon kevyempää tavaraa kuin vaikkapa hänen aikalaisensa Händelin, mutta niiden eleganssi on alkanut miellyttää nykykuulijoita yhä enemmän.

Vivaldi sävelsi paljon eri sponsoreilleen. Barokin aikana, kuten nykyäänkin, musiikkia kustansivat enimmäkseen rikkaat ja vaikutusvaltaiset ruhtinaat, herttuat ja prinssit, joiden hovimuusikkona Vivaldi toimi orpokodin toimeksiantojen ohella tai välissä.