Jumala pitämässä majaansa ihmisen sisällä, enkeli lävistämässä sydäntä keihäällä, Jeesuksen haavoista pulppuava veri juomana — kuuluisien mystikkojen kokemukset saattavat hätkähdyttää ja oudoksuttaa nykylukijaa. Mystiikka ei kuitenkaan koskaan ole ollut vain hurjia näkyjä vaan myös jatkuvaa rukousta ja kurinalaista syventymistä, johon kuuluu myös askeesi.

Filosofian tohtori, kirkkohistorian dosentti Maiju Lehmijoki-Gardner kertoo, että olennaista mystiikan harjoittamisessa on omakohtaisuus. Mystikko menee opittua uskonnollisuutta pitemmälle. Hän pyrkii syventymään ja kehittymään mietiskelyn ja rukouksen tiellä.

— Keskeistä mystiikassa on ajatus Jumalan rakastamisesta ja intiimistä, läheisestä suhteesta Jumalaan. Mystiikkaan kuuluu elämyksellisyys: uskonnolliset elämykset, kokemukset ja tunteet. Toisaalta siihen kuuluu myös tiedollinen ja älyllinen sitoutuminen kirkon perintöön, sanoo Lehmijoki-Gardner.

Lehmijoki-Gardner on tutkimus- ja opetustyössään keskittynyt keskiajan pyhimyksiin, mystiikkaan ja maallikkohengellisyyteen. Hänen kirjoittamansa Kristillinen mystiikka (Kirjapaja 2007) on ensimmäinen suomenkielinen kokonaisesitys länsimaisesta mystiikasta.

Maiju Lehmijoki-Gardner ei lainkaan ihmettele sitä, että mystiikka tuntuu kiehtovan ja puhuttelevan nykyihmistä. Tieteen ja rationalismin aikakaudella ja yhteiskunnan maallistuessa jo uskonto ylipäänsä näyttäytyy vaihtoehtona ympäröivälle kulttuurille. Mystiikan suuntauksissa ihmisiä houkuttaa eniten niiden tunteellinen ja elämyksellinen ulottuvuus.

— Itse korostaisin mystiikkaan kuuluvaa viisauden perinnettä. Yleensä sellaista on haettu idän uskonnoista, mutta meillä kristityillä on oma pitkä filosofinen viisausperinne. Uskon, että sillä voi olla annettavaa elämänkatsomustaan pohtiville nykyihmisille. Mystiikan älyllisyys voisi tehdä siitä kiinnostavaa myös nuorille, jotka hakevat maailmankuvaansa aineksia filosofiasta ja vaihtoehtoliikkeistä, Lehmijoki-Gardner arvioi.

Mystiikassa viehättää myös sen haastavuus.

— Monia kiinnostaa esimerkiksi jooga, jossa kehitytään ja edetään yhä pidemmälle. Mutta sama vaiheittaisen syvenemisen piirre on myös kristillisessä mystiikassa. Uskonto sinänsähän on aina avoin kaikille, mutta toiset haluavat kulkea pitempää tietä.

Pitemmän tien kulkijoilta vaaditaan fyysistä itsehillintää, kärsivällisyyttä ja henkistä itsekuria. Niiden avulla pyritään kohti henkistä vapautta, joka Lehmijoki-Gardnerin mukaan on mystiikan päämäärä.

— Historiassa mystiikanharjoitus on usein kukoistanut niukkoina aikoina, mutta kyllä se palvelee mainiosti nykyisessä yltäkylläisyyden kulttuurissakin. Nykyaikana olemme monin tavoin sidottuja houkutuksiin — kuten kalliiksi käyvään terveyshömpötykseen ja markkinamiesten luomiin tarpeisiin. Vapaus merkitsee irtipääsyä niistäkin.

Kristillisen mystiikan historia on ollut vahvasti sidoksissa luostarilaitokseen.

— Maailmasta vetäytyminen on mystiikan harjoittajalle sekä velvoite, vaatimus että mahdollisuus. Hengellisessä ohjauksessa kannustetaan yksinäisyyden sietämiseen. Itsekin olen yliopistossa rohkaissut oppilaitani siihen, Maiju Lehmijoki-Gardner kertoo.

Koska mystiikkaan syventyminen on yleensä vaatinut luostarielämää, se ei ole ollut mahdollista kaikille. Lehmijoki-Gardner kuitenkin sanoo, että rukousperinnettä ja hiljaisuutta voivat hyvin harjoittaa myös perheelliset ihmiset.

— Ei mikään estä ottamasta mystiikan aarteita nykypäivänä arjen ja perhe-elämän käyttöön. Uskontopsykologiassa on todettu, että keski-ikä noin 40 vuodesta alkaen on uskonnollisen syventymisen aikaa. Silloin syventyminen on myös monelle ajankäytöllisesti mahdollista, kun lapset ovat kasvaneet isoiksi.

Mystiikka ei ole vain maailmasta vetäytymistä — se on myös palaamista maailmaan ja lähimmäisen palvelemista. Mystikossa on sekä Raamatun Marttaa että Mariaa, joskin mietiskelyyn uponnut Maria-puoli on hallitsevampi kuin toimelias Martta.

— Aktiivinen ja kontemplatiivinen elämä sekä ruokkivat että haastavat toisiaan. Jokainen löytää oman tasapainonsa näiden välillä. Tärkeää olisi, että toimintakin ruokkisi hiljaisuutta. Mikäli maailmaan palaaminen on pelkkää hälyä ja hajatoimintaa, se ei palvele hiljentymistä. Sosiaalisuudella ja sosiaalisuudella on eroa, Lehmijoki-Gardner miettii.

Mystiset näyt muuttavat kokijansa. Ne eivät tapahdu pelkästään sielussa tai mielessä, vaan kokijana on koko ihminen.

— Kautta aikojen mystikot ovat korostaneet, että mystiset näyt ovat ruumiillisia, kokonaisvaltaisia ja ihmistä muuttavia. Esimerkiksi pyhä Birgitta ei kaikkien mielestä ole mystikko, koska hänen näkynsä olivat julistavia ja profetoivia, mutta ihminen ei niiden seurauksena muuttunut, Maiju Lehmijoki-Gardner kertoo.

Hän arvioi, että nykyihmisen voi olla vaikea uskoa mystisten kokemusten todellisuuspohjaa, niinpä niitä mielellään yritetään selittää fyysisen tai psyykkisen sairauden avulla. Otaksutaan esimerkiksi rajuista päänsäryistä kärsineen Hildegard Bingeniläisen (1098–1179) sairastaneen vaikeaa migreeniä.

Migreeniä tai ei, mutta Hildegardille itselleen sairaudet olivat Jumalan lähettämä merkki. Lehmijoki-Gardner toteaa, että useille muillekin keskiajan mystikoille sairaus oli herätyskokemus ja sairauden koetut syyt ja merkitykset hengellisiä pikemminkin kuin lääketieteellisiä.

— Koettelemusten, esimerkiksi sairauksien, läpikäyminen herkisti hengellisille kokemuksille. Olennaista oli se, että sairaus tekee riippuvaiseksi muista ihmisistä ja Jumalan armosta. Sairaudesta parantuminen nähtiin myös hengellisenä vertauskuvana.

Joidenkin naismystikoiden harjoittamalle ruoka-askeesille on etsitty vertauskohtaa nykyään yleisistä syömishäiriöistä. Katariina Sienalainen (1347–1380) kieltäytyi lähes kaikesta ruoasta ja nautti vain silloin tällöin raakoja kasviksia ja vettä. Lisäksi hän ruoski itseään yöllisten rukoushetkien aikana. Onko kumma, jos Katariinaa on epäilty anorektikoksi? Lehmijoki-Gardnerin mukaan selitys ei ole niin yksioikoinen.

— Katariinalla ja muilla keskiajan naismystikoilla keskeisenä ajatuksena oli Kristuksen seuraaminen ja Kristuksen kärsimyksiin eläytyminen naisille mahdollisella tavalla. Aikana, jolloin vain harvat naiset osasivat lukea ja kirjoittaa, oma ruumis oli naisille kirjoitusväline. Sen avulla tehtiin teologiaa ja vaikutettiin jopa kirkkopolitiikkaan.

Nykylukijoille eivät ehkä avaudu helposti myöskään mystikoiden kuvaukset kohtaamisistaan Jeesuksen kanssa. Angela Folignolainen (n. 1248–1309) esimerkiksi oli eräässä näyssään Jeesuksen haudassa. Siellä hän ja juuri ristiltä alas otettu Jeesus tervehtivät toisiaan monin suudelmin.

Margareta Ebnerin (1291–1351) näyssä puolestaan Jeesus-vauvaa kuvaava patsas heräsi henkiin ja vaati päästä syliin. "Hän nojasi pikkukäsillään minua vasten; hän syleili ja suuteli minua", Margareta kuvaa kokemustaan.

— Kristillinen mystiikka hyödyntää eroottisen rakkauden kieltä ja kuvaa sen avulla henkilökohtaista suhdetta Jumalan kanssa. Nykyisin intiimiä ilmaisua kavahdetaan, mutta aiemmin se on ymmärretty laajemmin kuin seksuaalisesti: eläytyväksi koskettamiseksi ja henkiseksi antautumiseksi, Lehmijoki-Gardner sanoo.