Suven tuntua
Salme Savolainen nautti Katriinan sairaalan kesäjuhlan ohjelmasta eturivissä.
Vaan muistoissain jälleen sen luoksein saan… Kultaisen nuoruuden sävelet kajauttavat Katriinan sairaalan perinteisen kesäjuhlan alkaneeksi virikeohjaaja Elli Kaskisen toivotettua juhlaväen tervetulleeksi.
Seutulassa sijaitsevassa Katriinan sairaalassa on järjestetty potilaiden, henkilökunnan, omaisten ja vapaaehtoisten yhteinen kesäjuhla tiettävästi jo 1970-luvulta lähtien. Ylilääkäri Juha Jolkkonen kiittää sairaalan yhdessä tekemisen perinnettä, josta kesäjuhla on hyvä osoitus.
Useimmiten kattona on toiminut sinitaivas, mutta tänä vuonna ukkoskuurot pakottavat väen sisätiloihin. Väkeä on ennätysmäisesti. Pyörätuoleja ja rollaattoreita sovitellaan saliin, jotta kaikki mahtuvat paikalle.
Lonkkaleikkauksesta toipuva Salme Savolainen joutui muutama viikko sitten polkupyörällään kolariin mopoilijan törmättyä häneen. Seurauksena oli lonkan ja lantion murtuminen.
Hänelle tehtiin Töölön sairaalassa iso leikkaus, jossa lantiota muun muassa rakennettiin uusiksi metallista. Peijaksen sairaalan jälkeen oli vuorossa siirto Katriinan kuntoutukseen.
— Ei tässä itkut auta. Pitää vaan yrittää sopeutua, hän sanoo rauhallisesti.
— Särkylääkkeiden kanssa eletään. Aluksi olin kyllä katkera siitä, että koko kesä menee sairaalassa.
Kesää oli Savolaisen perheessä odotettu erityisesti, sillä viime vuonna puolison infarkti esti mökkilomailun kotiseudulla Valtimolla. Tämä kesä menee puolestaan Salmen toipuessa. Lääkäreiden mukaan leikatun lonkan puolelle ei saa varata kolmeen kuukauteen.
Kaipuu tanssimaan
Ohjelmassa on kuorolaulua Eläkeliiton Seutulan yhdistyksen esittämänä. Kuoro laulaa myös Seutula-valssin, joka on oman kylän taitajien tekemä.
Yhteislauluna laulettu Peipon pesä saa juhlaväen kesätunnelmiin. Laulun sanoja autetaan sen käteen, joka ei pysty itse tarttumaan paperiin.
Kun Senioritanssijat saapuvat lattialle pyörähtelemään humpan, samban ja valssin tahtiin, moni jalka alkaa keinua rytmissä.
— Tykkäsin kovasti juhlan ohjelmasta. Etenkin humpan kohdalla rupesi jalka vipattamaan, Savolainen nauraa.
Hän kertoo pitävänsä tanssimisesta ja käyvänsä yleensä vähintään kerran kuukaudessa parketeilla. Hidas valssi on erityisesti mieleen.
— Voi, kunpa jalkani vain tulisi vielä siihen kuntoon, että pääsen tanssimaan, hän huokaa.
Tarvitsemme juuret ja siivet
Sairaalapastori Leena Heinonen pohtii päätössanoissaan juurien ja siipien merkitystä: Luonnossa sillä jolla on siivet, ei voi olla juuria, ja päinvastoin. Ihminen tarvitsee molemmat.
Salme Savolaiselta on mennyt parisen viikkoa Katriinassa, jossa kuntouttavat kävelyharjoitukset alkoivat heti ensimmäisenä päivänä.
— Olen aivan ihastunut tähän paikkaan. Kaikki toivottivat tervetulleiksi ja henkilökunta on ystävällistä. Ja ympärillä on niin kaunista luontoa, hän kiittää.
Juhlan päätteeksi suvivirsi
Päällimmäisenä toiveena Savolaisella on päästä käymään kotona Vantaanlaaksossa vaikka vain päiväseltään. Kotona käynti riippuu siitä, miltä lonkan tilanne kuvauksissa näyttää.
— Kun saisi omassa pihassaan istuskella, hän toivoo.
1950-luvun lopulla Helsinkiin muuttanut Pohjois-Karjalan tyttö teki pitkän päivätyön Kelan palveluksessa, kunnes jäi eläkkeelle muutama vuosi sitten. Pyörätuolissa istuminen tuntuu liikunnallisesta Savolaisesta erityisen hankalalta, sillä hän on tottunut tekemään pyörä- ja kävelylenkkejä pari kertaa päivässä.
— Eihän sitä pysy terveenä, jos ei pääse ulos.
Kesäjuhlan päätteeksi väki yhtyy suvivirteen. Kivistön Marttojen loihtimat vohvelit, kahvi ja mehu tekevät hyvin kauppansa.
Katriinan sairaalan kesäjuhlaa vietettiin torstaina 12.6.
