Oudot löydöt

Jukka Viikilä: Runoja.
Gummerus 2008.

"Tosiaan, liittyy Jeesus keskusteluun, on vaikeaa kertoa poeettisesti jostakin joka on samanaikaisesti nähtävillä."

Jukka Viikilä, jonka esikoisteoksesta Runoja edellinen sitaatti on, onnistuu itse juuri tuossa vaikeaksi mainitussa. Häneltä syntyy vertauskuvallisiin ulottuvuuksiin venyvä runo niin kuntopyörän polkemisesta kuin huoltomiehestäkin.

Viikilän menetelmänä tuntuu olevan systemaattinen ihmettely ja sen tuomien löytöjen jalostaminen kohti järjenvastaista. Kun tarkasti katsoo ja ajattelee, tavallinen onkin yllättävää ja kulunut niin kulunutta, että sen läpi näkee uusiin maailmoihin.

Kaisa Halonen

Älä pelkää

Heidi Liehu: Kultaiset
tikapuut. WSOY 2008.

Heidi Liehu on runoilijana iätön ja ajaton, hallitusti jatkamassa suomalaisen modernismin perinnettä. Kultaiset tikapuut –kokoelmassaan Liehu käsittelee kuolemaa ja kuolemanpelkoa, väsymättömästi tekee niihin liittyviä ajatuskokeita ja luopumisharjoituksia samalla kun pelko vähitellen muuttuu jonkinasteiseksi hyväksymiseksi.

Lohdun ja ymmärryksen hakemista helpottaa, kun jättää suuren ja musertavan miettimisen ja kääntää katseensa pieneen, käsitettävään ja käsillä olevaan — siihen, mitä ja missä elämä juuri sillä hetkellä sattuu olemaan. Silloin muurahainen on yhtä suuri mysteeri kuin Jumala ja ihmeiksi riittävät omenankukat.

Kaisa Halonen

Asioiden järjestys

Jouni Inkala: Minkä tietäminen on ihmiselle välttämätöntä. WSOY 2008.

Jouni Inkala kirjoittaa pitkiä virkkeitä. Runollinen kuvasto on rikasta ja herättää lukijassa assosiaatioita. Inkalan kahdeksannen kokoelman runoissa puhutaan itse Runoudesta, sen tärkeydestä, suorastaan välttämättömyydestä, kuljeskellaan nuoruuden ja keski-iän radoilla, joilla vaihteet kitisten ohjaavat kulkua.

Aika on usein runoilijan ajatusten kohteena, vanheneminen, tärkeimmän säilyminen, muistojen kipeys ja kauneus. Rakkaus on se, joka kaikesta jää jäljelle, ja pienet vivahteet muistojen laatikoissa vaihtavat väriä ja tunnelmaa, mutta sisimmäisin, ihmisen oma minuus, säilyy.

Elämä muuttuu vanhetessa niin, että tunne ja äly vaihtavat rekisteriä, ja jatkuva rajankäynti mennen ja nykyisen maastoissa sekä kuoleman eteisissä antaa näille runoille syvälle leikkaavaa viisautta.

Runoilija kulkee kahdessa kaupungissa, joita hän rakastaa: Helsingissä ja Pietarissa. Hänen tunteensa ja kuvansa risteilevät näiden kaupunkien tosien ja uneksittujen maisemien seassa ja heijastuvat niissä.

Eila Jaatinen

Enimmäkseen minä kirjoitan surusta

Lassi Nummi: Kaikki elämän valo. Runot 1996–2007. Otava 2008.

Lassi Nummen kypsän tuotantokauden runot ilmestyivät yhdessä paketissa: Kaikki elämän valo sisältää runot vuosilta 1996–2007.

Hellyttävä paketti syvää elämänviisautta, ihania isoisän runoja ja vanhan rakkauden ylistystä, olkaa hyvät! Muistot ja unohduksen kirpeys, matkat Roomaan ja Ateenaan, joissa elävät niin menneet kokemukset kuin nykypäivä — kaikessa soi viisaan haikea memento mori, muista kuolemaa. Huumori lävistää estoitta luopumuksen ankarat kasvot ja piirtää hymynkareen vakavien maisemien ylle.

Lassi Nummi on niitä runoilijoita, jotka saavat koruttoman, konstailemattoman melodian soimaan orkesterin lailla. Vilpitöntä ja liikuttavaa tekstiä, merkillistä valoisaa surua täynnä.

Eila Jaatinen

Rakkauden kirpeä hedelmä

Pablo Neruda: Kapteenin laulut. WSOY 2008.

Nobelrunoilija Pablo Neruda julkaisi Kapteenin laulunsa ensin salanimellä vuonna 1952, ehkä poliittisista syistä, ehkä siksi että oli vielä naimisissa ensimmäisen vaimonsa kanssa, josta nämä kiihkeät rakkausrunot eivät kertoneet.

Jyrki Lappi-Seppälä on suomentanut ehjän ja kauniin kokoelman nyt, eikä aika ole syönyt mitään sen äänen kirkkaudesta, jolla suomentaja saa Nerudan puhumaan.

Nämä runot ovat Nerudan rakastetulle ja ne ovat tislattua erotiikkaa. Ilman yhtään rivoa sanaa ne laulavat, riemuitsevat, tihkuvat kuin kypsä kirpeä hedelmä.

Maailmanparantajan jylisevä ääni vilahtaa toisinaan esiin, kun bardi, muinaiskerettiläinen runoilija, kutsuu naistansa vaikeaan elämään, taistelun keskelle ja ylistää hänen kykyään kestää rinnallaan.

Eila Jaatinen

Rakkauden soturi matkallaan

Tommy Tabermann: Rakkauskirja. Minerva 2008.

Tommy Tabermannin Rakkauskirja on tuttua Tabermannia. Tällä kertaa runot muodostavat tarinan, jossa kulkee myyttinen Rakkauden Soturi, joka itämaan viisaiden tavoin opettaa kohtaamiaan ihmisiä.

Aforisminkaltaiset rakkausrunot ovat kyllä kiihkeitä ja kauniitakin, mutta liika samojen sanojen toisto ja kliseiset kielikuvat vähentävät lukijan nautintoa. Mirka Johanssonin kömpelöt oppilasmaiset piirrokset olisi voinut jättää pois, ne eivät tuo mitään lisää runojen eroottiseen maisemaan.

Eila Jaatinen

Unen maisemassa

Tua Forsström: Mutta kuvittelin että sydän ei tunne rajoja. Teos 2008.

Tua Forsström on ruotsinkielisen lyriikan kärkinimiä koko Pohjolassa. Hänen taituruutensa luo uusia kuvastoja ja saa ne vaivatta palvelemaan merkillistä, aivan omanlaistaan tunnelmaa.

Forsström kirjoittaa suorasti ja kiertelemättä, mutta kuvat, joita hän näkee, ja maisemat, joissa hän vaeltaa, ovat kuin unta tai muistojen palasia. Niiden yleispätevyys syvän henkilökohtaisen materiaalin kautta puhuttelee lukijaa. Lukija alkaa jatkaa, uneksia, kuvitella, muistaa…

Kuvat ovat vahvoja, jopa mystisiä. Runo versoo kuin kiihkeästi kasvava elävä köynnös: sen puhe ei lopu vaan kertautuu, jatkuu ja syvenee.

Caj Westerberg on monien parhaiden suomenruotsalaisten lyyrikoiden luottosuomentaja, hänen käsissään runoilijan hieno tarkkuus ja ominaislaatu säilyy.

Eila Jaatinen

Trubaduuri viisasteleeja virnistelee

Jarkko Martikainen: Yhdeksän teesiä. Säkeitä kadonneiden arvojen metsästäjille. Like 2008.

Jarkko Martikainen on oiva koiranleuka, joka tunnetaan lauluntekijänä, sanoittajana ja television kirjaohjelmasta. Yhdeksän teesiä on hänen toinen kirjallinen teoksensa.

Martikainen katselee ironisella, mutta silti lempeällä silmällä maailman menoa, ihmisen suhdetta aikaan, rahaan, elämän arvoihin. Toisinaan puhe on humoristisen viisastelevaa, toisinaan lapsellisen toteavaa. Aina siinä on piikki mukana, ei mikään kaktuksenpiikki mutta ehkä ruusun.

Hauskaa louskutusta vakavista asioista.

Eila Jaatinen