Riitta Tulusto, 61, jäi eläkkeelle liian aikaisin. Hän toimi erityisopettajana yläasteella ja kuusikymppisenä hän sanoi hyvästit työpaikalleen. Tai niin hän luuli.

— Ajattelin että totta kai jään eläkkeelle heti kun vain voin, koska sehän on saavutettu etu. Kuuluin sellaisen eläkejärjestelyn piiriin, jolloin peruskoulun opettajan on mahdollista jäädä eläkkeelle 60-vuotiaana.

Kun Tulusto valmistautui pari viimeistä vuotta työelämästä poisjäämiseen, hän uskotteli itselleen, että on "ihan hyvä tämän ikäisen jo luopua murrosikäisten seurasta".

Eläkepäivät alkoivat. Klassisesti Tulusto oli suunnitellut vihdoinkin laittavansa valokuvat järjestykseen ja kuvitteli itsensä heilumassa kotona pölyhuiska kädessä.

— Ajatuksena oli nostaa huushollipuolta. Vaatehuoneen siivosin, mutta se olikin äkkiä siivottu! Kuvittelin että olin psyykannut itseni eläkkeelle, mutta huomasin, etten sitten ollutkaan.

Isoäitinä Tulusto kuvitteli, että eläkkeellä olisi entistä enemmän aikaa olla lapsenlasten kanssa, mutta todellisuus paljastui pian.

— Lapsenlapseni ovat 10- ja 5-vuotiaat. Toinen on koulussa ja toinen päiväkodissa. Heillähän on jo omat juttunsa ja kaverinsa, jotka kiinnostavat enemmän. Jos menen nuorimmaista hakemaan päiväkodista etuajassa, hän on minulle vihainen.

Eläkkeellä olo ei olekaan väliaikainen tila, vaan se jatkuu päivästä toiseen. Tulusto maisteli tilannetta kaksi kuukautta, mutta sitten hän tarttui puhelimeen ja soitti entiseen työpaikkaansa: "Olisikohan teillä sijaisuuksia?"

Entisessä työpaikassaan Riitta Tulustolla on jokapaikanhöylän maine, sillä erityisopetuksessa hän ohjasi melkein mitä ainetta tahansa. Sijaisuuksia on ollut tarjolla niin paljon, että hän sijaistaa useana päivänä kuukaudessa erityisesti suomen- ja ruotsinopettajia.

— Median antama kuva eläkeläisistä on painottunut terveydenhoidollisesti, "ne sairaalassa makaavat paketit", vaikka ympärillä on hyvinvoivia ja aktiivisia vanhoja ihmisiä.

— Onhan se totta, että ikä tuntuu polvissa ja näkyy naamassa, ja monista asioista pitää luopua ikääntyessä, mutta eläkeläiset ovat erilaisia kuin ennen.

Myös imagoltaan. Kuusikymppiset olivat ennen nutturapäisiä mummoja ja kävelykeppiin nojaavia pappoja. Nykyajan isoäideille istuvat farkut hyvin jalkaan, joogapilateksessa venytellään hikinauha otsalla eikä siideri tai viini maistu makealta vain nuoren ihmisen suussa. Eläkeläisenä töissä olo on avannut Tulustolle uudenlaisen näkökulman työelämään.

— Stressi on poissa, olen rauhallisempi kuin ennen ja kuuntelen tarkemmin, mitä oppilas sanoo.

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö sijaisopettaja paneutuisi yhtä huolellisesti opettamiseen kuin ennenkin. Muutos näkyy siinä, että oma rauhallinen olo säästää energiaa käytettäväksi enemmän opettaja-oppilassuhteen luomiseen.

— En ollut suunnitellut tällaista eläkeläiselämää! Mutta me suuret ikäluokat olemme kasvaneet hyvin työorientoituneiksi. Meidät on kasvatettu vahvoiksi naisiksi. Eläkkeelle jääminen onkin aika iso muutos.

Tulustolle on tullut mieleen, että eläkkeelle jääminen voisi ylipäätään olla prosessinomaisempi. Vähitellen irtautuminen voi olla helpompaa kuin äkkiriuhtaisu.

— Veikkaisin, että entisessä työssä keikkailu lisääntyy. Sairaanhoitajillahan se tyyli on jo ollut, mutta opettajille se sopii myös hyvin.

Yksi syy töissä käymiseen eläkkeellä on raha. Puolet pienempi palkka jo ennestään pienestä palkasta tuntuu. Enää ei kylpyhuoneen peilihyllylle ole välttämättä varaa ostaa sitä kosteusvoidetta ja -tippaa, joilla aina ennen itseään siveli.

— Kerron oppilaillekin, että eläkkeet ovat aika huonoja. Eläkkeelle jääminen on taloudellisesti iso muutos. Eläke on puolet entisestä palkasta ja vähemmän, jos on hoitanut lapsia välillä kotona, mikä tietysti muuten on hyvä asia.

Työelämästä poisjäämiseen liittyy päivittäisten sosiaalisten kontaktien väheneminen. Tuluston aviomies on vielä parisen vuotta työelämässä mukana. Tyhjyys kolahtaa armotta aamuisin, kun mies on sulkenut kotioven perässään. Silloin rouva hipsii yöpaita päällään tietokoneelle. Jo ennen aamukahvia.

— Olen sanonut, että siunattu tietokone! Katson heti aamulla, jos joku olisi lähettänyt minulle sähköpostia. On sellainen yhteydenkaipuu. Onneksi kontaktin saa edes tietokoneen kautta.

Harrastukset nousevat eläkkeellä entistä arvokkaammiksi. Tulusto on kirjoittanut koko ikänsä ja ollut mukana useissa kirjaprojekteissa toimittajana. Viimeisin niistä on Pää tallella. Runoja ikääntyville, jonka hän on koonnut yhdessä kirjailija Tuula Korolaisen kanssa.

— Kirjan idea sai alkunsa molempien, minun ja ystäväni Tuulan, ikääntymisestä ja vanhempiemme sairastelusta. Mietimme mitä vanheneminen on emotionaalisesti, ja päädyimme siihen, että runoilijathan ovat oikeita tunteiden tulkkeja. Aloimme kerätä kasaan runoja, joissa kerrotaan ikääntymisestä.

Originellit, itseksi kasvaneet ihmiset — runoilijat — ihastuttavat. Kirjasta löytyy esimerkiksi Kyllikki Villan, Aila Meriluodon, Eeva Kilven, Kirsi Kunnaksen, Lassi Nummen ja Lars Huldénin tekstejä.

— He ovat kaikki jo kahdeksankymppisiä, mutta pää on heillä erittäin tallella! Minun ikäluokkani kirjoittajia ei kirjassa ole monta, sillä me emme vielä kuvaa omaa vanhenemistamme, kun taas meitä nuoremmat kuvaavat isovanhempiensa vanhenemista. Juice Leskinen on ilmeisesti seurannut äitiänsä ja hänen ystäviään. Heli Laaksonen on kirjan nuorin runoilija, mutta hän onkin mummo-fani, ja on selvästi ajatellut, mitä vanhana oleminen voi olla.

— Runoista löytyi rutkasti huumoria ja itseironiaa. Kirjoittajilla on vanhenemiseen kannustava ja positiivinen asenne — tosiasioita kieltämättä.

Vanhoista ihmisistä sanotaan usein, että he ovat konservatiivisia, mutta runotkin todistavat että vanheneminen, jos mikä, vaatii joustavuutta, koska täytyy sopeutua ja pärjätä monen muutoksen kanssa, jotka väistämättä tulevat eteen.

Bussissa istuessaan ja nähdessään muita vanhenevia naisia Riitta Tulustolle tulee suuri hellyys heitä kohtaan. Jumpassa hänelle iskee ylpeys siitä, että ai siskot sentään, tässä me vielä vaan jumppaamme. Vanhenevat naiset ovat sitkeitä, reippaita ja jaksavat hoitaa kaikenlaisia asioita.

— Ulkoinen vanheneminen koettelee enemmän naisia kuin miehiä. Siksi ilmestyy kaikenlaisia voimavuosilehtiä, joissa vakuutetaan, että "voit vielä ehkä selvitä, kunhan sinulla vain on sitä ja tätä…"

Tosin nykyisin vanhoilla on enemmän vapauksia kuin ennen ja suvaitsevaisuus on lisääntynyt. Tuluston mielestä elo ilman pakollista aikataulua ja minuuttiohjelmaa on ylellisyyttä ja nojatuolissa istuminen ja oleminen on kivaa.

— Eläköitymisen hyvät puolet alkavat rauhallisista aamuista, voi lukea lehden ja juoda kahvin. Ja sitten voi valita tekemisensä. Paljon puhutaan kiireisistä eläkeläisistä, mutta minä olen päättänyt, että en haali itselleni kauheasti kaikkea työn tilalle. En halua jatkaa elämää kiireen voivottelulla.

Tulusto osaa nykyisin lukea jo päivälläkin. Ennen hänellä oli tapana lukea illalla sängyssä ennen nukahtamista, mutta nyt hän voi heittäytyä täysillä romaanin vietäväksi päätoimisesti vaikka pariksi päiväksi.

Kesälomapaineitakaan ei ole. Aiemmin Tulusto näki paljon vaivaa, että kesälomakirjat oli valittu ja kirjalistat tehty ajoissa.

— Nyt en mieti ollenkaan kesälukemisia, enkä tarkoituksella mieti mitään erityistä ohjelmaakaan. Minulla kun ei enää ole lomasuhdetta kesään.

— Mutta suhde kesään on, ja siihen kuuluu se, että olemme paljon maalla. Kesäinen luonto saa nykyisin vielä suuremman merkityksen kuin työelämässä ollessani.

Tulusto on miehensä innokas kalakaveri. Kuvaan eivät kuulu miehen kiukkuiset ohjeet huonolle vaimosoutajalle. Päinvastoin.

— Kalastamisen nostan pyhimpiin luontokokemuksiin. Illalla laskemme verkot ja aamulla koemme ne. Emme puhu mieheni kanssa, kuuluu vain laineen liplatus. Rauha.

Entisestä elämästä jatkuu yksi asia, josta Tulusto ei luovu.

— Kesällä haluan aina opiskella. Menen intensiivikurssille, sellaiselle, joka kestää useamman päivän. Yleensä opiskelen kieliä, pieni aivojumppa on tärkeää ja nautin oppimisen tunteesta. Tänä kesänä menen saksan kielen kurssille.

Vanhempana ei muista yhtä helposti kuin nuorena, mutta muuten Tulusto vetää "ihan täysillä" kursseilla mukana.

Tuluston äiti kuoli viime kesänä. Tytär seurasi äitinsä viime vaiheita läheltä. Ajatus kuolemasta on käynyt hänenkin mielessään, ainakin niin, että nyt se on paljon lähempänä kuin nelikymppisenä. Vähän se pelottaakin, vaikka sairaudet kuuluvat elämään ja samoin se, että kuollaan. Syntyminen mutta myös kuoleminen voi olla aikamoista rimpuilua.

— Olin äitini vieressä, kun hän kuoli. Hoitaja sanoi hänellä olevan fyysisiä kipuja, mutta minusta tuntui, että ne olivat psyykkisiä, koska aina kun äiti avasi silmänsä ja näki meidät, hän vaikutti tuskaiselta. Mieleeni tuli, että olisiko äidin ollut helpompi lähteä, jos emme olisi olleet hänen lähellään.

— Kun äitiä kannettiin hautaan, tajusin, että seuraavaksi haudataan minun sukupolveni.

Tulustolle elämisen voima tulee läheltä, parisuhteesta ja tyttären perheestä. Hän on elänyt miehensä kanssa melkein 40 vuotta. Tulusto nauttii iän tuomasta varmuudesta.

— Tässä iässä ei enää tarvitse osoittaa, että kyllä minä olen hyvä. Ainakin meillä opettajilla on taipumusta tietää kaikki. Esimerkiksi kielikursseilla saan olla juuri sitä mitä olen.

— Vanhana ihmisessä ovat kaikki iät läsnä. Kyky oppia uutta ja seksuaalisuuskin ovat voimassa olevia asioita myös vanhuudessa. Tarve kosketukseen ei koskaan häviä.

Ikäisekseen hyvin säilynyt

säilynyt

kuin etikkaan hukutettu kurkku

ja miten niin ikäisekseen

mikä se ikä on

vuodet vai verisuonet

virkatodistus mieli vai rypyt

ja hyvin siis kuinka

ryppyinen mutta aivoiltaan virkku

unohteleva hupakko mutta elämänmyönteinen

virkku etikkakurkku

hellä höppänä

kurttuinen älypää

onhan sitä

monenlaista säilymistä

Kyllikki Villa

Mää haise eukalyptukselt,

viäm pal tila takapenkil,

hymyilen ko suamempystykorva,

mut kieltäyryn kaikest,

sano: emmää muist,

emmää jaks,

emmää ol ikä ennenkä,

ko mää olen tottunu juur näi.

Enkä meina pualtvuassatta orotta.

Heli Laaksonen

En tiennyt, että seitsemänkymmentä on näin vaikea ikä.

Tuskin voi puhua varsinaisesta villityksestä, mutta tunteet:

aina valmiina läikkymään ja leimahtamaan!

Ja mikä pahinta: aina vain näihin samoihin

lähikohteisiin (isoisä ei tietysti enää näe kovin kauas)

— kaiken väsymyksen ja kyllästymyksen,

kaiken turhuuden tunteen keskellä.

Sanoi Saarnaaja, ja lisäksi:

— Kun katsot peiliin, ihmislapsi, kai myönnät

että sinussa on mennyt jo kauan

lupaava vainaja hukkaan.

Lassi Nummi

Pää tallella. Runoja ikääntyville. LK-kirjat 2008.