Hyvä keskustelu ystävän kanssa on arvaamaton tuki hengellisellä matkalla. Kaipaamme sitä, että saamme puhua jonkun kanssa kokemuksistamme. Hengellinen elämämme näivettyy, jos meillä ei ole ketään jonka kanssa puhua. On vaikea nähdä asioita selvästi yksinään.

Jeesus sanoi viimeisissä keskusteluissaan oppilailleen, että hän kutsuu heitä nyt ystävikseen, koska hän on saattanut heidän tietoonsa kaiken, minkä oli taivaalliselta Isältään kuullut. Ystävät voivat jakaa keskenään salaisuutensa, sen mitä he ovat toisiltaan oppineet ja mitä elämä on heille opettanut. He voivat kertoa toisilleen, minkä kanssa kamppailevat, mitä kyselevät, mitä Jumala on heille antanut, mistä iloitsevat, mitä surevat.

On käsittämätön ilo, jos voi jonkun kanssa istua alas ja luottaa häneen ja tietää, että tässä ei tarvitse esittää mitään, olla parempi kuin on, yrittää mitään. Riittää, että hän kuuntelee. Hän tietää, ettei hänellä on ratkaisun avaimia käsissään — eikä hänellä tarvitse niitä ollakaan.

Kun kerron ystävälle tarinaani, alamme yhdessä oivaltaa, että elämän syvimmät ongelmat eivät ole aina ongelmia, joihin on joku ratkaisu, vaan salaisuuksia, joita pitää kuunnella, arvostaa, mietiskellä ja ihmetellä — ja rukoilla, että oivaltaisi niihin sisältyvän viestin.

On vapauttavaa puhua jonkun kanssa, jolla ei ole mitään taka-ajatuksia, neuvomisen tai pelastamisen halua. Pelastus voi itse asiassa olla juuri siinä, ettei kumpikaan yritä pelastaa toista pois jostakin. Ystävyyden salaisuus on läsnäolo.

Syvimmiltään koko elämän salaisuus on läsnäolo. Jumala on läsnä kaikessa. Se on läheisintä läsnäoloa, mitä voi kuvitella. Jumalaa ei oikeastaan tarvitse etsiä tai huutaa, hän ei ole poissa. Ystävyydessä kuuntelemme toisiamme ja voimme avautua myös Jumalan läsnäololle.