Luontoon liittyvä uusi asuinalue
Asolan länsipuolella sijaitsevan Leinelä 2 -alueen arkkitehtuurikilpailu on ratkennut. Voittanut Leiske-ehdotus esittää maisemaan sovitetun, alueen halki käärmemäisesti kiemurtelevan rakennusnauhan. Palkintolautakunta kiitti sitä kaupunkikuvallisesti voimakkaaksi ja elämykselliseksi.
Kilpailun järjestivät alueen maanomistajat Vantaan ja Helsingin seurakuntayhtymät yhteistyössä Vantaan kaupungin kanssa. Leiskeen päätekijät ovat arkkitehdit Kirsti Sivén ja Asko Takala. Maisemasuunnittelusta vastasi Eeva Byman.
Kunniamaininnan kilpailussa sai ehdotus Salamanteri. Sen takaa löytyvät arkkitehtitoimistot A-konsultit Oy ja Frondelius-Keppo-Salmenperä Oy maisemasuunnittelijanaan Soile Heikkinen. Leineläntien yhteyteen ehdotetun keskuspuiston ympärille rakentuva kokonaisratkaisu on arvostelulautakunnan mukaan kaupunkitilallisesti rikas ja monipuolinen. Ehdotuksen arkkitehtuuri on sympaattista.
Omaleimaista, tiivistä ja matalaa
Kilpailun tavoitteena oli arkkitehtonisesti korkeatasoisen, omaleimaisen ja viihtyisän asuinalueen syntyminen vaihtelevaan, nykyisin metsän peitossa olevaan maisemaan. Kilpailussa haettiin suuntaviivoja Vantaan tiiviille ja matalalle asuntotuotannolle. Asuntokortteleista piti suunnitella yhteisöllisyyttä tukevia.
Voittaneen ehdotuksen vahvuutena on asuntojen liittyminen luontoon. Palkintolautakunnan mukaan maisemallisesti arvokkaat kallioiden lakialueet ja painanteiden kosteikot säilyvät työssä. Samoin kiitetään ehdotuksen liittymistä viereiseen Asolan rintamamiestaloalueeseen.
Palkintolautakunnan mielestä jatkosuunnittelussa pitäisi kuitenkin kiinnittää huomiota liikenneturvallisuuteen ja pysäköintijärjestelyihin. Suunnitelmassa on muun muassa paljon risteäviä teitä.
Asuntoja noin 900 ihmiselle
Arkkitehti Kirsti Sivén kertoo, että suunnitelman rakennusnauhat voivat sisältää yhtä hyvin pienkerrostaloja kuin yhden perheen talojakin.
— Mielessäni on alue, jossa ei asu pelkästään perheitä samanikäisine lapsineen, vaan siellä voi asua sinkkuja, senioreita ja perheitä. Parkkipaikat ovat tonttiteiden varrella ja talojen väleissä, laajoja parkkialueita ei siksi tarvita, selvittää Sivén.
Palkintolautakunnassa istuneet Vantaan seurakuntayhtymän kiinteistöasian johtokunnan puheenjohtaja Jari Porthén ja kiinteistöpäällikkö Olavi Jaskara ovat tyytyväisiä ehdotusten tasoon.
— Uutta haettiin ja sitä myös saatiin. Palkitut ehdotukset ovat varsin erikoisia. Molempia kehitetään eteenpäin kaavoituksen ja rakentamistapaohjeiden pohjaksi. Maanomistajat sitten päättävät yhteistyössä kaupungin kanssa, kumpi palkituista valitaan esitettäväksi asemakaavaksi, he tuumivat.
Alueelle on tulossa runsaat 32 000 neliömetriä kerrosalaa, mikä tarkoittaa asuntoja noin 900 asukkaalle.
Omistus-, asumisoikeus- ja vuokra-asuntojen sijoittuminen alueelle selviää vasta toteutusvaiheessa. Seurakuntayhtymän tavoitteena on monipuolinen asuntorakenne, joka sisältää myös pieniä vuokra-asuntoja. Rakentamisesta pyritään tekemään sellaista, että keskituloisillakin on mahdollisuus ostaa alueelta asunto. Rakentaminen käynnistyy 2010-luvun puolella.
— Tavoitteena on luoda arvostettu asuinalue, josta sen asukkaat voivat olla ylpeitä, Porthén mainitsee.
Leinelä sijaitsee Asolan länsipuolella, Koivukylänväylän pohjoispuolella. Leinelään tulee uuden kehäradan ensimmäinen asema. Koivukylän asemallekin on alle kilometrin matka.
Naapurissa sijaitsevan Leinelä 1 -alueen asemakaava on vahvistettu vastikään, ja siellä päästäneen rakennustöihin vielä tämän vuoden kuluessa. Leinelä 1-alueen omistaa Vantaan kaupunki.

