Loppuaikojen kaupunkimaasturi
Jättiläismäinen citymaasturi vyöryy kaupungin ylitse kuin tsunami. Taivas on palavan punainen. Kerrostalot jäävät leveiden renkaiden alle. Rekisterikilvessä on osuva kirjain- ja numerosarja ILM.4:5-6.
Kyseessä on Voima-lehdessä julkaistu kaupallisuutta kritisoiva vastamainos. Automerkki Ford onkin Lord ja tuotteen slogan on muotoiltu uudelleen: "Ilmastomuutos vakiona".
Voima-lehdessä on julkaistu vastamainoksia jo lähes kymmenen vuoden ajan. Lehden päätoimittaja Kimmo Jylhämö oli mukana tekemässä kaupunkimaastureita irvailevaa mainosta. Puhe ilmastomuutoksesta haluttiin konkretisoida käytännön esimerkin kautta.
Tabloid-kokoisen mainoksen ylälaidassa siteerataan rekisterikilven mukaisesti Ilmestyskirjan tekstiä. On ukkosen jylinää, salamoita ja tulisoihtuja. Valtaistuin lienee tässä tapauksessa kuskin penkki ja sen ympärillä olevat neljällä hahmoa kyydissä olevia maailmanlopun matkustajia. Raamatullinen metaforiikka on osuvaa.
— Luin aika paljon Raamattua kyseisen kohdan löytämiseksi, Jylhämö sanoo.
Vastamainoksista saadut lukijapalautteet vaihtelevat. Toimitukseen tulee sekä tuohtuneita kannanottoja että kiitoksia oivaltavasta huumorista.
— Pahimmillaan on uhkailtu oikeustoimilla, Jylhämö kertoo.
Jylhämö myöntää, että vastamainokset myös auttavat kritisoitavaa kohdetta. Nopeasti vilkaistuna Ilmestyskirjasta tehoa ammentava vastamainos saattaa näyttää aivan tavalliselta automainokselta.
— Nykyään useissa yrityksissä ajatellaan, että kaikki julkisuus on heille hyväksi, myös negatiivinen.

