Kuinka kuorolaulu sujui?
Viikonloppumatkalle Lontooseen valmistautuva Tikkurilan Laulajat piti konsertin kotikirkossaan Tikkurilassa maanantaina 9.6.
Anja Jäntti, 75
Mistä tiesit tulla konserttiin?
— Näin Vantaan Sanomissa jutun, jossa kerrottiin konsertista. Pidän kuoromusiikista, ja ohjelma vaikutti monipuoliselta. Varsinkin Lasse Mårtensonin säveltämä Myrskyluodon Maija kiinnosti minua.
Mitä tilaisuudessa tapahtui?
— Kuoro lauloi ihanasti. Myrskyluodon Maijan lisäksi mieltäni lämmitti etenkin Kari Tikan säveltämä Isä meidän. Ylimääräisenä numerona kuultu Finlandia oli hieno lopetus. Musiikin lisäksi konsertissa ilahdutti sekin, että näin monia sellaisia vantaalaisia, joita muutoin näen harvemmin. Olen asunut Tikkurilassa yli 40 vuotta, joten kasvo- ja muita tuttuja on aika paljon.
Pisteillä 1–5, kuinka laulu sujui?
— Annan 4,5 pistettä. Aristelen antaa täysiä pisteitä, ainahan on jotain parantamisen varaa. Ehkä kaikki hengellinen musiikki olisi voitu esittää yhtenä kokonaisuutena.
Jan Vihonen, 40
Mistä tiesit tulla konserttiin?
— Vaimoni laulaa kuorossa. Käyn vähän tilanteen mukaan kuuntelemassa heitä. Meillä on kaksivuotias lapsi, joka oli tällä kertaa mukana, ja yllättävän kiltisti.
Mitä tilaisuudessa tapahtui?
— En etukäteen tiennyt, mitä esitetään. Ohjelma oli mukavan vaihteleva: Isä meidän –rukouksesta siirryttiin Villeihin lupiineihin, tai päinvastoin. Esitystä oli helppo seurata, vaikka samalla piti paimentaa ihmistainta. Välillä lapsi ryömi penkkien alla ja välillä hän istui sylissä ja taputti muiden kanssa. Näin pienen lapsen mielenkiintoa voi sentään ohjailla aika helposti, vaikka pehmolelu unohtui kotiin.
Pisteillä 1–5, kuinka laulu sujui?
— Annan 4 pistettä. En ole pätevä arvioimaan musiikkiesityksiä, mutta kouluttamattomaan korvaani esitys kuulosti niin hyvältä, että uskon sen ansaitsevan ainakin 4 pistettä.
Marja Hautakangas, 61
Kuinka valmistauduit konserttiin?
— Harjoittelemme kerran viikossa, ja pidimme myös kuoroleirin. Olen laulanut Tikkurilan Laulajissa kuusi vuotta, ja sitä ennen työpaikkakuorossa, jota olin 1980-luvulla perustamassa silloiseen Imatran Voimaan. Kun jäin työttömäksi Fortumilta, tulimme mieheni kanssa tähän kuoroon.
Mitä tilaisuudessa tapahtui?
— Lauloimme saman ohjelman, jonka esitämme perjantaina 13.6. Lontoon suomalaisessa kirkossa. Konserttia on järjestellyt Isossa-Britanniassa asuva luokkatoverini, jonka tapasin luokkakokouksessa 40 vuoden jälkeen. Lauantaina meillä on yhteiskonsertti lontoolaisen kuoron kanssa. Sen kuoromme basso löysi netin kautta.
Pisteillä 1–5, kuinka laulu sujui?
— Annan 5 pistettä. Mahtavaa, että kesämaanantaina tuli kuulijoita. Kyyneleet joidenkin silmissä kertoivat, että ainakin jotain sanomasta meni perille.

