Haaveissain oon pisin

Marika Maijala – Juha Virta: Sylvi Kepposen pitkä päivä. Otava 2008.

Sylvi Kepponen on luokkansa lyhin pikkutyttö. Koripallojoukkueessa ei tarvita Sylvin kaltaista pätkää ja muutenkin pitkät näkevät korkeammalle.

Sitten alkaa tapahtua kummia. Tytöstä tulee yhdessä yössä ennen näkemätön koipeliini ja jalat sen kuin kasvavat vain. Onneksi äiti on hankkinut sukat, joissa on kahden vuoden rajaton venymistakuu. Kirja vie lukijaa, eikä lukija kirjaa. Sylvillä on vilkas mielikuvitus ja untakin saatetaan välillä nähdä.

Marika Maijalan ja Juha Virran hassussa kirjassa on mielikuvitusta ja etenevää rytmiä kohti korkeampia sfäärejä, kirjaimellisestikin. Maijalan kuvitus on kekseliästä ja rajojaan testaavaa, ja niin pitää ollakin, kun Sylvin tapauksessa kyseessä on tieteellinen ihme. Kirjakin on muuten muodoltaan kapea ja korkea, kuten Sylvin alati kasvavat jalat.

Lapsuuden hiekkaan piirretty ympyrä

Leena Krohn: Kotini on Riioraa. Teos 2008.

Lapsuuden kouluvuodet asettuvat jälkeenpäin maagisen ympyrän sisään. Sen ympyrän sisällä luotiin ikuisia ystävyyssuhteita, mutta siellä tapahtui julmiakin asioita.

Leena Krohnin uusi kirja Kotini on Riioraa näyttää lastenkirjalta. Ehkä se on sitäkin. Se on myös aikuisille tarkoitettu fantastinen muistelo siitä, millaista on lapsuus. Kirja on omaelämäkerrallisen tuntuinen, ja Krohnille ominainen episodeihin kietoutuva maaginen realismi muistuttaa etäisesti italialaisen Frederico Fellinin elokuvien lapsuus- ja nuoruuskuvauksia.

Tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun jälkimmäiselle puoliskolle. Pikkukaupungin elämä kietoutuu kokonaisuudeksi toisluokkalaisen Ruth-tytön näkökulmasta. Henkilökavalkadiin kuuluvat Pikkupauli, Isopauli, Kreivitär ja Ruthin paras ystävätär Raija, joka sairastaa lapsipolion. Paikkakunnan keskushenkilö on Lamppukauppias, jonka lamput valaisevat ihmisiä ja asiantiloja sellaisina kuin ne ovat, kaikessa epäpuhtaudessaan ja kauneudessaan.

Krohnin kerronta taiteilee koululaisen konkreettisten kuvien ja mystisten, arjesta irrallaan olevien ainesten välillä. Vain lapsenomaisella ihmetyksellä voidaan loppujen lopuksi nähdä salatun verhon taakse. Joillain vanhoilla ja viisailla nuo ihmetys ja usko ovat säilyneet.

Venäläisklassikon
viisauksia

Leo Tolstoi: Kuinka hanhi jaetaan. Satua ja totta. Otava 2008.

Venäläinen klassikkokirjailija Leo Tolstoi (1828–1910) tunnetaan parhaiten paitsi kaunokirjallisuuden realistina, myös merkittävänä poliittisena ja teologisena ajattelijana. Tolstoin vähemmän tunnettuun tuotantoon kuuluu opettavaisia eläintarinoita, eli faabeleita, ja myös muita kansanviisauksia sisältäviä tarinoita. Tolstoi piti koulua talonpoikien lapsille ja käytti havainnollisia tekstejä opetuksessaan.

Martti Anhavan valikoima ja suomentama kokoelma Kuinka hanhi jaetaan sisältää 36 ennen julkaisematonta tarinaa. Hienoa kokonaisuutta höystää Matti Pikkujämsän tyylikäs 60-lukulainen kuvitustyyli.

Tolstoin tarinoissa näkyy suvereenin kirjoittajamestarin selkeys. Tarinoihin ei ole mitään lisättävää eikä niistä ole pois otettavaa. Ne sisältävät neuvoja käytännön elämän moraalisiin kysymyksiin ja asetelmiin. Ahneus, itsekkyys ja laiskuus koituvat näissä kertomuksissa turmioksi. Tarinoiden höysteenä on luonnon– ja sielutieteellisiä neuvoja ja tietoiskuja.

Leikki-ikäisen luontokurssi

Suvi Vehmanen – Laila Nevakivi: Miksi leppäkertulla on pilkut? Lapsi kysyy luonnosta. Minerva 2008.

Lasten tiedonjano tuntuu usein ehtymättömältä ja on tärkeää yrittää antaa kysymyksiin vastauksia. Luonnonilmiöiden selittäminen ei kuitenkaan aina onnistu aikuisiltakaan. Suvi Vehmasen ja Laila Nevakiven kirjassa luonnontieteelliset tosiasiat on puettu helposti omaksuttaviksi, satujen ja lorujen muotoon.

Kirjan luettuaan tietää muun muassa sen, miksi kalat hengittävät vedessä, miksi linnut munivat munia, miten sateenkaari syntyy ja mistä sienet tulevat. Kymmenkunta kirjassa esiteltyä luonnon ihmettä on sopiva määrä pienen luonnontieteilijän omaan kirjaan. Nevakiven kuvitus on perinteistä ja selkeää.