Mistä löytyisi perenna haudalle?
Ruskeasannan hautausmaalla pidettiin kesän avaushartaus perjantaina 30.5. klo 18. Samalla otettiin käyttöön kierrätyskukkapenkki.
Toivo Kesseli, 75
Mikä sai sinut tulemaan hautausmaalle?
— Ystäväperheemme perhepiiriin kuuluva nuori nainen, joka oli pienen lapsen äiti, kuoli vain 18-vuotiaana noin kolme vuotta sitten. Olemme käyneet silloin tällöin hänen haudallaan. Ruskeasannan hautausmaa on meille läheinen senkin takia, että Elli-rouva eli vaimoni oli joskus 1970-luvulla täällä töissä parina kesänä. Lähdin kyytimieheksi vaimolle ja naapurinrouvalle.
Mitä hautausmaalla perjantai-iltana tapahtui?
— Istuimme ulkona, kun pappi tuli. Hän tervehti ja jutteli. Hartaudessa pappi puhui ja lauloi. Lisäksi lauloimme yhdessä kolme virttä. Puutarhurirouva kertoi kukista ja näytti perennapenkin.
Pisteillä 1–5, miten tilaisuus onnistui?
— Annan 4 pistettä, vaikkei tilaisuudessa ollut mitään moittimista. Ennen kouluaikoina nelosella peloteltiin, mutta silloin skaala oli toinen. Ei Herran sanan kuuleminen tee kenellekään pahaa.
Maija-Leena Alanko, 61
Mikä sai sinut tulemaan hautausmaalle?
— Tärkein ihmiseni, aviomieheni, on haudattu Ruskeasannan hautausmaalle. Hänen kuolemastaan on kulunut kolme vuotta, kymmenen kuukautta ja yksi päivä. Käyn hautausmaalla melkein joka päivä. Olen ollut poissa vain silloin, kun sairastaminen on estänyt minua tulemasta. Olen ajatellut, että voin käydä täällä niin pitkään kuin se tuntuu minusta tarpeelliselta.
Mitä hautausmaalla perjantai-iltana tapahtui?
— Papin sanat ja laulu antoivat voimia ja toivoa, varsinkin kun en ole viime aikoina päässyt kirkkoon.
Pisteillä 1–5, miten tilaisuus onnistui?
— En voi antaa vähempää kuin 5 pistettä hartaudelle, kappelille ja hautausmaan rauhalle, raikkaalle ilmalle, linnuille, oraville ja kukille. Kierrätyspenkkiin saatan tuoda kasveja kotipihalta. On harmi, ettei täällä tänä kesänä kuulemma pidetä konsertteja.
Iina Katila, 41
Mikä sai sinut tulemaan hautausmaalle?
— Tulen tänne säännöllisen epäsäännöllisesti, muutaman kerran kuukaudessa. Olen ollut täällä kanttorina siunaustilaisuuksissa ja hartaushetkissä. Kappelissa on aika uusi sähkösoitin, joka on toimiva ratkaisu näissä oloissa — talvisaikaan kappelin ovensuu on kyllä vähän kylmä paikka soittaa.
Mitä hautausmaalla perjantai-iltana tapahtui?
— Kappelissa oli luontoaiheinen kesäillan hartaus. Pappi Jaakko Hyttinen lauloi kauniisti psalmia 104. Pidin etenkin Jean Sibeliuksen säveltämästä virrestä 462 Soi kunniaksi Luojan.
Pisteillä 1–5, miten tilaisuus onnistui?
— Annan 3+ pistettä. Papille annan 5 pistettä, ja itselleni hajamielisenä kanttorina sen verran, että keskiarvoksi tulee 3. Plussa tulee siitä, että seurakuntapuutarhuri Tuovi Lehtinen oli hankkinut kesäkukkia. Jokainen sai ottaa omansa, istuttaa haudalle tai viedä kotiin.

