Sammatissa, Elias Lönnrotin kotipitäjässä, sijaitsee kesämökki, jonka kalustus on tavallisuudesta poikkeava. Pihalla on itse rakennettu ja tarkaksi ajastettu aurinkokello, huvimajasta löytyy kaukaisten tähtitaivaan ilmiöiden havainnointiin riittävä kaukoputki ja saunassakin tuikkivat tähdet. Tutut tähtikuviot on rakennettu saunan kattoon valokuidusta ja niiden kirkkautta voidaan säätää pukuhuoneen puolelta.

Mökin isäntä avaa läppärinsä, josta löytyy kuva hänen kotipihalleen Paimioon rakentamastaan tähtitornista. Siellä olevalla kaukoputkella voi nähdä todella kauas sekä ajassa että matkassa. Tähtitaivaalla kaukana oleva kohde kun on oikeastaan kuva siitä, mitä on joskus ollut, sillä valon tulo kaukaa kestää lähes ikuisuuden.

— Olen katsellut sillä kvasaareja, 7–8 miljardin valovuoden päässä olevia kohteita, selittää pappi, tähtitieteen harrastaja ja niin sanotun syvän taivaan tuntija Risto Heikkilä innostuneesti.

Ikkunasta näkyi iltatähti

Risto Heikkilän kiinnostus tähtitaivaan ilmiöihin syttyi lapsuudessa.

— Muistan, kuinka äiti näytti minulle talon ikkunasta taivaalla tuikkivan Venuksen ja sanoi: "Kato iltatähti". Siinä oli jotakin hyvin kiehtovaa, joka jäi raksuttamaan, Heikkilä muistelee.

Toinen lapsuuden muistikuva on maanviljelijä-isän tokaisu poikansa oudosta harrastuksesta: "Tartteeks sitä tommossi harrasta. Ei kukaan tavalline ihmine tommossi harrasta."

— Isä osti silti minulle Söderströmin kustantaman avaruuskirjan, kun makasin kuumeessa kotona. Minulla on kirja yhä hyllyssäni. Se oli tasoltaan juuri oppikoululaiselle sopiva.

Vuonna 1954 julkaistussa kirjassa annettiin monista asioista oikeaa tietoa, vaikka käytössä ei tuolloin ollut nykytieteen mittalaitteita ja avaruusmatkoista vasta uneksittiin.

— Siinä selitettiin asioita vanhaa kansanviisautta hyväksi käyttäen. Todettiin esimerkiksi, että kuussa ei voi olla vettä. Nimittäin jos siellä olisi, aurinko heijastuisi veden pinnasta, Heikkilä kertoo.

Heikkilästä ei kuitenkaan tullut tähtitieteilijää, vaan teologi. Tai oikeastaan ensin puutarhuri.

— Opiskelin puutarhuriksi ja olin torimyyjänä Helsingin kauppatorilla. Sitten päätin kuitenkin lähteä lukemaan eikä oikeastaan tullut muuta mieleenkään kuin lukea papiksi. Enkä ole sitä yhtään katunut, pappina minua on tarvittu. Mutta heti kun valmistuin teologisesta, hankin itselleni kaukoputken.

Ei mikä tahansa harrastaja

Heikkilä eteni pappisurallaan Forssan ja Koijärven kirkkoherraksi ja toimi myös Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulin asessorina. Tähtitiede jäi harrastukseksi, mutta mikään tavallinen harrastelija Heikkilä ei ole.

— Olen erikoistunut syvän taivaan ilmiöihin ja muuttuvien tähtien havainnointiin. Syvän taivaan havaitsijana olen ollut pioneeri Suomessa ja pitänyt jo 25 vuoden ajan vakiopalstaa Tähdet ja Avaruus -lehdessä. Olen myös tehnyt kaksi oppikirjaa syvän taivaan havainnoinnista.

Syvä taivas on tähtitieteen harrastajien käyttämä termi, jolla viitataan aurinkokuntamme ulkopuolella olevaan avaruuteen. Heikkilä on tiiraillut kaukaisia tähtisumuja, galakseja ja kohteita, joiden kirkkaus vaihtelee.

— Tähtitaivaalla tiedetään nykyisin yli 50 000 muuttuvaa tähteä. Tähtitieteen harrastus on sellaista, että kun on hankkinut yleiskuvan siitä, mitä taivaalla on, kannattaa tehdä oma ohjelma, erikoistua johonkin.

Vuosien varrella Heikkilä on rakentanut viisi tähtitornia ja viettänyt tuhansia tunteja taivaalle tuijottaen. Parhaimpina vuosinaan hän on kirjannut toistatuhatta havaintoa, joilla on ollut käyttöä myös maailmalla.

— On riemastuttava kokemus katsoa omin silmin jotakin sellaista, josta muut katsovat vain kuvia.

Tiede ja usko eivät ole vastakohtia

Perehtyminen tähtitaivaan ilmiöihin ja luonnontieteen teorioihin ei ole vähentänyt Heikkilän uskoa Jumalaan, pikemminkin päinvastoin. Hänen käsityksensä Jumalasta on suurentunut.

— En osaa kuin ihastella ja ihmetellä sitä, mitä näen. Voin silmiä räpäyttämättä sanoa, että uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan luojaan, mutta saman tien haluan kiittää Jumalaa tieteestä, joka auttaa yhä paremmin ymmärtämään maailmaa, Heikkilä kiteyttää.

Heikkilän mukaan tiede ja usko eivät ole vastakohtia, mutta molemmat ovat alttiita väärinkäsityksille.

— Eräskin dosentti veisteli Raamatussa olevasta kertomuksesta, jossa pyöreän vesialtaan mitat ilmoitetaan väärin. Minusta tämä kohta ei kerro muusta kuin siitä, että teksti on kirjoitettu ennen kuin piin arvo tunnettiin. Sen pystyi laskemaan vasta Arkhimedes 200-luvulla ennen Kristusta. Ei Raamatun kirjoittajilla voi edellyttää olevan nykyluonnontieteen mukaista tietämystä asioista, mainitsee Heikkilä.

Heikkilä korostaa, että tieteellinen tieto on yksi tapa lähestyä totuutta.

— Uskonto on toinen, taide kolmas ja neljäs on etiikka. Tiede ei voi sanoa, mikä on hyvää ja mikä pahaa, se vain erittelee, analysoi ja kertoo, mistä on kysymys. Siihen tarvitaan etiikkaa.

Raamattu ei ole luonnontieteen oppikirja

Heikkilä on teologina kiinnostunut tutkimaan, minkälaisia tähtitieteellisiä ilmiöitä Raamatusta löytyy ja onko luonnontieteellä niihin jotain sanottavaa. Hän on kirjoittanut aiheesta kirjan Tähtitaivaan merkityksiä.

— Alaotsikko Raamattu ja tähtitiede kertoo kirjan sisällöstä kyllä paremmin. Kirjan nimi on kustantajan valinta. Minua se harmittaa, sillä tähtitieteen tuntijoille nimi Tähtitaivaan merkityksiä liittyy kreikkalaiseen mytologiaan avaruuden kohteiden nimistössä ja siitä kirjani ei kerro, Heikkilä selventää.

Heikkilä korostaa kirjassaan heti aluksi, että Raamattu ei ole luonnontieteen oppikirja.

— Jos Raamattu olisi sellaiseksi tarkoitettu, se olisi kirjoitettu toisin. Kuten jo Osmo Tiililä aikanaan kirjoitti, meidän pidä ei odottaa Kopernikuksen, Newtonin ja Einsteinin tietoja ihmisiltä, jotka elivät 3000 vuotta ennen heitä. Pitäisi nähdä, että kirjoittajien saama ilmoitus koskee ihmisen suhdetta Jumalaan, ei luonnontiedettä. Tähtitaivaan ilmiöistä tieteen kannalta puhutaan Raamatussa yllättävän vähän, huomauttaa Heikkilä.

Heikkilän mukaan Raamattu on Jumalan ilmoitusta, mutta samalla hyvin inhimillinen kirja.

— Raamatussa ei ole vain yhtä maailmankuvaa, vaan useita erilaisia maailmankuvia. Sikäli kuin Raamatun kirjoittajat ovat saaneet tietää esimerkiksi kreikkalaisten luonnonfilosofien havainnoista, se näkyy teksteissä. Monet meistä nyt hassuilta tuntuvat asiat liittyvät kirjoittajien arkihavaintoihin maailmasta. Esimerkiksi se, että maailma kuvataan kuin pannukakuksi johtuu siitä, että siltä se

omin silmin näyttää. Mekin sanomme vielä arkikielessä, että aurinko nousee tai laskee, emmekä että maapallo pyörähti taas akselinsa ympäri.

Heikkilän mukaan Raamatun kirjoittajat ovat yrittäneet oman aikansa ymmärryksen ja tietämyksen valossa kuvata saamaansa valtavaa sanomaa. Esimerkiksi luomiskertomuksessa keskeistä on, että kaiken takana on Jumala, ei se, miten kaikki konkreettisesti tapahtui ja miten pitkä aika siihen kului. Jos luomiskertomusta luetaan kirjaimellisesti, niin silloin esimerkiksi kasvit olisivat kehittyneet ennen aurinkoa.

Avaruuden valtavat mittasuhteet

Heikkilä vyöryttää kirjassaan luonnontieteellisen tutkimuksen tuomaa tietoa avaruuden mittasuhteista. Esimerkiksi aurinkoa seuraavaksi lähin tähti Proxima Centauri on 4,2 valovuoden päässä eli matka sinne kestäisi raketilla 100 000 vuotta. Pelkästään omassa linnunradassamme arvioidaan olevan tähtiä 500 miljardia.

— Jos ajatellaan niin kuin monet kreationistit ajattelevat, että maailma olisi 6000 vuotta vanha ja syntynyt kuudessa päivässä, niin mennään mahdottomuuksiin. Kun avaruuden kaukaisin kolkka on arviolta 13,7 miljardin valovuoden päässä, miten valo olisi ehtinyt muutamassa tuhannessa vuodessa sieltä tänne, ihmettelee Heikkilä.

Heikkilä ymmärtää kreationistien tarkoitusta, Jumalan luomistyöstä kiinni pitämistä. Hän kuitenkin korostaa, ettei evoluutio-oppi tieteellisenä teoriana ole kristinuskon vastainen, vaikka sitä valitettavan usein onkin käytetty ateistien käsikassarana. Jos on olemassa Jumala, niin hän on luonut myös luonnonlait.

— On aivan selvää, että evoluutioteoriassa on aukkoja ja sitä pitää tarkentaa. Tiede kehittyy koko ajan. Tällä hetkellä evoluutio on kuitenkin selitysvoimaisin teoria kaikkeuden synnylle. Ei se millään tavalla sulje pois Jumalan olemassaoloa. Se on kysymys, joka on tieteen keinojen ulkopuolella, korostaa Heikkilä.

Heikkilälle nimenomaan tieteen tulokset kuitenkin todistavat välillisesti Jumalan olemassaolosta. Maapallo on pienen pieni hiekansiru tähtitaivaalla ja kuitenkin elämän synnyn kannalta juuri oikealla paikalla.

— Viimeisimmän tiedon mukaan vain neljä prosenttia maailmankaikkeudesta koostuu atomeista ja molekyyleistä. 23 prosenttia on pimeää ainetta, josta ei vielä tiedetä, mitä se oikein on. 73 prosenttia on pimeää energiaa, jonkinlainen avaruuden ominaisuus, jolla se yhä laajenee. Tavallaan avaruus luo itse itseään. Tuosta neljästä prosentista sadasosa on ainetta, josta maapallo ja sen oliot, myös ihmiset, ovat kehittyneet.

Heikkilä ei sulje pois sitä, etteikö muuallakin avaruudessa voisi olla älyllistä elämää. Vaikka olisikin, on hyvin epätodennäköistä, että saisimme siitä tietoa. Sivilisaatiot tuhoutuvat ennen kuin viestit tulevat perille.

Mikä on Raamatun maailmankuva?

Kirjassaan Heikkilä pyrkii osoittamaan, että Raamatun maailmankuvassa ei ole keskeistä maa- tai aurinkokeskisyys, vaan Kristus-keskeisyys. Raamattu on kirja, jolla on päämäärä.

— Raamatussa kerrotaan ihmisen suhteesta Jumalaan ja kirja tähtää Kristukseen. Teologisesti maapallo on kaikkeuden keskus, koska Kristus on tullut tänne, kärsinyt täällä ja noussut ylös kuolleista. Raamattu osoittaa, miten mittaamattomaan pimeyteen ihminen voi eksyä vain oman itsensä varassa. Ihmisen pimeyteen ulottuva valo, kirkkaampi aurinkoa, on Kristus ja hänessä ilmenevä Jumalan anteeksiantamus ja armo.

Tähtitaivaan ilmiöitä Raamatussa

Risto Heikkilä käy kirjassaan Tähtitaivaan merkityksiä (Kirjapaja 2008) läpi useita Raamatusta löytyviä outoja ilmiöitä, joille tähtitiede tai meteorologia voivat antaa selityksen. Ihmeenä pidetyn tapahtuman takana voi olla luonnontieteellinen ilmiö. Ihme on silloin siinä, milloin ja missä tilanteessa asiat tapahtuivat.

— Raamatun ilmoittaman Jumalan olemassaoloon kuuluu, että hänellä on vapaus toimia niin kuin haluaa. Yleensä Jumala kuitenkin toimii luonnonlakien mukaisesti. Toisaalta, emme me vielä voi väittää tuntevamme kaikkia luonnonlakeja. Tieteen tuloksia korjataan ja tarkennetaan jatkuvasti, sanoo Heikkilä.

Pisimpään Heikkilä on tutkinut Betlehemin tähteä. Hänestä todennäköisin selitys sille on Jupiterin ja Venuksen kohtaaminen tähtitaivaalla vuosina 3 ja 2 eKr. Tietokonemallien mukaan nämä planeetat näennäisesti lähes koskettivat toisiaan ja oli kuin taivaalle olisi syntynyt kokonaan uusi kirkas ja liikkuva tähti.

Useassa Vanhan testamentin kirjassa kuvattu varjon siirtyminen taaksepäin kuningas Hiskian aurinkokellossa on sekin voinut olla todellinen tapahtuma. Heikkilä arvelee, että selitys on meteorologinen. Voimakas sivuaurinkoilmiö voi johtaa siihen, että varjo vaihtaa paikkaansa. Esimerkiksi Suomessa sivuaurinkoja nähdään noin 90 kertaa vuodessa.