Näin unta, jossa olimme mieheni kanssa menossa suureen yhtiöön tapaamaan toimitusjohtajaa. Kiertelimme monimutkaisia katuja, polkuja, sisääntulohalleja, nousimme hissillä uusiin kerroksiin, kuljimme käytävää toisensa perään, kunnes tulimme valtavaan, huimaavan korkeaan saliin.

Seinillä oli suurikokoisia firman logoja. Näimme tiedottajan kopin, ja menimme lasin eteen kertomaan, että olimme tulleet tapaamaan johtaja Christoffer Ur-Altia (suomeksi ikivanha). Mutta tiedottaja ei saanut sanoistamme selvää eikä ymmärtänyt meitä. Hän ei osannut neuvoa perille.

Tapasimme vanhan työtoverini, joka kysyi, miksi olimme tulleet firmaan. Kun kerroimme olevamme menossa Ur-Altia tapaamaan, hän vihelsi hämmästyksestä. Ajatella, että joku tavallinen pariskunta — itse pääjohtaja Ur-Altin puheille suoraan! Mutta eteenpäin hänkään ei osannut neuvoa.

Uni päättyi, emmekä tavanneet Ur-Altia. Mietin herättyäni, oliko Ur-Alt se, miltä hän unessa tuntui. Kristuksen kantaja, johtaja Ikivanha? Mutta miksi kukaan ei osannut neuvoa tietä? Oliko valtava yhtiö kirkkolaitos ja halli suuri kappeli?

Voiko tavallinen ihminen lähestyä suoraan Pyhää Taivaallista Jumalaa? Antaako kirkkomme tienviittoja, osaammeko tiedottaa sanomastamme ja kertoa siitä, missä Ur-Alt ottaa vastaan? Emme kai vain sekoita teitä ja tienviittoja? Emme kai rakenna pääsemättömiä labyrintteja tielle, jonka pitäisi olla suora ja tasoitettu?

Me olemme mutkikkaita, mutta yhteys Korkeimpaan on yhtä suora kuin huokauksemme.