The Beatles oli paljon enemmän kuin rakkaudesta tai mansikkapelloista laulanut liverpoolilaisyhtye. Se oli uuden ajan kuva ja toisaalta se itse loi uutta aikaa. Steve Turner kertoo erinomaisessa kirjassaan The Beatles ja usko rakkauteen (Kirjapaja 2008), miten yhtyeessä oli neljä jäsentä, mutta tavallaan yksi yhteinen mieli.

The Beatlesin saattoi yhteen Liverpoolin anglikaanisen seurakunnan harrastustoiminta. John Lennon lauloi peräti kuorossa. Rock´n rollin herätys vei nelikon, mutta he saivat vaikutteita myös monilta kirjailijoilta, Bob Dylanilta ja aikakautensa filosofiasta. The Beatles eli 1960-luvun alkupuolella yhden tavallisen ihmisen koko elämän.

1960-luvun jälkipuolisko oli The Beatlesin etsinnän aikaa. Kun yksi kokeili huumeita, muut tekivät sen perässä, toinen kiinnostui itämaisista uskonnoista ja pian koko yhtye oli intialaisen gurun mietiskelykoulussa. Sitten The Beatlesin ykseys katosi. Kukkaissukupolvi poti jo 60-luvun loppupuolella ihanteiden murenemisen krapulaa, toisaalta naiset olivat tulleet jäädäkseen The Beatlesin jäsenten elämään.

Kun yhtye oli menettänyt mielenkiintonsa "maallisia" asioita kohtaan, heidän levy-yhtiönsä kaatui. John Lennon siirtyi zen-buddhismin kautta poliittiseen julistukseen, George Harrison oli Krishna-liikkeen pauloissa. Ringo Starria ohjasivat vielä hetken hinduperiaatteet.

Paul McCartney aloitti joukosta ensimmäisenä niin sanotun normaalin elämän. Hän oli tehnyt hädän hetkellä, The Beatlesin hajotessa yhtyeen uskonnollisimman kappaleen, Let It Be´n. Se kertoo sorretuista ahdingon aikana ja viittaus äiti Mariaan ei ole jäänyt huomaamatta The Beatlesia teologisesti tulkinneilta kuulijoilta.