Reijo Liimatainen, 46, viihtyy työssään kirkkoherrana Hakunilassa. Muutama vuosi sitten hän muutti myös asumaan paikkakunnalle ja rakensi sinne omakotitalon. Liimataiselle Hakunila on kuin lapsuuden Hankasalmi, ihmisen kokoinen kyläyhteisö.

Silti lapsuus on Liimataisen mielestä nykyään monella tavalla toisenlaista kuin hänen lapsuudessaan 1960– ja 1970-luvulla.

— Tavaraa oli silloin paljon vähemmän, mutta lapset saivat olla enemmän vanhempiensa kanssa. Minäkin sain pienestä pitäen olla isän mukana risusavotoissa ja rakennushommissa. Se oli sellaista arkista läsnäoloa, jota myöhemmin olen alkanut arvostaa.

— Nyt on tavaraa ja laitteita, mutta monet lapset kärsivät aikuisen puutteesta ja jopa yksinäisyydestä, kun vanhemmilla ole aikaa olla heidän kanssaan.

Liimatainen myöntää, että on itsekin lastensa kanssa paljon vähemmän kuin hänen omat vanhempansa olivat aikoinaan hänen kanssaan. Lisäksi lasten kanssa vietetty aika on usein tiukasti aikatalutettua menemistä ja tulemista. Paitsi mökillä.

— Siellä tulee touhuttua yhdessä kaikessa rauhassa.

Liimataisten mökki sijaitsee Hankasalmella. Samoissa maisemissa Reijon isänisä aloitti elämäntaipaleensa huutolaispoikana. Myöhemmin hän teki kirvesmiehen töitä. Hänen pojastaan tuli autonasentaja — ja pojanpojasta pappi.

— Kotona kannustettiin lukemaan niin pitkälle kuin päätä riittää, Reijo Liimatainen muistelee.

Paineitakin luotiin. Liimatainen muistaa myös, miten hankasalmelaisperheissä laskettiin tarkkaan, kuinka monta maisteria kustakin suvusta on tullut.

1970-luvun Hankasalmella kaikki kävivät samaa peruskoulua, mutta työläisten lapset löysivät toisensa. Reijon parhaat kaverit olivat muurarin ja maalarin poikia. Kodeissa arvostettiin ahkeruutta ja työntekoa.

— Molemmat vanhempani olivat kovia tekemään töitä. Äiti teki elämäntyönsä laitoskeittäjänä. He tahtoivat rakentaa parempaa tulevaisuutta lapsilleen ja tehdä kaikkensa sen eteen.

— Toisaalta vanhempani arvostivat paitsi omaansa myös muiden työtä. Kymmenisen vuotta esimiehenä oltuani olen itse tajunnut, miten olennaisen tärkeää työyhteisössä on reiluus muita kohtaan ja toisen työn arvostaminen.

Äidiltään ja isältään Liimatainen oppi myös, että lähiympäristössä voi vaikuttaa. Molemmat olivat henkeen ja vereen yhdistysihmisiä.

Nuorena Reijo itse partiossa ja seurakuntanuorissa.

— Ne olivat paikkoja, joissa sai toimia ja vaikuttaa. Niistä sain myös kipinän hakea lukion jälkeen opiskelemaan papiksi.

Kodin hengellistä perintöä Liimatainen kuvailee tavanomaiseksi: iltarukous opetettiin ja kirkossa käytiin pari kertaa vuodessa, jouluna ja hiljaisella viikolla.

— Sinne mentiin, ei siitä sen enempää puhuttu.

— Mutta on minulla suvussa yksi suora linkkikin papin hommiin. Isoisäni polki kirkossa urkuja. Tietty määrä polkuhommia kuului pappilan taksvärkkiin.

Varsinaista irtiottoa vanhempiensa arvomaailmasta Liimatainen ei koe koskaan tehneensä Ennemminkin hän on jakanut heidän ihanteensa. Yksi niistä oli pojan kouluttautuminen.

— Virkani puolesta kuulun nyt ylempään keskiluokkaan. En koe sitä hirveän vieraaksi, mutta toki juureni tunnistan ja tunnustan. En kadehdi pappeja, jotka ovat pappisperheiden vesoja. Siinä tulee riesana oman äänen löytämisen vaikeus. Minä sain luoda vapaasti oman tieni.

— Sitä paitsi Hakunilassa on hyvä olla pappina tältä pohjalta.

Kädentaitajiin Liimatainen tuntee edelleen lukkarinrakkautta. Hänestä on hienoa, että putkimiehiksi ja kirvesmiehiksi on taas lähtijöitä. Eihän ilman heitä tulla toimeen.

Keski-iän myötä Liimatainen on huomannut kaipaavansa itsekin käsillä tekemistä.

— Voin paremmin, kun teen jotain konkreettista käsilläni. Ei meillä vaimon kanssa ollut mitään erityistä haavetta omakotitalosta. Mutta kun vietin koko lapsuuteni ja nuoruuteni laudan päässä isän apupoikana, tuli tarve kokeilla rakentaa itsekin jotakin alusta loppuun.

— Omaa taloa ryhdyin rakentamaan vasta isän kuoleman jälkeen. Hänen elinaikanaan se olisi ollut erilainen projekti. Nyt minun piti selvitä omillani, ja se olikin iso rutistus. Nyt kun talo on valmis, olo on taas rennompi ja voi puuhailla pikku hiljaa kaikenlaista. Tänä keväänä olen maalannut aitaa.