Identiteettiämme etsivässä vertaisryhmässä tutustuimme naamioihimme. Naamiotyöskentelypareina laitoimme toistemme kasvoille hetkessä kovettuvaa kipsinauhaa. Kukin maalasi kipsinaamionsa kuvaamaan sitä, miten itseään on elämässään naamioinut. Naamioitten takaa kerroimme toisillemme elämäntarinoitamme.

Totesimme naamion merkityksen olevan kaksisuuntaisen: naamiolla voi sekä peittää että paljastaa sisintään.

Naamio on kuin suojelusenkeli, se suojaa ja vastaanottaa kolhuja. Kolhut näkyvät kasvoillamme eri tavoin: ryppyinä, vakavuutena, kauhuna, hymynä. Moni kertoi ripustavansa hymyilevän naamion kasvoilleen hämmentävissä, uusissa ja ahdistavissa tilanteissa. Jopa surun hetkellä saatamme suojautua hymyilevällä naamiolla.

Suojana ja piilopaikkana voi olla myös klovnin naamio. Sen eloisaan arvoituksellisuuteen voi kätkeä ujoutensa, herkkyytensä ja haavoittuneisuutensa. Kasvot voivat vaihtua hetkessä lempeydestä ja hyväntahtoisesta kuuntelusta ahdistuneiksi ja poissaoleviksi. Naamioitumistaidon ansiosta ihmiset saattavat selvitä kiperistäkin tilanteista, todellisen minän kustannuksella.

Ihminen ei todellakaan ole sama kuin miltä hän muille näyttää. Olemme paljon muuta, enemmän, toisenlaisia. Toivomme tulevamme näkyviksi itsellemme ja kohtaamillemme lähimmäisille sellaisina kuin varjoinemme ja heikkouksinemme olemme. Emme halua pelkästään selviytyä, vaan elää.

Pyyntöni sinulle, hyvä naamiokumppanini. Älä usko mitä sanon, älä anna minun hämätä itseäsi, älä erehdy luulemaan kasvojani aidoksi. Jumalan tähden, näe naamioitteni lävitse. Näethän minut!