Sivun toiminnot

Muita uutisia

  • Vantaan seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto myönsi Kirkon Ulkomaanavulle 17 000 euroa käytettäväksi avustustyöhän joko Myanmarin tai Kiinan katastrofialueella. Kirkon Ulkomaanapu toimii Myanmarissa Kirkkojen kansainvälisen katastrofiavun ACT:n kautta. Monista muista toimijoista poiketen ACT on onnistunut toimittamaan hätäapua suistoalueen kyliin. Perheille on jaettu riisiä, papuja, kalasäilykkeitä, keittovälineitä, huopia ja suojamuoveja. Apu on tavoittanut noin 100 000 ihmistä.
  • Suomen Lähetysseura on päättänyt lähettää 100 000 euroa kiinalaisille Amity Foundationille. Järjestö avustaa maanjäristyksen uhreja Miaynangin kaupungissa ja sen ympäristössä.
  • Valtakunnallista ekumeenista raamattutapahtumaa vietettiin viikonvaihteessa Joensuussa. Ensi vuonna tämä Suomen Pipliaseuran tapahtuma järjestetään Vantaalla. Juhlien viestikapulan ottivat Joensuussa vastaan vantaalaisedustajat Kari Mansikka, Riitta Ahonen ja Aimo Kesti.
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...