Kirkon tontille asuntoja vanhuksille
Kaivokselan kirkon tontille on tulossa palvelu- ja seniorikeskus. Tontille aiotaan rakentaa ainakin 56 asuntoa vantaalaisille vanhuksille. Palvelun tuottajana on Uudenmaan seniorikodit. Seniorikeskukseen on palveluasuntojen lisäksi tulossa ryhmäkoti muistisairaille vanhuksille.
— Palvelun tuottaja päättää toiminnan sisällöstä tarkemmin, kun suunnitelmat etenevät, sanoo Vantaan seurakuntien kiinteistöpäällikkö Olavi Jaskara.
Seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto hyväksyi osaltaan palveluntuottajan ja rakennuttajana toimivan VVO Asuntojen kanssa solmittavan esisopimuksen kiinteistökaupasta. Vantaan seurakuntien puolesta asiasta päättää yhteinen kirkkovaltuusto 3. kesäkuuta. Sieltä päätös menee vielä kirkkohallituksen vahvistettavaksi.
Vantaan kaupungin kaavoituksesta vastaavat virkamiehet ovat ehdotuksen takana, sillä se täyttää kaupungin vaatimukset. Jaskara ja seurakuntayhtymän johtaja Paavo Virtanen toivovat asian etenevän sujuvasti myös kaupungin luottamuselimissä.
— Hankkeen vaatimasta asemakaavan muutoksesta päättää kaupunginvaltuusto. Kaivokselan kirkon päärakennus säilyy kaupungin toiveiden mukaisesti, vaikka käyttötarkoitus muuttuukin. Meille on tärkeää, että ikävästä tapahtumasta seuraa hyvää. Vanhusten auttaminen sopii seurakuntien arvoihin, korostaa Virtanen.
Rakennusoikeus lähes tuplaantuu
Lokakuussa 2006 tuhopoltossa palaneen Kaivokselan kirkon kohtalosta päättäminen ei ole ollut helppoa, vaikka Vantaankosken seurakunta teki jo helmikuussa 2007 selväksi, että se ei tarvitse kirkkoa. Vantaan kaupungin mielestä kirkkoa ei voi purkaa, sillä se on tärkeä osa alueen kaupunkikuvaa.
— Ymmärrän hyvin, että kaupunki haluaa säilyttää kirkon. Se on osa Suomen ensimmäisen aluerakentamiskohteen julkisten palvelujen aluetta. Vantaankosken seurakunnalle riittävät kuitenkin pienemmät tilat, sillä Myyrmäen kirkko on lähellä. Lisäksi Marja-Vantaa siirtää seurakunnan kehittämisen painopistettä pohjoiseen, selvittää Virtanen.
Uudessa suunnitelmassa kirkkosali ja eteis-aula kunnostetaan ulkoapäin entiselleen. Nykyinen asunto- ja kerhosiipi puretaan. Sen tilalle kirkon ja koulun väliin on kaavailtu kahta kolmikerroksista asuintaloa. Arkkitehtitoimisto Forma Futura Oy:n suunnitelma voi kuitenkin vielä muuttua, sillä VVO Asunnot haluaa kehittää ehdotusta tehokkaammaksi.
Alueen rakennusoikeutta on kasvatettu 1800 kerrosneliöstä 3530 neliöön. Kauppahinta on runsaat 1,2 miljoonaa euroa, jonka lisäksi seurakunnat saavat vakuutusyhtiöltä kirkosta korvausta 1,9 miljoonaa euroa.
— Rahat käytetään investointeihin, kuten kirkonkylän uuteen siunauskappeliin. Hankimme myös muutamia palveluasuntoja vanhuksille, Virtanen kertoo.
Vantaankosken seurakunta saa ostoskeskuksen viereen valmistuvan kerrostalon alakerrasta 111 neliön kerhotilan. Tilan on tarkoitus valmistua lokakuussa.

