Viime lehdessä (VL 15.5.) arvosteltiin poppipappia jopa niin rajusti, että sanottiin sen oksettavan. Sanottiin myös, että se edustaa pop-armoa. Entäs jos se pop-armo onkin juuri sitä, mikä ihan tavalliseen tapakristittyyn puree?

Satuin vahingossa television ääreen joitakin vuosia sitten, kun Mikko Salmi esiintyi iskelmälaulukilpailussa. Juutuin katselemaan ohjelmaa, koska ääni, esitys ja tyyli näyttivät ja tuntuivat hyviltä. Esityksen jälkeen sain sitten kuulla, että tämä hurmaava punatukkainen mies oli ammatiltaan pappi. En meinannut uskoa korviani: voiko pappi olla noin ihmisläheinen?

Tällaisia poppipappeja tarvitaan paljon ennemmin kuin saarnastuolista alaspäin katselevia kylmiä kirkonmiehiä.