Serenadeja sunnuntai-iltaan
Hämeenkylässä miehet asettuvat riveihin ja laulavat kesätervehdyksen kaikille hyvän kuoromusiikin ystäville. Mieskuoro Sarastus laulaa muun muassa iki-ihanat Yksi ruusu on kasvanut laaksossa ja Niin minä neitoni sinulle laulan.
— Sarastus on viime syksynä perustettu mieskuoro. Siihen kuuluu kaksitoista jäsentä, joista osa on ammattilaulajia ja muilla on pitkä kokemus kuorolaulusta, kertoo kanttori Hannu Lehtikangas.
Illan aikana kuullaan kuorolaulun lisäksi myös sooloja. Kuoroa johtaa Lehtikangas ja pianossa on Juho Alakärppä. Vapaa pääsy, ohjelma 5 euroa.
Mieskuoro Sarastuksen Serenadi-konsertti su 25.5. klo 19 Hämeenkylän kirkossa

