Sivun toiminnot

Löytöjä hautausmaalla

Kävelyretki hautausmaalla voi olla sekä historian että kasvitieteen oppitunti.

Helsingin pitäjän kirkon hautausmaa Pyhän Laurin kirkon ympärillä ei ole vain lukemattomien vainajien lepopaikka, jota se on ollut jo keskiajalta lähtien. Se on myös huolellisesti hoidettu puisto ja olennainen osa vantaalaista historiaa.

— Kasvillisuudeltaan tämä ei ole kovin rikasta aluetta. Puulajeja on viitisentoista, lisäksi on tavanomaisia pensaita ja perennoita, sanoo Vantaan seurakuntien ylipuutarhuri Tuovi Lehtinen.

Hän on yhdessä biologi Reijo Pekanpalon kanssa suunnitellut opastetun kierroksen pitäjän hautausmaalle. Pekanpalo tutustui hautausmaahan jo 1960-luvulla ollessaan siellä kesätöissä. Nykyisin hän käy hautausmaalla senkin vuoksi, että hänen vanhempansa on haudattu sinne. Kolmanneksi oppaaksi kierrokselle on lupautunut Kasvimuseon yli-intendentti Henry Väre, joka on Suomen parhaita kasviasiantuntijoita.

Kirkon ympäristöä hallitsevat vanhat, suuret jalopuut: vaahterat, lehmukset, saarnet, tammet. Vanhimmat niistä ovat noin 150-vuotiaita.

— Kirkkoherran rouvaa Natalia Crohnsia pidettiin kylähulluna, kun hän 1840-luvulla alkoi istuttaa tänne jalopuita, Lehtinen kertoo.

Periaatteena puiden hoidossa on puuston uusiminen vähän kerrallaan. Näin säilyy myös jatkuvuus. Lehtisen mielestä puita kaadetaan liian herkästi. Jalopuut ovat sitkeitä, ja esimerkiksi lehmus voi elää 300-vuotiaaksi.

— Puiden hoidosta jokaisella tuntuu olevan vahva mielipide. Jos vanhoja puita kaadetaan, syntyy hirveä meteli. Mutta hirveä meteli syntyy myös siitä, jos lahoista puista putoaa oksia ihmisten päälle, Pekanpalo toteaa.

Hautojen hoitaminen ja kukkien istuttaminen haudoille on yllättävän nuori tapa. Lehtisen mukaan se alkoi sota-aikana sankarivainajien haudoista ja levisi myöhemmin koskemaan sukuhautoja.

Reijo Pekanpalo arvioi, että suomalaiset hautausmaat ovat oikeastaan liian hyvin hoidettuja — ei muualla Euroopassa näe vastaavia. Hänen mielestään nurmikoiden lannoituksen voisi lopettaa kokonaan. Silloin niistä tulisi kukkaniittyjä, joilla viihtyisivät kellokukat ja muut köyhän maan kasvit.

Hautausmaa- ja kasvikierros Helsingin pitäjän hautausmaalla ja kirkonmäellä maanantaina 26.5. klo 18. Lähtö Pyhän Laurin kirkolta.

 

Kaisa Halonen
kuvat Jani Laukkanen
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Tapahtumia
Syötettä ei ole saatavilla.
Facebook