Kevään henki
Kevät on uuden heräämisen, kasvun ja luomisen aikaa. Vanha saa väistyä, uusi saa tulla.
Vanhassakin herää uuden elämän kaipuu. Ulos pitää päästä tunkkaisista nurkista. Mitä joskus on kuultu ja kerrottu, mitä ennen on koettu, saa uuden merkityksen. Vanhat, ehkä jo kuolleet kertomukset ja muistot heräävät elämään. Raamatustakin pyyhitään pölyt pois.
Jotain sellaista tapahtuu apostoleille ensimmäisenä helluntaina. Henki antaa heille uuden elämän ja ymmärryksen.
Luomiskertomuksessa oli kerrottu, kuinka Herra Jumala muovasi ihmisen maan tomusta ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen ja kuinka "näin ihmisestä tuli elävä olento." Nyt se ei ollutkaan enää vain tarina siitä, mitä luomisen alussa tapahtui. Jeesus puhaltaa nyt henkensä omiensa ylle.
He tavaavat psalmista: "Sinä lähetät henkesi, se luo uutta elämää, näin uudistat maan kasvot." Heissä syntyy oivallus. Tämä tarkoittaa heitä. Ei olekaan kyse ympäristöstä ja olosuhteista, kivettyneistä käsityksistä. Tuli alkaa palaa heidän omissa sydämissään ja sytyttää uusia tulia.
Pyhä Henki tahtoo tehdä ihmisestä asuinpaikkansa, tulisijansa, valita hänen ruumiinsa, koko olemuksensa, kappelikseen. Mitä tämä tarkoittaa? Miten se voisi tulla minulle todeksi? Mikä puhaltaisi tämän kevään väsymyksen jäsenistäni ja saisi ne virkoamaan?
Keväälle ei voi avautua, ellei astu ulos ja aisti kevättä, hengitä sitä. Samoin on Hengen laita. Henki tulee itsestään, yllättää meidät. Hengen lahjaa pitää kuitenkin etsiä, että sen löytäisi, sanoi Iisak Niiniveläinen.
Henki löytää ravintonsa meidän rukouksestamme. Rukous on sisäistä harjoitusta, joka avaa hengityksemme, että Henki täyttäisi meidät. Mekin saamme tehdä jotain. Olla avoinna sille, mitä Henki tekee. Tehdä tilaa luomakunnan hengitykselle. Luottaa siihen, että kevät tulee.

