Kirkon nuorisopäivät alkavat Keravalla
Keravalla viikonloppuna 16.–18.5. pidettäville Kirkon Nuorisopäiville osallistuu eri päivinä vähintäänkin kolmesataa vantaalaisnuorta. Kaikkiaan tapahtumaan odotetaan 3000 nuorta eri puolilta Suomea.
Vantaalaisten suosikkipäivä on lauantai. Silloin liikkeellä on yli kaksisataa Tikkurilan ja Vantaankosken seurakunnan rippikoululaista eli kahdeksan rippikouluryhmää. Nuoret osallistuvat rippikoululaisille suunnattuun pajatyöskentelyyn.
Seurakunnista lähtee myös erikseen isosia tai muita nuoria ryhmämatkailemaan Keravalle.
— Lähdemme kahdenkymmenen isosen ja nuorisopapin kanssa Keravalle lauantaina yleisillä liikennevälineillä. Matkan nuoret maksavat itse, mutta illan konserttilipun hinnasta sponsoroimme puolet. Toimintamäärärahamme eivät riitä enempään. Tietenkin se vaikuttaa lähtijöiden määrään, toteaa nuorisotyönohjaaja Maarit Kettunen Rekolan seurakunnasta.
Keskeinen tapahtumapaikka on Kerava Areena. Moniin siellä järjestettäviin tilaisuuksiin voi osallistua vain poikkeamalla paikalle. Konsertteihin on pääsyliput: perjantaina hinta on 5 ja lauantaina 10 euroa.
Lauantai-illan konsertti Saanko olla? on päivien pääkonsertti. Se alkaa kello 18.30. Konsertissa esiintyvät tanssiryhmä Fresita, Exit, namibialainen M4 ja bass’n Helen. Namibialaiseen M4-ryhmään ja suomalaiseen Cuminaan pääsee tutustumaan myös ilmaiseksi lauantaina kello 16 pidettävässä toritapahtumassa Keravanaukiolla.
Lauantai-iltana voi konsertin jälkeen osallistua vaeltavaan iltahartauteen ja sen jälkeen vaikkapa palata Areenalle Veisukaraoke-DVD:n julkistamistilaisuuteen, joka alkaa kello 22.
— Nuorisopäivät käynnistyvät kuitenkin jo perjantaina kello 18 Kesken kaiken -konsertilla. Siinä soittaa tapahtumaa varten koottu Houseband. Illan kruunaa Tommi Kalenius Band, muistuttaa päivien suunnitteluun osallistunut pappi Kaisa Aitlahti.
virsiä hevisovituksilla
Nuorisopäivien teemalla Kesken, kaiken keskellä halutaan kertoa, ettei nuoren tarvitse olla valmis ja täydellinen: Jumalan rakkaus ja armo avaa uuden näkökulman riittämättömyyden tunteisiin ja vaatimusten paineisiin.
Perjantain ohjelma jatkuu metallimessulla kello 20.30. Sen aiheena on Keskimmäisen ristin mies.
— Perjantaina lauletaan virsiä hevisovituksilla ja esilaulajana toimii Waltari-yhtyeestä tutuksi tullut muusikko Kärtsy Hatakka. Päivien päätösmessu alkaa sunnuntaina kello 13, ja lauluina ovat Nuoren Seurakunnan Veisut. Sunnuntain messussa voivat ensi kesän isoset osallistua valtakunnalliseen isosten siunaamiseen, kertoo Aitlahti.
— Mutta Areenalla tapahtuu sunnuntaina toki jo aamupäivällä, ja sinne on vapaa pääsy, lisää Aitlahti.
Tikkurilan seurakunnan nuoret Miikka Huuskonen ja Tiia Virtanen ovat valmistautuneet osallistumaan päivien yhteydessä pidettävään nuorten kolmanteen tulevaisuusseminaariin Kirkko 2015.
— Kaksi vuotta sitten pidetyn seminaarin osanottajat ehdottivat äänestysikärajan laskemista kirkossa, ja nyt 16 vuoden ikärajasta on jo tehty päätös. Nuorten vaikuttamismahdollisuudet kirkossa ovat lisääntymään päin, nuoret arvioivat.

