Sivun toiminnot

Missiainesta

Kuka mahtaakaan olla Raamatun kaunein nainen?

Kuningatar Ester, ainakin mitä amerikkalaisiin nettilelukauppoihin on uskomista. Erilaisten Action-Jeesusten ja Monitoimi-Moosesten lisäksi niissä on myynnissä useita Ester-nukkeja. Näitä tummia kaunottaria tarjotaan barbie-nukkien korvikkeeksi tai kaveriksi. Nukke-Esterillä on korkkareiden sijaan jalassaan sandaalit, ja pakkauksen mukana tulee käsilaukun asemasta nuken käteen sopiva värikäs miniraamattu.

Mainosteksteissä Esteriä kehutaan paitsi hyvännäköiseksi myös hyväsydämiseksi.

Myytävänä on myös puhuva Ester-nukke, joka nappia painamalla kertoo oman tarinansa. Ester oli juutalaistyttö, joka voitti kuninkaalliset kauneuskilpailut. Persian kuninkaan kerrotaan ihastuneen häneen ensisilmäyksellä. Esteristä tuli kuningatar, joka myöhemmin pelasti juutalaisen kansan persialaisten vainolta.

Esterillä on Vanhassa testamentissa oma nimikkokirjansa. Siinä paljastetaan, ettei kauneuskilpailujen voitto tullut ennenkään helpolla.

Esteriä kuten muitakin kuningattareksi pyrkiviä tyttöjä koulutettiin nimittäin hovin haaremissa vuoden ajan. Lisäksi Esteriä käsiteltiin parhailla sen ajan kauneudenhoitoaineilla, kuusi kuukautta mirhaöljyllä ja toiset kuusi kuukautta balsamiöljyllä ja muilla tavoin. Tuolla kaikella irtosi sitten päävoitto. "Kuningas asetteli kuninkaallisen kruunun Esterin päähän ja julisti hänet kuningattareksi…"

Hovijuonittelua, jännitystä, äkillisiä käänteitä ja onnellisen lopun sisältävä Esterin kirja on muuten maailmalla yksi tunnetuimpia Raamatun kertomuksia.

Esterin nimipäivää vietetään 16.5.

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...