Kirkolliskokousta on kutsuttu kirkon parlamentiksi. Nimitys on osuva siinä mielessä, että kirkolliskokous on luterilaisen kirkon ylin päätöksentekoelin. Se käsittelee kirkon uskoa ja oppia, hyväksyy kirkon käyttämät kirjat, toimii kirkon lainsäädäntöelimenä, antaa lausuntoja valtiolle ja päättää kirkon taloudesta.

Toisin kuin eduskuntaa, kirkolliskokousta ei kuitenkaan valita suorilla kansanvaaleilla. Välillisissä vaaleissa saavat äänestää papit ja seurakuntien luottamushenkilöinä toimivat maallikot. Tilanne on sama kuin jos eduskunnan jäseniä äänestämään pääsisivät kunnallispoliitikot ja osa kuntien työntekijöistä.

Piispat edustavat kirkolliskokouksessa hiippakuntiaan. Muista edustajista 32 on pappeja ja 64 maallikoita. Pappien määrällä halutaan taata teologinen asiantuntemus, maallikot tuovat kokoukseen seurakuntalaisten äänen.

Käytännössä seurakuntalaisten ääni tarkoittaa erilaisia kirkossa toimivia ryhmittymiä uudistusmielisistä konservatiivisiin herätysliikkeisiin ja keskellä olevaan "seurakuntaväkeen". Osa maallikkoedustajista on valittu puolueiden listoilta, mutta politiikan sijasta kokouksessa vaikuttaa enemmänkin kirkko- tai aluepolitiikka.

Tosin kirkolliskokouksen "puolueet" eivät ole yhtä tarkkarajaisia kuin poliittiset puolueet eduskunnassa ja edustajat äänestävät asioissa omantuntonsa mukaan. Siksi myös kokouksessa käytetyillä puheenvuoroilla, huolellisella valiokuntatyöskentelyllä ja epävirallisilla käytäväkeskusteluilla on merkitystä.

Seurakuntien rakennemuutos puhutti

Kirkolliskokous kokoontuu Turun kristillisellä opistolla viiden päivän ajan keväällä ja syksyllä. Kun paikalla ollaan vain viisi päivää ja käsiteltävänä on paljon asioita, työpäivät venähtävät pitkiksi.

Tämän kevään kirkolliskokous alkoi maanantaina 5. toukokuuta. Keskiviikkoaamuun mennessä kirkolliskokous oli jo ehtinyt järjestäytyä valiokuntiin, joissa suuri osa työstä tehdään. Valiokunnan kanta usein ratkaisee, miten esimerkiksi kokousedustajien tekemien aloitteiden käy. Niitä jätettiin nyt Turussa kymmenkunta.

Keskiviikkoaamu alkoi pitkillä puheilla, joissa esiteltiin kirkon talousarviota ja toimintakertomusta ja muita virallisia raportteja. Asiat sinänsä olivat isoja, esimerkiksi Kirkon keskusrahaston talousarvio on lähes 800 miljoonaa euroa, mutta edustajien vaikutusmahdollisuudet pieniä, sillä talousarviosta suurin osa on sidottu kirkon työntekijöiden eläkkeisiin.

Puuduttavaan istuntoon tuli eloa, kun päästiin keskustelemaan seurakuntien rakenneratkaisuista. Kuntien määrä supistuu huimaavaa vauhtia ja seurakunnat tulevat perässä. Rakennemuutos herättää kuitenkin pelkoja ja siksi muutoksiin toivottiin paikalliset olosuhteet huomioivia erilaisia malleja.

Jyväskylän kirkkoherra Jukka Keskitalo uskoi, että perinteinen perusseurakunta ja usean seurakunnan muodostama seurakuntayhtymä säilyttävät paikkansa. Sen rinnalle voi kuitenkin tulla yhden ison seurakunnan sisällä toimiva alueseurakuntamalli, jollainen Jyväskylään on rakenteilla.

Myös henkilöseurakunnista puhuttiin, mutta niistä ei suurin osa edustajista ollut erityisen innoissaan. Asiaan palattiin torstaina, jolloin vanhoillisiin kuuluva Kemijärven kirkkoherra Lasse Marjokorpi toivoi vapaasti valittavista seurakunnista ratkaisua kirkon sisäisiin kiistoihin. Piispoista Juha Pihkala kiirehti tyrmäämään esityksen, joka käytännössä voisi johtaa naispappeuden vastustajien omiin seurakuntiin. Pihkala korosti jo alkukirkon lähteneen siitä, että samaan alueelliseen seurakuntaan mahtuvat hyvin erilaiset ihmiset.

Keskiviikkona aamupäivällä havahdutti myös piispa Mikko Heikan puheenvuoro, jossa hän toivoi kirkolle kehittämiskeskusta, jossa pohdittaisiin tulevaisuutta. Yhteiskunta muuttuu nopeasti, eikä kirkolla ole varaa seurata muutosta "puolen sukupolven viiveellä".

Lisää parisuhdeopetusta rippikouluihin?

Lounaalla rakennemuutoskeskustelu jatkui vilkkaasti. Tosin muutama sana ehdittiin vaihtaa myös jääkiekosta. Kirkolliskokoukset ovat usein samaan aikaan kuin jääkiekon MM-kisat.

Kirkolliskokouksen sihteeristöön kuuluva lehtori Matti Ahonen kertoi kokousedustajien yrittäneen takavuosina seurata MM-kisoja täysistunnon aikana. Ahonen liimasi Suomen maaleista keltaisen lapun toiseen ja Neuvostoliiton maaleista toiseen ikkunaan. Kun Suomi siirtyi 4–1 johtoon, arkkipiispa John Vikströminkin oli pakko kysyä, kummalla puolella oikein olivat Suomen maalit. Istunto jatkui silti loppuun asti.

Iltapäivän täysistunnossa kierrokset kovenivat ja puheisiin tuli mukaan tunnetta. Välillä keskusteltiin ulkopuolisen silmin teologisista lillukanvarsista, kuten virsikirjan julkaisemisesta liitteiden kanssa tai ilman. Mutta sitten käytiin myös todellista arvokeskustelua.

Vammaisten työllistymisen esteiden poistamisesta kirkossa tuntui vallitsevan yksimielisyys. Niitä ovat esimerkiksi kielitaitovaatimukset, jotka käytännössä hankaloittavat vammaisten pääsyä virkoihin. Esimerkiksi kuurolta työntekijältä on saatettu edellyttää suullista suomen ja ruotsin taitoa.

Eniten puheenvuoroja kirvoitti Annikka Määttäsen edustaja-aloite parisuhteeseen ja perheeseen liittyvän opastuksen lisäämisestä rippikoulutyössä. Määttänen kysyi, mitä seurauksia yhteiskunnalle on siitä, että neljännes alle 40-vuotiaista aikuisista tulee avioeroperheistä. Hän kertoi tutkimuksesta, jonka mukaan avioerolla on lapsiin syvät vaikutukset, jotka näkyvät myös aikuisina esimerkiksi omassa parisuhteessa.

Vantaalaisedustajista Hans Tuominen osallistui keskusteluun kertomalla siitä, miten rippikoulussa voidaan entistä paremmin huomioon ottaa erilaisten perheiden elämäntilanteet. Aulis Mölsä piti aloitetta erittäin tärkeänä ja kannatti parisuhdeasioiden käsittelyn lisäämistä rippikoulussa.

Aloitteilla voi vaikuttaa

Toisen nelivuotiskautensa kirkolliskokouksessa aloittava Tikkurilan seurakunnan luottamushenkilö Aulis Mölsä on innostunut työstään. Hänen mukaansa aktiivinen edustaja voi vaikuttaa asioihin.

— Paras tapa vaikuttaa ovat aloitteet. Jos aloite saa kokouksen hyväksynnän, se menee kirkkohallitukseen toimenpiteitä varten. Vaikka aloite ei menisi läpi, siemen voi jäädä itämään, Mölsä tuumii.

Mölsä on kantanut kirkolliskokouksessa huolta perheestä ja avioliitoista. Hänen mukaansa ennaltaehkäisevää parisuhdetyötä tarvitaan, sillä liian moni avioliitto päättyy eroon.

— Avioliittokoulun muoto ei ole tärkeä, vaan asia, hän korostaa.

Mölsän asiasta tekemä aloite on kantanut hedelmää, sillä Kirkon perheasiain keskus on sen johdosta asettanut työryhmän nimeltä Parisuhteen palikat. Tavoitteena on luoda parisuhdetyön kokonaissuunnitelma, jossa otetaan huomioon kaikenikäiset pariskunnat.

Stig Kankkonen ja Leif Nummela jättivät nyt kirkolliskokoukselle aloitteen, jossa halutaan kehittää kokouksen roolia yhteiskunnallisena arvokeskustelijana. Siinä on Mölsän mukaan samoja ajatuksia kuin hänen kaksi vuotta aiemmin tekemässään aloitteessa.

— Esitin silloin, että kirkko ryhtyisi aktiiviseksi — eikä vain asioihin reagoivaksi — vaikuttajaksi yhteiskunnassa. Aloitteen asiasisältö oli lähes sama kuin tässä.

Hyvä vaikuttamisen paikka on valiokunta. Niissä asioita pohditaan huolellisesti eri puolilta ja hyvin perustellut mielipiteet voivat muuttaa valiokunnan esitystä. Mölsä kuuluu yleisvaliokuntaan.

Työn perusteellisuus yllätti

Korson kirkkoherra Kari Pekka Kinnunen on ensimmäistä kertaa kirkolliskokouksessa. Hänet on yllättänyt työn paljous ja asioiden käsittelyn perusteellisuus.

— Tiistaina työpäivä alkoi aamuyhdeksältä ja kesti kello 21:een. Keskiviikkona lopetimme hallintovaliokunnan työskentelyn iltaseitsemän jälkeen. Myös ruokatauoilla tehdään työtä, sillä pöydissä puhutaan paljon sisältökysymyksistä, Kinnunen kertoo.

Täysistuntojen puheenvuorot ovat usein pikemminkin esitelmiä kuin spontaania keskustelua. Huolellinen valmistelu on tarpeen, koska puheet kirjataan kokonaisuudessaan kokousmuistioon ja ne jäävät jälkipolvien luettavaksi. Kinnunen sai kokeneemmalta edustajalta neuvon puhua harvoin ja harkitusti.

— Tähän mennessä olen käyttänyt kaksi puheenvuoroa. Toinen koski seurakuntavaaleja. Toinen oli arkkipiispalle tehty kysymys, milloin parisuhdelaki tulee kirkolliskokoukseen. Hän vastasi tämän minulle tärkeän tasa-arvoasian tulevan käsittelyyn syksyllä 2009 tai keväällä 2010.

Valiokuntatyöstä Kinnunen on jo tehnyt sen havainnon, että uusiakaan aloitteita ei käsitellä puhtaalta pöydältä. Esimerkiksi henkilöseurakunnista kaivettiin hallintovaliokunnassa heti esille, mitä asiasta on aiemmin puhuttu ja päätetty.

— Ymmärrän nyt aiempaa paremmin sen, miksi uudistusten läpi meneminen kirkossa on hidasta. Huolellisen valmistelun lisäksi tärkeimpiin päätöksiin vaaditaan kolmen neljäsosan määräenemmistö. Asiat etenevät hivuttamalla eikä nopeisiin radikaaleihin muutoksiin ole juuri mahdollisuuksia.

Oma osaaminen peliin

Vantaan seurakuntien kasvatusasiain sihteerin Hans Tuomisen ensivaikutelma kirkolliskokouksesta on positiivinen. Hän kertoo lähteneensä Turkuun aluksi opettelemaan, miten kokouksessa työskennellään ja tutustumaan muihin kokousedustajiin.

— Pappisedustajista aika monet jo tunsinkin, mutta on mielenkiintoista tutustua eri puolilta Suomea ja erilaisista taustoista tuleviin maallikoihin, Tuominen sanoo.

Tuomisen mukaan kirkko elää nyt murrosaikaa, jossa sen on opittava reagoimaan yhteiskunnassa tapahtuviin muutoksiin nopeasti. Hän aikoo laittaa oman asiantuntemuksensa peliin etenkin kasvatusasioissa. Tuomisella on vankka kokemus nuoriso- ja rippikoulutyöstä.

— Täältä voi oppia uusia asioita, joilla on merkitystä paikallistasolla. Vantaalla on käyty keskustelua kaupunkiin sopivasta seurakuntarakenteesta. Jyväskylän kirkkoherran Jukka Keskitalon puheenvuoro tulevaisuuden erilaisista seurakuntamalleista oli kiinnostava. Jyväskylän ja ympäristön seurakunnat ovat yhdistymässä isoksi seurakunnaksi, jolla on vahvaa paikallistyötä. Täytyy seurata, miten malli toimii.

Tuominen päätyi kirkolliskokouksen käsikirjavaliokuntaan. Se sai pohdittavakseen muun muassa sen, voisiko virsikirjasta tehdä painoksia, josta puuttuvat jumalanpalvelus- ja rukouselämää tukevat liitteet. Asia jakoi mietteitä täysistunnossa.

— Hyvä kompromissi voisi olla, että virallinen virsikirja sisältäisi kaikki liitteet. Monenlaisiin tarkoituksiin sopivia versioita voisi tehdä eri nimillä, kuten vaikkapa Kotiväen virsikirjan.

Vastapuolet halasivat toisiaan

Vantaankosken seurakunnan maallikkoedustaja Matti Sollamo on neljästä vantaalaisedustajasta kokenein. Hän istui kirkolliskokouksessa kahdeksan vuotta, mutta piti välillä neljä vuotta "vuorotteluvapaata". Kun hänet valittiin uudelleen, tutut rutiinit löytyivät nopeasti.

— Minulla on kokouspaikan yhteydessä toimivassa hotellissa sama huone kuin ennenkin. Neljään vuoteen en ole lentopalloon koskenut, mutta täällä olen taas peliporukassa. Aamupala on puoli seitsemältä ja sitten pelataan tunti. Se on vastapainoa istumatyölle.

Vaikka kokousedustajissa on paljon uusia kasvoja, joukossa on myös vanhoja tuttuja. Erityisen hienoa kirkolliskokouksessa on se, että siellä ystävystytään eri mieltä olevien kanssa.

— Kemijärven kirkkoherra Lasse Marjokorpi, joka vastusti viime kerralla tiukasti aloitettani homoparien siunaamisesta, oli vilpittömän iloinen, kun näki minut. Halasimme spontaanisti käytävällä. Tämä kertoo siitä, että asioista voidaan riidellä, mutta henkilökohtaista ei jää hampaankoloon.

Sollamo valittiin tuttuun valiokuntaan. Talousvaliokunta on entiselle rautakauppiaalle paikka, jossa hän kokee olevansa eniten hyödyksi. Valiokunta käsittelee muun muassa kirkon budjetin ja mahdollisesti jatkossa myös toimintakertomuksen ja toimintasuunnitelman sisältökysymyksiä.

— Silloin tällöin käyn myös "saunavaliokunnassa". Se kokoontuu joka ilta ja sielläkin puhutaan asiaan. Tai oikeastaan saunavaliokuntia on kaksi, sillä miehillä ja naisilla on omat saunavuoronsa, Sollamo nauraa.