Joulukuussa eräs äiti olisi tahtonut antaa lapselle lahjaksi talven, mutta äidillä ei ollut mitä antaa. Siksi hän sanoi: Olipa kerran talvi, joka oli pumpulilunta ja suloista unta, pohjoista taikaa, loputonta aikaa, enkelin tekoa, pieniä monoja, valkoista valoa. Oli pulleita punatulkkuja ja tilhien parvi, hiiren jäljet ladun poikki, oravalle pähkinät, kesän tuloon pitkä matka.

Toukokuussa eräs äiti olisi tahtonut antaa lapselle lahjaksi muiston, mutta lapsi laittoi repun selkään. Kevyt kantamus se oli, pientä purtavaa, pari paperinpalaa, ja lapsi hyppeli tietä eteenpäin, västäräkki, paljasniska, eikä se muistanut pulleita punatulkkuja, tilhiä, lyhteitä, lintulautoja. Se vain hyppeli menemään, selässä kevyt kantamus, mielessä kevään valo.