Helsingin Diakonissalaitoksen museon eteisessä on diakonissa valmiina. Hän on lähdössä kotikäynnille korissaan hoitotarvikkeita, saippua ja Raamattu ja kannussa lämmintä keittoa. Hän on mallinukke, mutta todellisen näköinen puettuna sadan vuoden takaiseen talviasuun.

Diakonissojen elämästä ja työstä, sisarkotijärjestelmästä ja koko hoitotyömme historiasta kertovat monet museon esineet ja huoneet. Museo sijaitsee Diakonissalaitoksen pihapiirin keskellä, sairaalan ja kirkon läheisyydessä. Museonjohtaja Pirkko Probst tuntee esineet ja niiden tarinat.

— Tämä museo kertoo sisarten ajasta. He olivat ensimmäisiä koulutettuja sairaanhoitajia Suomessa. He työskentelivät sairaalassa, seurakunnissa, lastenkodeissa ja monissa paikoissa, Probst kertoo.

Diakonissat toimivat myös kotisairaanhoitajina alusta asti.

Potilas kaiken keskipiste

Suomalainen everstinna Aurora Karamzin matkusteli 1840-luvulla Euroopassa. Diakonia-aate teki häneen suuren vaikutuksen, ja jäätyään toisen kerran leskeksi hän perusti Helsinkiin kulkutautisairaalan. Alku oli vaatimaton, sairaala oli vain kahdeksanpaikkainen, mutta se oli perusta monimuotoiselle hoitotyölle. Diakonissalaitos vihittiin toimintaansa Suomessa 1867. Samalla alkoi sisarkotijärjestelmä, joka kesti vuoteen 1959 saakka.

— Sisaret saivat koulutuksen sairaanhoitotyöhön. He eivät saaneet palkkaa, vain pienen taskurahan, mutta laitos piti heistä huolen. Asunnon lisäksi he saivat istua valmiiseen ruokapöytään, heillä oli oma kesäkoti ja vanhainkoti vanhoille sisarille, kertoo Probst.

Museoon on sisustettu sisaren asuinhuone, joka on hämmästyttävän kodikas ja kauniisti kalustettu. Museon sairaalahuone henkii samaa lämpöä. Lakana on taiteltu siisteille vekeille, tervetuliaiseksi uudelle potilaalle. Vuoteen yläpuolella roikkuu tukipuu vuoteesta nousua helpottamassa. Ruoka tuotiin tarjottimella, kahvi ja tee posliinikupeissa.

— Potilas oli kaiken keskipiste. Huolenpito ja hoito oli tärkeää, koska varsinaisia lääkkeitä oli vähän, Probst sanoo.

Hän näyttää kylttiä, jonka otsikossa lukee Frisäng. Se kertoo vapaavuoderahastoista, joiden tuotoilla vähävaraiset pääsivät sairaalahoitoon.

— Alussa sairaala oli vain köyhille, ja 1900-luvun alussa vielä kolmasosa paikoista oli ilmaisia, Probst selventää.

Kirje alttarimaton sisällä

Diakonissalaitoksen museo on toiminut vuodesta 1985. Tavarat on koottu laitoksella käytetyistä esineistä, sisarten jäämistöistä ja osa on tullut lahjoituksina. Suurimman lahjoituksen teki aikoinaan Hämeenlinnalainen tohtori Bartram.

Museota hoitavat vapaaehtoiset. He ovat eläkkeellä olevia Diakonissalaitoksen entisiä työntekijöitä. Pirkko Probst on toimittanut kirjan, joka kertoo muutamien esineiden tarinan. Kirjaan ovat Probstin lisäksi vapaaehtoiset valinneet omia suosikkiesineitään, tavaroita, jotka ovat puhutelleet heitä.

Vanhojen tavaroiden joukosta löytyy yllättäen kuningas Yrjö VI:n kruunajaisten matkamuistomuki. Sen toi sairaanhoitajakongressiin osallistunut diakonissa Englannista 1930-luvulla. Omaa aikaansa kuvaavat rokotustodistus ja lansetti, mutta yksi koskettavimmista on vanha kirje, joka löytyi alttarimaton sisältä.

— Kirje oli ommeltu maton ja vuorikankaan väliin ja matto oli pestykin välillä. Kirjeessä nuori sisar kertoo iltahetkenään maton valmistusvaiheista.

Hyvät ideat keksitään uudelleen

Pirkko Probst asuu Vantaalla Rekolassa. Hän aloitti 20 vuotta sitten Diakonissalaitoksen tiedottajana, mutta museotyö veti puoleensa.

— Tämä on aivan ihana työ. Tässä ymmärtää mittasuhteet. Yhden ihmisen vaikutus kestää aikansa ja sitten tulee taas uusia, Probst sanoo.

Hän on pannut ilahtuneena merkille, että vanhan arvostus ja kiinnostus museoita kohtaan on lisääntynyt. Ryhmiä tulee usein vierailulle.

— Menneisyys auttaa ymmärtämään nykypäivää. Sukupolvet tulevat ja menevät ja samat hyvät ideat keksitään aina uudelleen, Pirkko Probst hymyilee.

Diakonissalaitoksen museo, Alppikatu 2, on avoinna keskiviikkoisin klo 13–17 toukokuun loppuun saakka. Kesän jälkeen avoinna taas syyskuun alusta lähtien. Ryhmäkäynnit sopimuksen mukaan.