Sivun toiminnot

Miten matka meni?

Tikkurilan seurakunnan nuorten merimieskirkkopiirin kevätretkeltä palattiin Amsterdamin-lennolla lauantai-iltana 3.5.

Taina Kukkonen, 19

Kuinka valmistauduit matkalle?

— Rahan kerääminen oli pääasia. Paketoimme joululahjoja, myimme pesuaineita ja suklaata, olimme studioyleisönä. Yksi vetäjistä, Sirpa Rosenberg, on asunut Antwerpenissa ja tunsi ja tiesit paikat.

Mikä jäi erityisesti mieleen?

— Pidin erityisesti Brysselissä käynnistä. Olen käynyt siellä kerran aikaisemmin, joskus 10-vuotiaana. Moni asia meni silloin ohi. Vapun kunniaksi Manneken Pis oli saanut ylioppilaslakin, ja mekin kävimme ostamassa hassuja hattuja. Keskitysleirillä käyminen oli vaikuttava kokemus, vaikkei Belgian Breendonk kovin iso olekaan.

Pisteillä 1–5, paljonko annat?

— Annan 5-. Hyvin meni, vaikka puolivälissä teloin käteni, ja turvonnut keskisormi oli sitten siteessä. Kadotin myös ostamani kengät ja paidan. Jalat olivat kävelystä kipeät.

Akipekka Alanko, 17

Kuinka valmistauduit matkalle?

— Rahankeruu oli aika iso osa, mutta muuten oli tietenkin normaalit pakkaamiset. Kun en oikein tiennyt, mitä merimieskirkolla yöpyessä tarvitaan, tuli otettua tyynyliinaa ja muuta vastaavaa mukaan turhaan. Henkisesti en ehtinyt valmistautua sen kummemmin.

Mikä jäi erityisesti mieleen?

— Päällimmäisenä on Hollannin luonto. Se on niin erilainen kuin Suomessa, ja kevät oli tietenkin pitemmällä. Junan ikkunasta näkyivät Hollannin tulppaanit. Keskitysleiri oli vaikuttava, samoin Antwerpenin katedraali ja monet muut rakennukset ja kirkot.

Pisteillä 1–5, paljonko annat?

— Annan 4 ja 2/5. Reissu oli organisoitu tosi hyvin, tekemistä oli aina. Kavereihin sai uutta kontaktia, ja ryhmäläisistä löytyi uusia tuttavuuksia, mutta paikallisiin ihmisiin ei päässyt tutustumaan.

Reetta Leppänen, 23

Kuinka valmistauduit matkalle?

— Matkaa alettiin suunnitella syksyn alussa, ja marraskuussa alkoi rahankeruu. Teimme yhdessä monenlaista: olimme studioyleisönä, laskimme matkustajia VR:lle, jaoimme mainoksia ja pidimme tapahtumakahviota.

Mikä jäi erityisesti mieleen?

— Merimieskirkot tulivat tutuiksi myös edullisina yöpymispaikkoina. Olimme Antwerpenissä kolme yötä ja Rotterdamissa yhden yön. Keskitysleiri jäi mieleen, samoin Brysselin nähtävyydet.

Pisteillä 1–5, paljonko annat?

— Annan 5-. Aika haipakkaa oli, neljä kaupunkia viidessä päivässä, mutta ei mitään katastrofia. Kukaan ei eksynyt, eikä keneltäkään varastettu mitään. Välillä aikataulut meinasivat pettää. Juna meni rikki, mutta jännittämisen jälkeen myöhästyimme vierailultamme EU-parlamentissa vain kaksi minuuttia.

Ulla-Maija Vilmi
kuva Markku Mattila
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...