Sivun toiminnot

Muita uutisia

  • Vantaalla kehitetään seurakuntien vapaaehtoistoimintaa. Yhteinen kirkkoneuvosto myönsi yhteensä 76 500 euron määrärahan erilaisiin vapaaehtoistyön hankkeisiin. Suurimman määrärahan, 30 000 euroa sai vapaaehtoistyön verkkosivuprojekti.
  • Laitoksissa olevat vanhukset ovat entistä huonokuntoisempia. Musiikki saavuttaa kuitenkin myös vaikeasti dementoituneen potilaan. Vantaan seurakuntien musiikkityö suunnittelee hanketta, joka yhdistäisi laulu- ja soittotaitoisten halun auttaa ja vanhusten tarpeen tulla kohdatuksi musiikin keinoin. Laitoksissa käyviä vapaaehtoisia musiikkivierailijoita koordinoimaan tarvitaan osa-aikainen työntekijä. Yhteinen kirkkoneuvosto myönsi syksyllä käynnistyvään hankkeeseen 15 000 euroa vapaaehtoistyön projektimäärärahoista.
  • Leinelä 2 -asemakaava-alueen arkkitehtuurikutsukilpailun arvostelu on alkanut. Huhtikuun puolessavälissä päättyneen kilpailun tarkoituksena on löytää jatkotyöstettäväksi sopiva luonnossuunnitelma alueen asemakaavaksi ja rakentamisohjeiksi. Leinelä 2 sijoittuu Vantaan Koivukylän suuralueelle, Asolan pientaloalueen länsipuolelle. Maan omistavat Vantaan ja Helsingin seurakunnat. Kilpailuun kutsuttiin viisi arkkitehdeistä ja maisemasuunnittelijoista koostuvaa työryhmää. Tulokset on tarkoitus julkistaa kesäkuun alkupuolella.
  • Nykyisin Pyhän Annan lastenkirkkona tunnettu Itä-Hakkilan kirkko täytti sunnuntaina 40 vuotta. Arkkitehti Gunnar Malmströmin suunnittelema kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1968.
  • Korson seurakunta ottaa kaksi uutta nimikkolähettiä. Seurakunta solmii Suomen Lähetysseuran kanssa nimikkosopimuksen Nepalissa työskentelevän Markus ja Niina Ilomäen perheen tukemisesta 15 000 eurolla vuodessa. Kylväjän kautta tuetaan Sirpa Rosin työtä Etiopiassa 10 000 eurolla vuosittain.
  • Kirkon diakoniatyön avustuksia saivat viime vuonna eniten yksin asuvat ja yksinhuoltajat. Diakoniatyön asiakkaat ovat usein taistelleet vaikeassa elämäntilanteessa pitkään yksin ennen avun hakemista. Tilastojen mukaan ruoka-avustusten euromäärät ovat lisääntyneet.
kuva Markku Mattila
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Tapahtumia
Syötettä ei ole saatavilla.
Facebook