Monikulttuurisessa parisuhteessa mikään ei ole itsestään selvää, sanoo kirkon maahanmuuttajatyön sihteeri Marja-Liisa Laihia.

Hänellä on aiheesta paitsi kulttuuriantropologin tietämys, myös omakohtaista kokemusta, sillä hänellä on takanaan pitkä avioliitto kanadalaisen miehen kanssa.

Laihia on huomannut, että rakastunut pariskunta elää sellaisessa tunnekuohussa, ettei siihen mikään faktatieto mahdu. Rakkauden huumassa ei kyetä ottamaan asioista selvää, vaan uskotaan utopistisesti tulevaisuuteen. Silti missään vaiheessa ei ole liian myöhäistä ruveta pohtimaan suhdetta.

Suurimmat ongelmat monikulttuurisessa parisuhteessa liittyvät usein kieleen ja kommunikaatioon. Ja vaikka ne voitettaisiin, kompastuskohtia suhteeseen jää yllin kyllin.

— Yksi on käytännön elämän järjestäminen. Missä asutaan? Löytyykö ulkomaalaiselle puolisolle töitä? Jos puoliso ei saa otetta elämästä uudessa kotimaassaan, puolisoiden välille voi syntyä riippuvuussuhde ja heidän roolinsa voivat vääristyä. Se on vaikea paikka varsinkin miehille, Laihia sanoo.

Usein hankausta aiheuttavat näkemyserot miehen ja naisen rooleista ja asemasta. Laihia huomauttaa, että ennakolta ei voi tietää, kuinka kumpikin muuttuu esimerkiksi vanhemmuuden ja vanhenemisen myötä, jolloin omassa kulttuurissa ja perheessä opitut mallit kolahtavat helposti päälle.

— Myös uskontoon liittyvissä kysymyksissä pitäisi pystyä luomaan yhteinen linja lähtien jo siitä, onko usko perheelle ylipäänsä tärkeä, Laihia lisää.

Kotona kolmas kulttuuri

Marja-Liisa Laihian mukaan monikulttuurisen parisuhteen onnistumiseen vaikuttaa paljon se, kuinka perhe ja ympäristö suhtautuvat — varsinkin jos puolisot ovat ihonväriltään erilaisia. Suvun hyväksyntää kaipaavat erityisesti yhteisöllisistä kulttuureista tulevat.

Individualistiseen ajattelutapaan tottunut suomalainen ei aina tajua, millainen merkitys suvulla voi puolisolle olla ja kuinka syvänä velvollisuutena tämä pitää perheestään huolehtimista. Siksi ristiriitoja voi tulla siitä, että ulkomaalainen puoliso lähettää rahaa perheelleen.

— Vaaditaan taitoa käsitellä jännitteitä ja luoda kompromisseja. Maailmankuvan on pakko avartua, muuten suhde ei toimi, Laihia sanoo.

Laihian mukaan omaa taustaansa ei voi kieltää, eikä toisen elämäntapaa omaksua kokonaan. Parhaimmillaan monikulttuurinen pari rakentaa yhdessä eräänlaisen kolmannen kulttuurin, joka on erilainen kuin kummankaan puolison taustalla oleva kulttuuri.

Lähimmäiset annetaan

Suomi voi olla maahanmuuttajalle shokki — niin sulkeutunut ja ei-kommunikatiivinen suomalainen elämänmalli Marja-Liisa Laihian mukaan yleisesti ottaen on.

— Väittäisin, että kipeintä täällä on ääretön omanapaisuus. Käsityksemme esimerkiksi siitä, millainen ammatti, koulutus tai kielitaito kelpaa, ovat suomalaiskeskeisiä ja kestämättömiä. On kohtuutonta vaatia, että vain maahanmuuttajien pitäisi oppia ja sopeutua. Yksipuolinen kotoutumisen velvoite on epäinhimillinen, sillä silloin ei oteta huomioon ihmisen oikeutta olla oma itsensä.

Laihia sai huhtikuun alussa Ihmisoikeusliiton myöntämän Ihmisoikeuspalkinnon rohkeasta ja pitkäjänteisestä työstään maahanmuuttajien parissa. Kirkon maahanmuuttajatyöllä on hänen mielestään vahvat raamatulliset perustelut. Jo Vanhassa testamentissa Jumala antoi Israelin kansalle ohjeet, kuinka kohdella muukalaisia. Uudessa testamentissa puolestaan mallin antaa Jeesus.

— Meillä ei ole oikeutta valikoida, kuka on lähimmäisemme. Lähimmäiset annetaan meille.

Kirkon maahanmuuttajatyön Laihia määrittelee uudessa elämäntilanteessa olevien ihmisten rinnalla kulkemiseksi ja osallisuuden ja yhteyden tarjoamiseksi, ei pelkäksi auttamiseksi.

— On helppoa olla hyväntekijä, mutta paljon vaikeampaa rakentaa yhdenvertaisuutta, Laihia muistuttaa.

Marja-Liisa Laihia luennoi to 8.5. klo 18.30 seurakuntien talon auditoriossa, Unikkotie 5 A.