Sivun toiminnot

Maailmaa muuttamaan

Lauri 1-06 nettiin_Page_03_Image_0009.jpg

Pari vuotta sitten vierailin Etiopiassa tutustumassa Luterilaisen maailmanliiton (LML) kyläkehityshankkeisiin, joita Kirkon Ulkomaanapu tukee.

Kävin kylässä, josta puuttui lähes kaikki. Tie oli niin surkea, että maastureillakin oli tekemistä. Köyhyys oli silmiinpistävää, ja ajoittain kylässä kärsittiin nälkää. Koulua kävi vain osa lapsista eikä terveysasemaa ollut. Erityisen huonossa asemassa olivat leskeksi jääneet naiset lapsineen. Myös viranomaiset olivat unohtaneet kylän.

Nyt sain kuulla iloisia uutisia. Kyläkehityshanke oli tuottanut tulosta Luterilaisen maailmanliiton, paikallisten viranomaisten ja asukkaiden yhteistyöllä. Ja kuten tavoite oli, painopiste — eli kyläläisten oma toiminta — oli muutoksissa pääosassa. LML oli rakentanut pienen terveysaseman ja jakanut terveys- ja hygieniavalistusta. Kun kylään iski vaikea ripuliepidemia, asukkaat rakensivat itse joka talouteen käymälän ehkäistäkseen taudin leviämistä. Kyläläiset pyysivät projektin työntekijöiltä nauloja ja kattopeltejä ja urakoivat talkoilla kouluun kaksi luokkahuonetta. Kouluun on lähetetty entistä useampia lapsia ja myös tyttöjä, jotka ennen jäivät helposti ilman koulutusta. Myös tietä oli parannettu ja naiset saatu mukaan päätöksentekoon.

Tämän 3000 asukkaan etiopialaiskylän uutiset ovat yksi esimerkki siitä, että kyynisyydelle ei kannata antaa valtaa. Maailman muuttaminen, vaikkakin pienin askelin, on tosiaan mahdollista. Suomalaisten osuus tämän kylän muutoksessa oli rahoitus — ilman naula-, tienparannus ja koulutusrahoja Debeka-Debobessan kylä olisi kenties vain entisestään kurjistunut. Nyt siellä käynnistyi prosessi, jonka jatkamiseen riittävät kyläläisten omat voimat.

Yksi tapa osallistua muutokseen on tukea erilaisia hyviä hankkeita ja järjestöjä koti- tai ulkomailla, ja kenties myös antaa hieman omaa aikaansa vapaaehtoistyöhön. Maailmaa voi muuttaa myös tekemällä ostoksia. Moni suomalainen valitsee jo ostoskärryynsä Reilun kaupan tuotteita. Viime vuonna näillä ostoksilla parannettiin sadantuhannen ihmisen elinoloja.

Yksittäisten ihmisten lisäksi myös yhteisöjen valinnoilla on merkitystä. Olisikin hienoa, jos muut Vantaan seurakunnat seuraisivat Korson esimerkkiä ja pyrkisivät Reilun kaupan seurakunniksi.

Pauli Juusela, päätoimittaja
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Tapahtumia
Syötettä ei ole saatavilla.
Facebook