Kuinka keila kaatui?
Hakunilan kirkon äitien iltakerho keilaili kevään päätökseksi Tikkurilassa ma 28.4. klo 18.
Outi Lindgren, 48
Mitä ryhmä antaa?
— Seurakunnan perhekerhot ovat minulle ennestään tuttuja. Pidin itse useampaakin perhekerhoa, kun isommat lapseni olivat pieniä. Tätä nykyä teen pitkiä vuoroja vastaavana hoitajana mielenterveyspuolella, ja minulla on paljon vapaata. Ryhmissä käyminen tuo vaihtelua minun ja viisivuotiaani arkeen.
— Etenkin yksinhuoltajien kannalta on tärkeää, että lapsille on järjestetty hoito. Siten äidit pääsevät keskustelemaan aikuisten kesken. Minulla hoito-ongelmat eivät ole niin suuria, kun toisinaan lapsen isä tai neljätoista vuotta vanhempi isosisko voi hoitaa kuopusta.
Kuinka keilailu sujui?
— Oli kiva, että keksittiin tulla. Seurakunnan toimintaa voi olla muuallakin kuin kirkon tiloissa.
Pisteillä 1–5, paljonko annat?
— Annan 5 pistettä. Mojova päätös. Kyllä keilailu aina täytekakkukahvit voittaa.
Anette Ruusuhovi, 49
Mitä ryhmä antaa?
— Olen kolmatta vuotta työttömänä. Olin sitä ennen kaksikymmentä vuotta varastotöissä samalla työnantajalla. Käymme viisivuotiaan kuopustyttären kanssa äitiryhmissä, tilanteen mukaan päivällä tai illalla.
— Olen työllistänyt itseäni keikkailemalla lastenhoitajana päiväkodeissa. Siihen minulla ei ole koulutusta, eikä sitä tunnu järjestyvän millään. Uskoin aina ennen, että kyllä tekevälle työtä löytyy — mutta ei kai sitten viisikymppiselle yksinhuoltajalle. Ryhmässä voimme puhua ongelmista ja parantaa maailmaa yhdessä. Tyttö on niin innoissaan, että on lähdettävä, vaikka en jaksaisi.
Kuinka keilailu sujui?
— Oli mukavaa. Itsekseen ei tule lähdettyä.
Pisteillä 1–5, paljonko annat?
— Annan 4,5 pistettä. Jos kokoontumisissa olisi lapsillekin tarjoilua, pienestä maksusta, antaisin täydet.
Tiina Palmu, 34
Mikä on ryhmän idea?
— Ajatus on, että myös työssäkäyvillä äideillä on mahdollisuus päästä juttelemaan toistensa kanssa — siksi on järjestetty lastenhoito. Syksyllä kokoonnuimme joka toinen viikko, keväällä kerran kuukaudessa.
— Kokoontumisille ei ole ollut etukäteen ilmoitettuja aiheita, vaan on puhuttu vapaasti siitä, mikä on noussut esiin. Paperilla on kaksikymmentä nimeä, mutta yhdellä kertaa koolla on ollut noin puolikymmentä äitiä. On voitu puhua aroistakin asioista. Ilmapiiri on ollut iloinen ja henki hyvä.
Kuinka keilailu sujui?
— Kivaa matalan kynnyksen liikuntaa ei tarvitse tehdä veren maku suussa. Samalla pystyy juttelemaankin.
Pisteillä 1–5, paljonko annat?
— Annan 5 pistettä. Ei ole mitään syytä antaa vähemmän. Jotain tehdessä ihmisistä tulee esiin erilaisia puolia kuin pöydän ääressä jutellessa.

