Sivun toiminnot

Yhteinen olohuone

Katujen reunamat näyttävät kurjilta. On tölkkejä, pulloja, ranskalaisten perunoiden käärepahveja, limsamukin kansia ja pillejä. Karkkipapereita, tyhjiä tupakka-askeja, tuulessa lentäviä uutislehtien sivuja ja vielä ties mitä. Ja useimmiten roskakori on vieressä tai ainakin lähettyvillä.

Ei auta muu kuin liittyä Roska päivässä -liikkeeseen, jonka on perustanut Tuula-Maria Ahonen Helsingistä.

— Keräämme päivässä ainakin yhden roskan. Roska päivässä on sydämen ja omantunnon liike, jäsenrekisteriä ei ole. Mutta kannustavia tervehdyksiä voi lähettää kotisivuillamme osoitteessa www.roskapaivassa.net, hän kertoo.

Liikeidea sai alkunsa kahdeksan vuotta sitten, kun Ahonen havahtui lastensa myötä ottamaan konkreettisesti vastuuta ympäristöstä. Liikkeen tavoitteena on saada mahdollisimman moni ihminen pitämään huolta ja kunnioittamaan luontoa, toisia ihmisiä ja eläimiä oikeilla teoilla eikä vain kauniilla puheilla.

Eräs liikkeen jäsen on sanonut, että ympäristö on meidän yhteinen olohuoneemme.

— Roskankerääjä säästää myös yhteiskunnan varoja parempiin tarkoituksiin kuin terveiden ihmisten jälkien siivoamiseen.

Uutta Roska päivässä -liikkeessä ovat miniroskikset. Ne ovat valokuvausliikkeistä ilmaiseksi saatavia filmipurkkeja tai diabeetikkojen käyttämiä koeliuskapurkkeja.

— Miniroskikseen voi laittaa maailman yleisimmän roskan eli tupakantumpin palavanakin, ilmatiiviissä purkissa ne sammuvat. Tai siihen voi panna purkan, joka muuten maatuisi vuosikymmeniä.

Purkkiin kolahtavat myös pienet lasinsirpaleet. Miniroskiksen voi koristella mieleisekseen tarroilla tai oman lemmikkinsä kuvilla. Se tyhjennetään roskikseen ja käytetään mahdollisimman pitkään ennen kuin hankitaan uusi.

Ja mikä parasta: tähän liikkeeseen kuuluva saa takuuvarmasti sen, minkä perustaja lupaa.

— Roskankerääjälle tulee hyvä mieli, hän jättää jälkeensä siistimmän ympäristön kuin mihin itse tuli.

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...