Sivun toiminnot

Kehityksen z-tekijä

Kehitysyhteistyön toiminnan tavoitteena on vaikuttaa köyhyyttä synnyttäviin ja ylläpitäviin rakenteisiin. Mutta ihan käytännössä, juuri paikan päällä tässä vaativassa työssä tavoite voi toisinaan himmentyä näköpiiristä, mikäli on uskominen Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen Kepan työntekijänä ulkomailla toiminutta Esa Salmista. Hän on kirjoittanut romaanin Köyhyyden ammattilainen (Johnny Kniga 2008). Kirja kertoo kehitysyhteistyöntekijän elämästä Sambiassa.

Jos lukija odottaa kuvausta siitä, mitä kaikkea hienoa kehitysavulla saadaan aikaan, hän pettyy. Toki varsinaista työtäkin sivutaan, mutta paljon enemmän kamppaillaan kulttuurierojen, viinan ja naisten, hengenvaarallisten maanteiden sekä salaperäisen z-tekijän kanssa.

Ja kun asiat eivät paikallisessa kulttuurissa toimi tai mene suunnitelmien mukaan, on aika todeta z-tekijän iskeneen. Ilmeisesti kehitysyhteistyöntekijän arkea on, että z-tekijällä on usein sormensa pelissä.

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...