Nuorena Raili Gothóni ei voinut suunnitella päätyvänsä yliopettajaksi Diakonia-ammattikorkeakouluun Helsinkiin. Suomalaisen koulutusjärjestelmän nykyvaiheesta ei vielä silloin 1960-luvun lopussa osattu edes uneksia, kun ammatinvalinnanohjaaja ehdotteli testien perusteella ihmisläheistä ammattia kiteeläiselle lukiolaiselle.

Ehkäpä sairaalateologin työ sopisi, kun otti huomioon myös Railin elämänkatsomuksen?

— Vanhempani olivat Sortavalasta Kiteelle päätyneitä evakkoja. Äitini oli perususkovainen ja iltarukous tuli jo kotona tutuksi. Koulussa uskonnonopettajamme oli innostava esikuva. Pidimme opettajasta, joka järjesteli myös kristillisen teinikillan toimintaa ja retkiä, Raili Gothóni muistelee.

Sitten alkoivat opinnot Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Siellä joitakin kursseja piti sairaalateologi Irja Kilpeläinen, joka tunnetaan lähimmäiskeskeisen, kuuntelevan sielunhoidon kehittäjänä Suomessa. Raili Gothóni suoritti sairaalasielunhoidon harjoittelun Kilpeläisen ohjauksessa.

— Yliopistotutkinnon valmistuttua minulle tarjottiin sairaalateologin äitiysloman sijaisuutta sädehoitoklinikalla. Olin aivan myyty, vaikka äitiyslomat olivat tuolloin hyvin lyhyitä, kestivät vain kolme kuukautta. Seuraavan sijaisuuden hoidin Meilahden klinikalla.

Seuraavaksi Gothóni sai sairaalateologin viran Kivelän sairaalasta. Yhdeksän vuoden kuluttua hän siirtyi Helsingin diakonissalaitokselle. Sairaalasielunhoidon lisäksi työhön kuului opettaa seurakuntakuraattoriopiskelijoita.

Työnsä rinnalla Gothóni keräsi tutkimusaineistoa pitkäaikaissairaiden vanhusten maailmankuvasta ja uskonnollisuudesta. Hän väitteli teologian tohtoriksi vuonna 1987.

Muutaman vuoden jälkeen työ oli vaihtunut kokonaan opetukseksi. Siinä Gothóni jatkaa edelleen, tosin diakoniaopistosta on tullut ammattikorkeakoulu. Työvelvollisuus on 1600 tuntia vuodessa: puolet periodeittain toteutuvaa opetusta ja toinen puoli ohjausta, tutkimus- ja kehitystyötä sekä hallintoa.

Teologian opinnoissaan Raili Gothóni osallistui apulaisprofessori Olavi Castrénin filosofian luennoille. Niillä käytiin läpi ruotsalaisen Gunnar Aspelinin klassista filosofian historian teosta Ajatuksen tiet.

— Luentosarjaa kuunteli vain kolme opiskelijaa. Nykyisenä tehokkuuden aikana tuollaiset opetusjärjestelyt eivät kävisi päinsä.

Pienestä ryhmästä oli kuitenkin sekin etu, ettei siinä voinut olla tutustumatta toisiin opiskelijoihin. Pian Raili ja René Gothóni alkoivat seurustella ja valmistuttuaan he menivät naimisiin. Alkuaankin tutkijan uralle suuntautunut René on päätynyt uskontotieteen professoriksi Helsingin yliopistoon.

Yhteiselämän, keskustelun ja filosofoinnin vuosia Gothóneilla on takanaan jo 35. Niistä 25 he ovat asuneet Nokkoskujalla Hiekkaharjussa.

— Muutimme Vantaalle kolmen pienen lapsen kanssa. Nyt nuorinkin on jo 27-vuotias. Kun lapset aikuistuivat ja muuttivat muualle, ei kotimme toista kerrosta käytetty viimeiseen viiteen vuoteen, mitä nyt joskus täytyi käydä sitä siivoamassa, kertoo Raili Gothoni.

Tämän talven aikana Gothónit ovat muuttaneet pienempään asuntoon Helsingin keskustaan, lähemmäksi molempien työpaikkoja.

— Ajattelimme, ettei meillä olisi mitään erityistä sanottavaa filosofian yleisteokseen, kuka tahansa filosofi voisi kirjoittaa sellaisen. Teologeina meitä kiinnosti, mitä ihmiskunnan historiassa — eikä vain länsimaissa, vaan Aasiassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa — on ajateltu hyvästä elämästä.

Gothónien viime vuonna ilmestyneessä järkälemäisessä teoksessa Ajattelun aarteet käydään läpi perusfilosofeja kiinalaisista klassisista ajattelijoista ja antiikin filosofeista alkaen. Tavanomaisista filosofian yleisesityksistä poiketen kerrotaan myös se, mitä uskonnoissa — vaikkapa kristinuskossa ja islamissa — ajatellaan hyvästä elämästä.

Teoksessa edetään melkein nykyhetkeen asti. Siinä esitellään heikompiosaisten puolesta puhunut ja oikeudenmukaisuusteorian luonut John Rawls samoin kuin ennakkoluulojen ja ymmärtämisen mekanismeja avannut Hans-Georg Gadamer. Molemmat filosofit kuolivat vuonna 2002.

Uutta ja ennenkuulumatonta Ajattelun aarteissa on se, että siinä esitellään kaksi filosofinaista, 1900-luvulta.

— Eksistentialisteista valitsimme kirjaan Jean-Paul Sartren sijasta hänen naisystävänsä Simone de Beauvoirin, jonka mukaan mies määrittelee naisen toiseksi sukupuoleksi. Valinta osui ilmeisesti oikein: Beauvoirin arvostus kuuluu olevan nousussa filosofien keskuudessa.

Myös toinen filosofinainen Simone Weil on ranskalainen. Hän ajatteli, että ihmisen yhteiskunnallinen vastuu toteutuu, kun tämä elää toisen rinnalla arjen elämässä ja ratkaisuissa. Toisten hyväksi eläminen tarkoitti Weilille itselleen työtä tehtaassa ja nälän näkemistä.

Jossakin kirjan arvioinnissa on ihmetelty, voivatko kaikessa lukemisessakin nopeaan pikaruokaan tottuneet nuoret lukea Ajattelun aarteiden tapaista perusteellista kirjaa.

— Ajattelen, että kirjaa voi pitää pitkäänkin pöydällään. Sitä voi katsella ja mutustella, lukea luvun silloin, toisen tällöin, sanoo Raili Gothóni.

Kirjan kirjoittaminen vaatii aikaa. Sen järjestäminen ei onnistu talvikaudella, leipätyön rinnalla.

— Aineistoa voi kyllä kerätä. Mahdollisuuksia monipuolistaa se, että käymme vuosittain Cambridgessä, jossa on hyvät kirjastot, kertoo Raili Gothóni.

Varsinainen työ tehdään kuitenkin kesäaikaan mökillä — tavalla, joka ei kuulemma ollenkaan tunnu työltä. Kesällä Raililla on kahdeksan muista töistä vapaata viikkoa, Renéllä pitempään.

— Heräämme helposti aamulla. Aamu-uinnin ja aamupalan jälkeen vietämme neljä tuntia töitä tehden, lukien ja kirjoittaen, toista häiritsemättä. Keskipäivällä syömme lounaan ja sen jälkeen teemme aivan muuta: kalastelemme, käymme kaupassa, pelailemme perheen kanssa. Illalla voimme sitten punaviinin ja juuston ääressä palata siihen, mitä kumpikin on tehnyt ja jäänyt miettimään.

Gothónien vuosirytmiin kuuluu toinen kesä, joka on lomaa: kotona vietetyn joulun jälkeen he suunnistavat kahdeksi viikoksi Kanarialle.

— Lisäksi Renéllä on tapana käydä keväisin ja syksyisin Kreikassa Athoksen luostarissa, lisää Raili Gothóni.

Muutama vuosi sitten aviomies kääntyi ortodoksiksi. Vaimon kotipaikkana on säilynyt luterilainen kirkko. Raili Gothóni ei ole pappi. Niihin aikoihin, kun pappisvirka avautui naisteologeille, hän oli siirtynyt opetustehtäviin.

— Saatamme käydä yhdessä Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkossa Tapiolassa tai tätä nykyä sitten ruotsinkielisen Norra svenska församlingin jumalanpalveluksissa Vanhassa kirkossa. Myös diakonissalaitoksen kirkko on minulle rakas paikka, toteaa Raili Gothóni.

— Kirkolla on selkeä sanoma elämän rytmeistä. Työn ja levon sekä arjen ja juhlan vaihtelu tekee hyvää ihmiselle. Ei aina tarvitse olla kiire minnekään. Jumalassa voi löytää lepoa ja hiljaisuutta. Lapsetkin stressaantuvat, jos he eivät pääse kokemaan kiireettömyyttä. Heille voimme välittää armoa pitämällä heitä rauhassa sylissä ja olemalla heidän kanssaan.

Kaksikielisen Renén äidinkieli on ruotsi. Gothónit valitsivat sen aikoinaan perheensä kieleksi, jotta lapset varmasti oppisivat molemmat kielet.

— Siitä on ollut hyötyä. Viimeisinä aikoinaan famo, siis Renén äiti, unohti suomen kielen. Muillekin voi käydä niin, ja siksi haluan ylläpitää toisen kotimaisen taitoa puhumalla esimerkiksi virastoissa ruotsia. Tulevaisuudessa joudutaan miettimään, miten vanhenevat maahanmuuttajat selviävät Suomessa sillä kielitaidolla, joka lapsuudesta muistuu mieleen, pohtii Raili Gothóni.

Vanhuutta, vanhenemista ja kuolemaa Gothóni on miettinyt sairaalateologin työn ja väitöskirjan tekemisen jälkeenkin.

— Meillä on ollut perätysten kolme kevättä, jolloin joku isovanhempi sairasti ja kuoli kesällä tai kesän korvalla. Kesän lopulla tai syksyllä on tyhjennetty monta kotia. Kodissamme on paljon esineitä, jotka muistuttavat meitä rakkaistamme, esimerkiksi isäni tekemä kello tai Renén äidinäidin kiikkutuoli.

Noiden kuolemien keskellä eläessä Kirjapajasta kysyttiin, voisiko Raili Gothóni kirjoittaa kirjan siitä, millaista on, kun keski-ikäänsä elävistä ihmisistä tulee sukunsa vanhin elossa oleva sukupolvi.

— En osannut luvata, tuleeko kirja. Mutta ensimmäisen kappaleen kirjoittamisen jälkeen kirja kirjoitti itse itsensä, kertoo kirjoittaja Vanhimmaksi sukupolveksi -kirjan syntyvaiheista.

Suuria suruja voi tulla vastaan myös suunnista, joita ei voi ollenkaan aavistaa. Gothónien Ajatusten aarteet -kirja on omistettu "poikamme Anthonyn muistolle".

— Esikoisemme kuoli 30-vuotiaana sydänpysähdykseen reilu vuosi sitten.

Omat surukokemukset ovat saaneet Raili Gothónin miettimään suruteorioita uusiksi. Hyvin yleisesti Suomessakin puhutaan surutyöstä Elisabeth Kübler-Rossin tapaan: hän korostaa, että surutyön voi tehdä loppuun, kun ihminen saa tarpeeksi kertoa surustaan ja muistoistaan ja siten eheytyä.

— Olen alkanut ajatella, että kunkin suru on omannäköisensä ja se ei välttämättä lopu. Suru rakentuu osaksi elämänkokemusta mielikuvien ja muistojen kautta. Muistojen haikeus ja rakkaus jäävät elämään. Tällöin suru ei estä elämää. Sitä paitsi sitä mukaa kuin tulee uusia suruja, ihminen tavallaan suree samalla myös aikaisempia menetyksiään.