Helsingin kaduille ilmaantuneet, alistuneen näköisinä rahaa pyytävät romanikerjäläiset ovat hätkäyttäneet suomalaisia.

Suomessa sosiaalijärjestelmä takaa, ettei kadulla tarvitse kerjätä. Romanian, Slovakian ja Unkarin romanikylistä Suomeen vaeltaneet ihmiset tulevat suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ulkopuolelta. Heille kerjääminen on niukan elannon hankkimista.

Kirkolle kerjäläisten kohtaaminen on uusi haaste. Suomessa luterilainen kirkko opettaa, että yhteiskunnan pitää huolehtia vähäosaisista ja köyhimmistä. Niin tehdessään yhteiskunta toteuttaa diakonista tehtävää.

Kerjäläiset puolestaan vetoavat yksityisten ihmisten armeliaisuuteen.

— Kristillisen uskon perusteista seuraa, että kirkon tulee vahvasti nostaa niiden ihmisten asiaa, jotka jäävät vaille apua. Mutta auttaminen on järkevintä tehdä yhteiskunnallisten rakenteiden kautta, sanoo Helsingin diakonissalaitoksen johtaja Jarmo Kökkö.

— Ei voi syyttää ketään, joka näkee kadulla kerjäävän köyhän ja antaa rahaa. Itse ongelmaa se ei kuitenkaan ratkaise.

Keskiajalla kerjäläinen oli arvokas

Keskiajalla kadunkulmassa kerjäävää ihmistä pidettiin arvokkaana. Kirkko opetti köyhien olevan lähempänä Jumalaa kuin rikkaiden. Köyhien auttaminen oli seurakunnan tehtävä ja almujen antaminen kuului hyviä töitä tekevien kristittyjen elämään. Kerjäläisessä kristityillä oli Kristus keskellään.

Toisaalta köyhyys oli jo tuolloin kasvava sosiaalinen ongelma. Keskiajalla eli joukoittain köyhiä ihmisiä, joiden toimeentulo oli toisten varassa. Kun kaupungit alkoivat kasvaa ja siirtyä rahatalouteen, köyhien tukemisesta tuli huomattava taloudellinen taakka.

Dosentti Kaarlo Arffman kuvaa uudessa kirjassaan Auttamisen vallankumous (SKS 2008), kuinka luterilaiset ajatukset köyhyyden torjumisesta sopivat hyvin 1500-luvulla kerjäläisongelmien kanssa painiskelevien kaupunkien tarpeisiin.

Luther halusi uudistaa köyhäinhoidon kristillisin perustein.

— Lutherin lähtökohta oli, ettei seurakunnan keskellä saanut olla köyhiä: uskon pitäisi näkyä haluna auttaa lähimmäisiä. Toisaalta Luther ja muut reformaattorit olivat realisteja. He käsittivät, että aina tulee olemaan köyhiä. Aina on avuntarvetta. Kysymys vain kuuluu, miten tuo apu järjestetään, Kaarlo Arffman toteaa.

Luther tuki voimakkaasti sellaista köyhäinhoidon uudistusta, jossa seurakunnat keräävät varoja yhteiseen kassaan ja avustavat järjestelmällisesti niitä, jotka ovat avun tarpeessa.

Saksassa ja Pohjois-Euroopassa kaupungit siirtyivätkin kokeilemaan rahastoja.

Köyhistä pummeiksi

Keskiajan köyhyysongelma oli niin mittava, ettei sitä kyetty seurakuntien hoitamilla vapaaehtoisilla rahastoilla hävittämään.

— Lopulta palattiin takaisin kerjäämiseen ja sitä yritettiin enää vain rajoittaa ja säädellä, Kaarlo Arffman kertoo.

Suhtautuminen köyhyyteen oli luterilaisilla alueilla kuitenkin peruuttamattomasti muuttunut, varsinkin Pohjoismaissa.

Samalla kun yhteisiä avustuskassoja oli perustettu, luterilaisuuden omaksunut esivalta oli ottanut käyttöön asetuksia, joilla kerjäämistä rajoitettiin tai se kiellettiin. Toimettomuus määriteltiin rikolliseksi.

Lutherin ajalta tallentuneissa asiakirjoissa keskustellaan esimerkiksi siitä, että kunkin kaupungin alueella tulisi huolehtia vain omista köyhistä, että apua pitää antaa vain niille, jotka tosiaan ovat työkyvyttömiä, ja että muut pitäisi pakottaa töihin.

Luterilainen kirkko ei tätä vastustellut.

— Kyllä se oli nimenomaan luterilaisuus, joka levitti meille vakaan käsityksen, että köyhiä ei saa olla, Arffman sanoo.

Suomalaisille kerjäläinen onkin irtolainen. Se näkyy kyselyissä, joita romanikerjäläisten auttamisesta on tehty. Valtaosa pitää heitä pummeina, joille ei rahaa heltiä.

Jokainen on arvokas

— Diakoniatyön ydin nousee luomisuskosta: jokainen ihminen on arvokas, sanoo Jarmo Kökkö.

— Siten diakonian piiriin kuuluu kaikki sen kaltainen, mikä liittyy ihmisarvon menettämisen uhkaan. Jos joku joutuu kadulle kerjäämään, se on selvästi ihmisarvoa alentavaa. Kysymykseksi vain jää, miten se on järkevintä hoitaa.

Kökön mielestä tehokkainta on hoitaa ongelmat kotiseudulla. Sitä ovat samaa mieltä myös suomalaiset virkamiehet. Suunnitelmissa on keräys romanikylien elinolosuhteiden parantamiseksi.

Kuten 1500-luvun kaupungeissa, tänä päivänäkin halutaan, että köyhistä huolehditaan kotona. Romaniasta autoillaan tulleita kerjäläisiä halutaan Suomessa auttaa viemällä apua ulkomaille. Sellaista avustustyötä varten hyvinvointiyhteiskunnalla on keinoja.

Helsingin kadulle ehtinyttä kerjääjää kehityshanke ei tavoita. Heillä ei ole suojanaan sosiaaliturvaa, ainoastaan annettu apu.

Kaarlo Arffmanin mielestä kirkon olisi hyvä pohtia, kuinka voimakkaasti se ottaa asiakseen köyhimmistä — kerjäläisistäkin — huolehtimisen.

— On syytä muistaa, että vanha kirkko kasvoi niin voimakkaasti lähinnä siksi, että sillä oli maine, ettei ketään jätetä.

Suomalaisille kiusallinen ilmiö

— Kerjääminen on helsinkiläisille ja suomalaisille kiusallinen ilmiö, jota ei tänne haluaisi, Helsingin kaupungin sosiaalilaitoksen erikoisasiantuntija Jarmo Räihä sanoo.

Räihän mukaan Suomessa katukerjääjiä on tavattu tähän mennessä muutamia kymmeniä.

Kesällä kerjääjien määrän pelätään kasvavan ainakin Helsingissä. Suorat keinot kerjäämiseen puuttumiseksi ovat vähäisiä.

— Paras keino on, ettei kukaan anna heille rahaa, Räihä sanoo.

— Sosiaalivirasto on myös terävöittänyt linjaansa. Jos katukerjäämisessä on mukana lapsia, heidät voidaan ottaa huostaan. Tämä tieto on välitetty Romaniaan.

Vantaalla kerjäläisiä ei ole näkynyt, kertoo komisario Markku Koskimäki Vantaan järjestyspoliisista.

— Kerjääjät hakeutuvat kaikkein vilkkaimmille paikoille, ja pääkaupunkiseudulla se tarkoittaa Helsingin keskustan liikekatuja.

Koskimäen mukaan viime kesänä Vantaalla tosin liikkui Romanian suunnalta tulleita kukkien kaupittelijoita.

— Se oli jossain määrin verrattavissa tähän kerjuuilmiöön. Nyt heitäkään ei ole näkynyt.

Koskimäki muistuttaa, että kerjääminen sinällään ei ole kiellettyä.

— Vuonna 2003 voimaantullut järjestyslaki kumosi kaupunkien omat järjestyssäännöt. Nykyisen järjestyslain mukaan poliisi voi puuttua pelkoa herättävään, -aggres-siiviseen toimintaan. Nämä kerjääjät näyttävät sen sijaan istuvan rauhallisesti paikallaan.

Sisäasianministeriössä käynnistetty työryhmä pohtii, pitäisikö vuonna 2003 voimaantullutta järjestyslakia muuttaa niin, että kerjääminen voitaisiin lain nojalla kieltää. Varsinaista lakiehdotusta täksi kesäksi tuskin ehditään tehdä.